Kaupunginvaltuusto, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Valtuustoaloite: Kesätyösetelin laajentaminen koskemaan 14-vuotta täyttäviä nuoria

KAJDno-2021-814

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Tiina Kyllösen (sd) esittämä ja muun sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

Valtuustoaloite – Kesätyösetelin laajentaminen koskemaan 14-vuotta täyttäviä nuoria

"Tällä hetkellä kajaanilaisille peruskoulunsa päättäville nuorille sekä 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoille on tarjolla mahdollisuus käyttää työllistymisensä tukena kesätyöseteliä.

Nuorilta saadun viestin mukaan myös kahdeksannelle luokalle menevät nuoret haluaisivat tehdä kesätöitä.

Kajaanin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että Kajaanin kaupunki aloittaa selvityksen, olisiko kesätyösetelin käyttö mahdollista laajentaa koskemaan myös 14-vuotta täyttäviä nuoria."
 

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Sanna Oikarinen, Nuorisopäällikkö, sanna.oikarinen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen kesätyösetelin laajentamisesta. Valtuustoryhmä esittää, että Kajaanin kaupunki aloittaa selvityksen, olisiko kesätyösetelin käyttö mahdollista laajentaa koskemaan myös 14 vuotta täyttäviä nuoria.


Sivistyslautakunnan alainen nuorisopalvelut vastaa kesätyösetelien järjestelyistä, hakuprosessista ja kehittämisestä sekä kesätyöseteleiden myöntämisestä. 
Talousarvioon on vuodelle 2023 varattu kesätyösetelin osalta itse tukeen ja prosessiin (mm. 4H:n koulutus nuorille) sama budjetti kuin edellisenä vuonna eli 210 000 €. Kesätyösetelin arvo on 350 €.  Vuonna 2022 kesätyöseteleitä myönnettiin yhteensä 585 kpl. Vuonna 2023 kesätyöseteliprosessin sähköistämisestä koituvan säästön myötä kesätyöseteleitä voidaan myöntää yhteensä 591 kpl. 


Tällä hetkellä kesätyöseteleitä ovat voineet hakea ja saada perusopetuksen päättävät sekä toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat. Perusopetuksen päättäville ja toisen asteen opiskelijoille on erilliset hakulomakkeet sekä kiintiöt, joista voi hakea kesätyösetelin. Perusopetuksen päättävien määrä tarkistetaan vuosittain ja kiintiöllä taataan, että jokaisella perusopetuksen päättävällä nuorella on mahdollisuus hakuajan puitteissa hakea ja halutessaan saada itselleen kesätyöseteli. Mikäli perusopetuksen päättävien seteleitä jää hakematta, ne on lisätty 2. asteen opiskelijoiden kiintiöön haettavaksi. Vuonna 2022 kaikki setelit menivät jakoon. Perusopetuksen päättäville jaettiin 315 ja toisen asteen opiskelijoille 270 kesätyöseteliä. Vuonna 2023 9. luokkalaisia on yhteensä 398.
Mikäli 8. luokkalaisille tarjottaisiin samassa suhteessa mahdollisuus kesätyöseteliin vuonna 2023, toisen asteen opiskelijoille jäisi vähemmän seteleitä jaettavaksi tai vaihtoehtoisesti laajentaminen tarkoittaisi kustannusten kasvua.  Jokaiselle 8. luokkalaiselle (441 hlö) mahdollistettu kesätyöseteli toisi yhteensä 154 350 euron lisäkustannuksen.


Nuorisopalvelut kartoitti asiaan nuorten mielipiteitä. Keväällä 2022 Lyseon 9. luokkalaisille järjestetyssä Vaikuta -teemapäivässä noin puolet vastanneista kannatti kesätyösetelin laajentamista koskemaan 8. luokkalaisia. Kajaanin nuorisovaltuustolta pyydetyn kannanoton mukaan nykyistä järjestelyä pidetään hyvänä. Nuorisovaltuusto kannattaa kesätyösetelin laajentamista 8. luokkalaisille, mikäli se ei vähennä perusopetuksen päättäville oppilaille sekä toisen asteen opiskelijoille jaettavien kesätyöseteleiden määrää. Kannanotosta ilmenee myös huoli työpaikkojen riittämisestä tärkeässä itsenäistymisvaiheessa olevien, kesäsetelituen ulkopuolelle jäävien, abien ja ammattiopistosta valmistuvien ikäluokkien nuorille, mikäli kesätyösetelien määrää kasvatetaan ja laajennetaan koskemaan myös 8. luokkalaisia. 
 

Päätösehdotus

Esittelijä

Mari Lyyra, Sivistysjohtaja, mari.lyyra@kajaani.fi

Sivistyslautakunta päättää, että kesätyöseteliä ei laajenneta koskemaan 14 vuotta täyttäviä nuoria. Sivistyslautakunta esittää  kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Sanna Oikarinen, Nuorisopäällikkö, sanna.oikarinen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää,​ että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Sanna Oikarinen, Nuorisopäällikkö, sanna.oikarinen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §