Kaupunginvaltuusto, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Valtuustoaloite: Loppu koulukiusaamiselle Kajaanissa

KAJDno-2020-1276

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Vesa Kaikkosen esittämä ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ja useiden muiden valtuutettujen (yht. 24) allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite: 

Loppu koulukiusaamiselle Kajaanissa

"Aloitteen tekijät esittävät, että Kajaanin kaupunki ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin koulukiusaamisen kitkemiseksi kajaanilaisissa kouluissa, ottamalla pikimmiten käyttöön kiusaamisen puuttuvan K-0 työmuodon. Tällä hetkellä K-0 toimintamuoto toimii kuntien rahoittamana Helsingissä, Lohjalla, Järvenpäässä ja Rovaniemellä.
 
Perusopetuslain mukaan lapsilla ja nuorilla on oikeus terveelliseen, turvalliseen ja hyvinvoivaan kouluympäristöön ja -yhteisöön, on siis meidän aikuisten vastuu ja velvollisuus turvata tällainen ympäristö jokaiselle. Vuoden 2019 kouluterveyskyselyssä 5,1 prosenttia peruskoululaisista on kertonut tulleensa kiusatuksi vähintään kerran viikossa tai useammin, kaikkiaan tämä tarkoittaa 190 lasta ja nuorta. Vuonna 2017 vastaava luku oli 3,4 prosenttia, eli koulukiusaamistapaukset ovat Kajaanissa nousussa. Nykyiset käytössä olevat menetelmät ja työmuodot kiusaamisen puuttumisessa eivät ole siis selvästikään Kajaanissa riittäviä vaan tarvitaan uudenlaisia tapoja ottaa tilanne haltuun.
 
K-0 työmuoto perustuu konfliktinratkaisun hybridimalliin, jossa pureudutaan konfliktinanalyysin ja -ratkaisun avulla konfliktin juurisyihin. Kohdentamalla räätälöityjä toimenpiteitä juurisyihin, sekä seuraamalla tilanteen loppuunsaattamista varmistetaan, että konflikti ratkeaa niin että kaikki osapuolet ja sen vaikutuspiirissä olevat on huomioitu. 
 
K-0 toiminta korjaa rakenteiden väliin tippuneita tilanteita ja tätä kautta tuo esiin ilmiöitä, joihin puuttumalla ja joita korjaamalla saadaan säästöjä kaupungille, sekä ennenkaikkea estettyä epäinhimillisiä kohtaloita. K-0:ssa on parhaimmillaan kyse konfliktien ratkomisen ohella myös alueen palveluiden kehittämisestä ja toimivien rakenteiden vahvistamisesta. 
 
K-0 toiminta ehkäisee myös syrjäytymiskierteitä ja yhteiskunnan kustannuksia ratkaisemalla vakavia koulukiusaamistapauksia. Useiden tutkimusten mukaan NEET-nuorten (koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten) ja koulupudokkaiden taustalla on vakavia koulukiusauskokemuksia, esimerkiksi Gretschelin ja Myllyniemen NEET-nuorten syvähaastatteluissa ilmeni, että lähes kaikilla haastatelluilla Kainuun alueelta oli koulukiusaustausta.
 
Aloitteen tekijät edellyttävät, että Kajaanin kaupungin onkin syytä selvittää, millä edellytyksillä K-0 toiminta on otettavissa käyttöön Kajaanissa pikimmiten. K-0 toiminnan käyttäminen tarkoittaa yhden työntekijän palkkaamista tehtävään, luonteva paikka työskentelyyn olisi moniammatillinen poliisivetoinen ankkuritiimi. 
 
Meidän kaikkien yhteinen vastuu on puuttua koulukiusaamiseen."

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Päivi Rissanen, Perusopetuksen tulosalueen johtaja, paivi.rissanen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupunginvaltuustolle on 29.9.2020 jätetty aloite: "Loppu koulukiusaamiselle Kajaanissa". Aloitteen tekijät ovat esittäneet, että Kajaanin kaupunki ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin koulukiusaamisen kitkemiseksi kajaanilaisissa kouluissa, ottamalla pikimmiten käyttöön kiusaamisen puuttuvan K-0 työmuodon. Aloitteen tekemisen aikaan on K-0 toimintamuoto toiminut aloitteen mukaan kuntien rahoittamana Helsingissä, Lohjalla, Järvenpäässä ja Rovaniemellä. Kajaanin perusopetuksessa tarkasteltiin aloitteen jättämisen aikoihin useita toimintamalleja, kuten K-0 sekä Vintiö-malli, joka niin ikään on ollut toimiva ja käytössä oleva malli muutamilla paikkakunnilla. Useiden vuosien ajan ovat myös muutamat julkisuuden henkilöt tarjoutuneet käymään kiertämässä kouluja puhuakseen kiusaamisen vastaisesti korvausta vastaan. Monenlaisia keinoja ja malleja on ollut tarjolla vastaamaan yhteiseen huoleen.

Kajaanissa on jo valtuustoaloitteen jättämisen aikaan ollut SoPu-malli (Sovitaan Puhumalla) sekä säännöllistä Ankkuri-toimintaa, jossa on viranomaisverkosto - mm. poliisin edustaja. Syksyllä 2020 on Helppi-työparin toimesta tehty kaikille perusopetuksen oppilaille Mitä kuuluu? -kysely, jonka tulokset on saatu tammikuussa 2021. Kyselyn tuloksista saadaan luokkatasoisesti tietoa mm. työrauhasta sekä kiusaamisen mahdollisesta ilmenemisestä. Ryhmän/luokan sekä sen yksilöiden väliseen toimintaan voidaan puuttua, mikäli tuloksista näkyy tarvetta. Mitä kuuluu? -kysely on tehty keväällä 2022 osalle luokka-asteista sekä loppuvuonna 2022 kaikille perusopetuksen oppilaille. 

Hankerahoituksella on rekrytoitu mm. yhteisöpedagogi, koulunuorisotyöntekijöitä yläkouluille sekä kaksi hyvinvointiohjaajaa alakouluille. Hyvinvointialueen työntekijät, kuten miekkari ja koulukuraattorit, ovat vastanneet kasvavaan opiskeluhuollon tukitoimien tarpeeseen. Kuraattoreiden määrää kasvatettiin vuonna 2022 neljästä seitsemään Kajaanin perusopetuksessa. Koulujen henkilöstö yhdessä em. toimijoiden kanssa puuttuu kiusaamiseen saadessaan tiedon tai epäilyn asiasta. 

Kajaanin perusopetuksessa on toimintamalli sekä toimijatahoja, joiden avulla kiusaamiseen pystytään puuttumaan. Kouluihin on lisätty työntekijöitä, joiden avulla kiusaamisen kitkeminen voi toteutua yhtä lailla kuin se toteutuisi K-0 työmuodon avulla.
 

Päätösehdotus

Esittelijä

Mari Lyyra, Sivistysjohtaja, mari.lyyra@kajaani.fi

Lautakunta toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi. 

Päätös

Muutettu päätösesitys:

Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Hyväksyi.

Valmistelija

Päivi Rissanen, Perusopetuksen tulosalueen johtaja, paivi.rissanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää,​ että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Päivi Rissanen, Perusopetuksen tulosalueen johtaja, paivi.rissanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §