Kaupunginvaltuusto, kokous 12.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Kajaanin kaupunkikonsernin tilinpäätös 2022

KAJDno-2023-70

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Kuntalain 113 § mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kaupunginjohtaja.

Kuntalain 114 § mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot,

Kuntalain 115 § mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta.

Kajaanin kaupungin liikelaitokset ja lautakunnat ovat käsitelleet ja hyväksyneet omat tilinpäätöksenä vuodelta 2022 helmikuussa 2023. Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten yhdistetty tilinpäätös vuodelta 2022 osoittaa ylijäämää 0,525 milj. euroa. Koko Kajaanin kaupungin konsernia koskeva tilinpäätös, johon on yhdistetty kaupungin tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja konsernisuhteessa olevat osakkuusyhteisöt, osoittaa vuodelta 2022 ylijäämää 20,0 milj. euroa.

Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten ylijäämäinen tulos johtui erityisesti verotulojen hyvästä kehityksestä sekä Kainuun Sote -kuntayhtymän ennakoitua pienemmästä maksuosuudesta. Kaupungin toimialat ja liikelaitokset saavuttivat pääosin taloudelliset tavoitteet.  Kainuun soten alijäämä vuodelta 2021 toteutui myös muutettua talousarviota maltillisempana. Kaupunkikonsernin hyvää tulosta selittää ennakoitua maltillisempi kustannusten kehitys ja verotulojen sekä rahoitustuottojen ja -kulujen vahva kehitys edelliseen vuoteen verrattuna. Tytäryhteisöt saavuttivat taloudelliset tavoitteet ja tekivät positiiviset tulokset kautta linjan.

Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten tuottojen eli verotulojen, valtionosuuksien, toiminta- ja rahoitustuottojen kokonaismäärä oli yhteensä 338,9 milj. euroa vuonna 2022 (vuonna 2021 332,2 milj.euroa). Käyttötalous- ja rahoituskulujen kokonaismäärä oli puolestaan yhteensä 324,4 milj. euroa vuonna 2022 (vuonna 2021 304,3 milj.euroa). Käyttötalouden toimintatuottojen määrä oli 40,9 milj. euroa, toimintatuotot lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna 4,3 milj. euroa. Käyttötalouden toimintakulut (vähennetty valmistus omaan käyttöön) olivat yhteensä 309,7 milj. euroa ja toimintakulut kasvoivat edellisvuodesta 8,6 milj. euroa. 

Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten tuloslaskelman mukaan verotuloja kertyi 155,1 milj. euroa ja ne kasvoivat 5,7 milj. euroa eli 3,8 % edellisestä vuodesta. Valtionosuuksia kertyi 124,7 milj. euroa ja ne kasvoivat 6,0 milj. euroa eli 5,0 % edellisestä vuodesta. Siten verorahoitus kasvoi yhteensä 11,7 milj. euroa eli 4,4 % edelliseen vuoteen verrattuna. 

Rahoitustuottoja kertyi yhteensä 18,3 milj. euroa (vuonna 2021 27,6 milj.euroa) ja rahoituskuluja 14,7 milj. euroa (vuonna 2021 3,2 milj.euroa). Pitkäaikaista lainaa nostettiin 25,0 milj. euroa vuonna 2022 ja lainoja lyhennettiin 16,2 milj. euroa. Lyhytaikaiset lainat lisääntyivät 12,5 milj. euroa. Vuoden vaihteessa kaupungin lainakanta oli yhteensä 138,9 milj. euroa eli 3 829 euroa asukasta kohden.

Vuoden 2022 investointimenot olivat 18,4 miljoonaa euroa ja saadut rahoitusosuudet investointeihin 0,7 miljoonaa euroa. Nettoinvestoinnit siten yhteensä 17,7 milj. euroa.

Taseen loppusumma vuonna 2022 oli 554,4 miljoonaa euroa. Maa - ja vesialueiden arvo oli 35,2 miljoonaa euroa, rakennusten arvo 136,3 miljoonaa euroa, kiinteiden rakenteiden ja laitteiden arvo 75,7 miljoonaa euroa ja koneiden, kaluston ja muiden aineellisten hyödykkeiden arvo oli yhteensä 8,0 miljoonaa euroa sekä keskeneräisiä hankkeita 4,4 miljoonaa euroa. Sijoituksia eli osakkeita ja osuuksia sekä lainasaamisia oli 76,0 miljoonaa euroa ja rahoitusarvopapereita ja pankkisaamisia oli yhteensä 191,5 miljoonaa euroa. Omaa pääomaa taseessa oli 324,1 miljoonaa euroa ja vierasta pääomaa taseessa oli yhteensä 191,5 miljoonaa euroa.

Konsernitaseen loppusumma vuodelta 2022 oli 1 180,8 miljoonaa euroa. Omaa pääomaa taseessa oli 278,9 miljoonaa euroa ja vierasta pääomaa yhteensä 886,0 miljoonaa euroa. Konsernin ulkoiset toimintatuotot olivat 303,9 miljoonaa euroa ja ulkoiset toimintakulut 512,0 miljoonaa euroa. Kajaanin kaupunkikonsernin investointimenot olivat 56,7 miljoonaa euroa ja saadut rahoitusosuudet investointeihin 0,7 miljoonaa euroa.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupungin tilikauden 1.1.–31.12.2022 tulos liikelaitoksineen ennen poistoeroa, varauksia ja rahastosiirtoja on -435 354,50 euroa.

Kaupunginhallitus 

1. esittää tilikauden 1.1.–31.12.2022 tuloksen -435 354,50 euroa käsittelystä seuraavaa:

  • Vähennetään poistoeroa                 774 509,63
  • Vähennetään varauksia                   176 999,02
  • Vähennetään rahastoja                       8 678,59
  • Kirjataan tilikauden ylijäämä 524 832,74 euroa taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä. 

2. hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi

3. oikeuttaa talouspalvelut tekemään vielä tilinpäätökseen mahdolliset tekniset tarkistukset, jotka eivät saa kuitenkaan vaikuttaa tilikauden tulokseen tai muuttaa tuloksen käsittelyä

4. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Heidi Manninen, Controller, heidi.manninen@kajaani.fi
Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

Kajaanin kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksessä (liite 1) ei ole kattamatonta alijäämää, joten Kajaanin kaupungilla ei ole kuntalain mukaista talouden tasapainottamisvelvoitetta.

Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan 25.4.2023 esittänyt Kajaanin kaupungin tilinpäätöksen 2022 hyväksymistä sekä vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan tilikaudelta.

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2022, liite 2

Tilintarkastuskertomukseen ei sisälly kuntalain 125.2 §:n mukaista tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta, joten lausunnon pyytäminen kaupunginhallitukselta tilintarkastuskertomuksesta  ei ole tarpeen.

Lisätietoja asiasta antaa talousjohtaja Joni Partanen, puh. 044 421 4300 tai sähköposti muodossa: etunimi.sukunimi@kajaani.fi; JHT, KHT Antti Kääriäinen, puh. 020 760 3448 tai sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kpmg.fi ja hallintosuunnittelija Taina Juntunen, puh. 044 710 0212 tai sähköposti muodossa: etunimi.h.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Teemu Niva, teemu.niva@lh.kajaani.fi

 Tarkastuslautakunta toteaa, että

 1) kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat laatineet kaupungin tilinpäätöksen ja jättäneet sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi,

 2) tilintarkastaja on tarkastanut Kajaanin kaupungin tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2022-31.12.2022 ja antanut tilintarkastuskertomuksen 25.4.2023

Kajaanin kaupungin vuotta 2022 koskevassa tilinpäätöksessä ei ole kattamatonta alijäämää eikä tilintarkastuskertomuksessa ole kuntalain 125.2 §:n tarkoittamaa muistutusta tai muuta huomautettavaa.

 Tarkastuslautakunta

  • saattaa tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi sekä
  • esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja, että
  • kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2022-31.12.2022.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta on todennut, että

 1) kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat laatineet kaupungin tilinpäätöksen ja jättäneet sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi,

 2) tilintarkastaja on tarkastanut Kajaanin kaupungin tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2022-31.12.2022 ja antanut tilintarkastuskertomuksen 25.4.2023.

Kajaanin kaupungin vuotta 2022 koskevassa tilinpäätöksessä ei ole kattamatonta alijäämää eikä tilintarkastuskertomuksessa ole kuntalain 125.2 §:n tarkoittamaa muistutusta tai muuta huomautettavaa.

 Tarkastuslautakunta

  • saattaa tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi sekä
  • esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja, että
  • kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2022-31.12.2022.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella. 


Valitusoikeus 

Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksiantopäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että 

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä

- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

- päätös on muuten lainvastainen. 

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 189, 90101  OULU
Käyntiosoite: Torikatu 34-40, 90100  OULU
Faksi: 029 56 42841
Puh. 029 56 42800
Sähköposti: pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
Virka-aika: klo 8.00 - 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

- vaatimusten perustelut;

- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimitttaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat. 

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksen tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu


Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.  

Pöytäkirja:

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin kirjaamosta

Postiosoite: PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero: 08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika on klo 8-16. Juhlapyhien aattona ja perjantaisin klo 8-15.