Kaupunginvaltuusto, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Valtuustoaloite: Virkamiesten tehtävänkuvien kartoittaminen kaupunkiorganisaatiossa

KAJDno-2021-1206

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Pasi Kilpeläisen (ps) esittämä ja muun perussuomalaisten valtuustoryhmän allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

Virkamiesten tehtävänkuvien kartoittaminen kaupunkiorganisaatiossa

"Kajaanin kaupunki ja luottamushenkilöt etsivät kuumeisesti sopeuttamistoimenpiteitä ja kaupungin talous vaatii edelleen toimia, jotta se saadaan tasapainoon. Perussuomalaisten valtuustoryhmä katsoo, että tuoreitakin ajatuksia tarvitaan sopeuttamistyön tueksi.

Tähän mennessä kaupungin säästötoimenpiteet ovat kohdistuneet henkilöstön osalta paljolti suorittavaan portaaseen, mutta katsomme, että myös esimiestyötä tekevien ja johtavien virkamiesten työn- ja tehtävänkuvia on tarkasteltava päällekkäisyyksien tunnistamiseksi ja välttämiseksi. Selvitys tulisi tehdä ensin peruskaupungin osalta ja tarvittaessa tarkastella koko kaupungin tilannetta laajemminkin. Tällaista selvitystä ei ole tehty ja valtuustoryhmä katsoo sen olevan välttämätöntä tässä taloudellisessa tilanteessa.

Näillä perusteilla Perussuomalaisten Kajaanin valtuustoryhmä esittää, että

Kajaanin kaupungin on käynnistettävä mitä pikemmin esimiestyötä tekevien ja johtavien virkamiesten tehtävänkuvan kartoittaminen. Selvityksen tekee ulkopuolinen taho, jonka valitsee kaupunginhallitus. Selvityksen tarkoitus on karsia päällekkäisiä tehtäviä ja löytää mahdollisuuksia tehtävien yhdistämiseen. Aloite tukee sopeuttamistoimenpiteitä."

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi
Jyrki Komulainen, Henkilöstöjohtaja, jyrki.komulainen@kajaani.fi

Perustelut

Aloitteessa esitetään esimiestyötä tekevien ja johtavien virkamiesten tehtäväkuvien kartoittamista. Kartoituksen tavoitteena on osana kaupungin säästösuunnitelmaa löytää mahdollisia päällekkäisiä tehtäviä ja mahdollisuuksia tehtävien yhdistämiseen. Aloitteessa esitetään selvityksen tekijäksi ulkopuolista konsulttia.

Kajaanin kaupunkiorganisaatiossa tapahtuu jatkuvasti kymmeniä henkilömuutoksia vuosittain; henkilöitä eläköityy, vaihdetaan työnantajaa ja tilalle otetaan uusia tarpeen mukaan. Jokaisen avautuvan tehtävän kohdalla harkitaan, tarvitaanko tilalle uusi henkilö, voidaanko tehtävät jakaa toisille vai jätetäänkö jotain tehtäviä tekemättä. Tämä tarkastelu koskettaa sekä ns. suorittavaa työntekijäporrasta, asiantuntijoita, esimiestehtäviä hoitavia että ylintä johtoa, 

Kaupungin henkilöstön määrä mitoitetaan palvelutuotannon järjestämisen näkökulmasta tarkoituksenmukaisella tavalla. Henkilöstöresurssista vastaa toimialajohto, ja henkilöstöpalvelut koordinoi vuosittaista henkilöstösuunnittelua. Rekrytointiohjeen mukaan jokaista avoimeksi tulevaa tehtävää arvioidaan tarkoin, voidaanko työt järjestellä toisin ja voidaanko vaikka eläköityvän paikka jättää täyttämättä. Lähivuosina eläköitymistä voidaan koko kaupunkikonsernin tasolla hyödyntää säästökeinona vuosittain noin 15 HTV:n verran. Tuotannollis-taloudellisella perusteella ei ole irtisanottu henkilöstöä viimeisten vuosien aikana.

Kajaanin kaupungin talouden sopeuttamissuunnitelmaa päivitetään kevään 2022 aikana. Myös kaupungin palveluverkon tarkastelu on keskeisesti esillä, ja tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia henkilöstöön. Henkilöstömenosäästöjä tarkastellaan aina koko henkilöstön näkökulmasta. Vuoden 2019 talouden sopeuttamissuunnitelman mukaiset henkilöstömenosäästöt pyrittiin kohdentamaan tasapuolisesti koko henkilöstöön, kun leikattiin palveluvapaita, työterveyshuollon sairaanhoidon palveluja ja henkilöstön muistamista kuten lahjojen hankintaa. 

Esimiehiksi katsotaan kaikki johtajat ylimmältä tasolta alkaen ja usein he voivat toimia seuraavilla nimikkeillä: toimialajohtaja, tulosalueen johtaja, vastuualueen päällikkö, tulosyksikön päällikkö, tiiminvetäjä ja työnjohtaja. Näiden nimikkeiden lisäksi myös muut nimikkeet saattavat sisältää esimiestehtäviä. Johtavassa ja esimiesasemassa olevaa henkilöstöä kaupungilla on 120, mikä on 6 % koko henkilöstön määrästä (Vantaan kaupungilla esimiehiä on 6.2 % henkilöstöstä).

Työ- ja virkaehtosopimusten määräysten mukaan kaikilla työntekijöillä on tehtäväkuvaukset. Palkan suuruus pohjautuu tehtäväkuvaukseen ja tehtävän vaativuuden arviointiin. Toimialajohto vastaa siitä, että jokaisella on mielekäs ja perusteltu työtehtävä osana kaupungin palvelujen järjestämisen kokonaisuutta. Tehtäväkuvaukset käydään vuosittain läpi kehityskeskusteluissa. Kun työntekijän tehtäväkuvauksessa määriteltyä tehtäväkokonaisuutta muutetaan tai se on muuttunut vähäistä merkittävämmin, tarkistetaan myös ko. henkilön tehtävänkuvaus muuttuneen tilanteen mukaiseksi. Samalla arvioidaan tehtävän vaativuus uudelleen tehtävän kokonaisvaativuudessa tapahtuneiden muutosten selvittämiseksi. Tämän jälkeen arvioidaan muutosten mahdolliset vaikutukset tehtäväkohtaisiin palkkoihin. (ks. KVTES palkkausluvun 10 § Olennainen muutos tehtävässä).

Organisaatiomuutosten yhteydessä ja muutenkin osana palvelutuotannon suunnittelua johto tarkastelee henkilöstöresurssin kokonaisuutta ja varmistaa tehokkaan ja tuloksellisen sekä laadukkaan palvelutuotannon sekä varmistaa, ettei tehtävien päällekkäisyyksiä ole. Esimerkiksi Konsernipalveluiden organisaatiomuutoksen yhteydessä työntekijöiden tehtäväkuvaukset on päivitetty syksyn 2021 aikana. Myös muiden toimialojen esimiesasemassa olevien työntekijöiden tehtäväkuvaukset päivitetään kehityskeskustelujen yhteydessä kevään 2022 aikana. Esimiesten tehtäväkuvauksista tehdään kooste osana tulevan vuoden 2023 talousarvion ja henkilöstö- ja koulutussuunnitelman tekemistä. 

Viimeisissä Party-työyhteisökyselyissä ja myös toimialojen esimiesten kanssa käydyissä keskusteluissa on tullut voimakkaasti esille se, että esimiestyölle ei jää riittävästi aikaa. Esimiehet ovat työtä tekeviä esimiehiä eli hoitavat esimiestehtävää oman perustehtävänsä ohella. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa päiväkodin johtajat ovat päivisin lapsiryhmässä ja sen lisäksi tekevät esimiestyötä. Esimiestyön tukemiseen ja osaamisen kehittämiseen on kiinnitetty huomiota viime vuosina ja on tarve kiinnittää huomiota edelleen. Hyvä johtaminen on nostettu kaupungin henkilöstöohjelmassa tärkeään asemaan. Hyvän johtamisen myötä hyvinvoiva henkilöstö on keskeinen kaupungin resurssi, kun tuotetaan laadukkaita palveluja kuntalaisille. Työhyvinvointityöhön on lisätty resurssia strategisten linjausten mukaisesti. 

Talousarvion 2022 käsittelyn yhteydessä tehtiin vastaavan sisältöinen ehdotus lisättäväksi talousarvion sitoviin tavoitteisiin. Valtuusto ei katsonut ulkopuolisen konsultin tekemää selvitystä tarpeelliseksi ja esitys hylättiin äänestyksessä.  

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää, että esimiesten tehtäväkuvauksista tehdään omana työnä kooste osana vuoden 2023 talousarvion ja henkilöstö- ja koulutussuunnitelman valmistelua.

Kaupunginhallitus antaa päätöksen tiedoksi valtuustolle ja esittää, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.  

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan pohjaesitys on hyväksytty äänin 8 - 3.

Pasi Kilpeläinen jätti eriävän mielipiteen.

Henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen osallistui asiantuntijana Teams-etäyhteydellä kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajan klo 14.08 - 14.23.

 

Äänestystulokset

  • Kyllä 8 kpl 73%

    Eero Suutari, Päivi Fonselius, Auli Halonen, Teuvo Hatva, Marjatta Immonen, Helena Ohtonen, Miikka Kortelainen, Silja Keränen

  • Ei 3 kpl 27%

    Tea Heikkinen, Pasi Kilpeläinen, Risto Oikari

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää, että esimiesten tehtäväkuvauksista tehdään omana työnä kooste osana vuoden 2023 talousarvion ja henkilöstö- ja koulutussuunnitelman valmistelua.

Kaupunginhallitus antaa päätöksen tiedoksi valtuustolle ja esittää, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi
Jyrki Komulainen, Henkilöstöjohtaja, jyrki.komulainen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungilla on kartoitettu johtavien viranhaltijoiden ja esihenkilöiden tehtäväkuvaukset henkilöstö- ja koulutussuunnitelman 2023 tekemisen yhteydessä valtuustoaloitteen ja kaupunginhallituksen linjausten mukaisesti. Kartoituksen tavoitteena on osana talouden sopeuttamista löytää mahdollisia päällekkäisiä tehtäviä ja mahdollisuuksia tehtävien yhdistämiseen.

Esihenkilöiden tehtäväkuvaukset on koottu kyselyllä esihenkilöiltä itseltään, koska tehtäväkuvauksia ei ole arkistoitu keskitetysti. Toimialajohtajat ja liikelaitosten johtajat ovat tarkistaneet oman toimialansa/liikelaitoksensa tehtäväkuvaukset. Henkilöstöpalvelut on tehnyt tehtäväkuvausten koontityön. Kajaanin kaupungilla on esihenkilöasemassa 122 työntekijää (11/2022 tilanne).

Selvityksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että tässä vaiheessa ei ole organisaatiossa sellaisia esihenkilötehtäviä, joita voitaisiin perustellusti yhdistää. Organisaatiorakenteen mukaiset toimialat ja liikelaitokset sekä niiden yksiköt tarvitsevat omat esihenkilönsä päivittäisten toimintojen ja palvelujen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja johtamiseksi. Palvelutuotannon ja palveluverkon muutosten yhteydessä tehtävien uudelleenjärjestelyt voivat olla perusteltuja, jolloin myös esihenkilötyötä on tarpeen tarkastella osana palvelujen järjestämisen kokonaisuutta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyi.

Henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen ja henkilöstön kehittämispäällikkö Kati Pääkkönen olivat kokouksessa asiantuntijoina asian esittelyn ajan.

Valmistelija

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi
  • Jyrki Komulainen, Henkilöstöjohtaja, jyrki.komulainen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §