Kaupunginvaltuusto, kokous 8.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Valtuustoaloite: Ysin aamut

KAJDno-2022-1482

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Silja Keräsen (vihr) esittämä sekä useiden muiden valtuutettujen (12 hlö) kannattama ja allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

Ysin aamut

"Lasten ja nuorten hyvinvointi puhuttaa usein ja sitä halutaan parantaa monin eri tavoin. Terveelliset elämäntavat ovat keskeinen hyvinvointia parantava tekijä, ja riittävä uni näissä elämäntavoissa yksi kivijalka. 
 
Ihmisten vuorokausirytmeissä on luontaista vaihtelua, ja sen lisäksi nuorilla vuorokausirytmi tutkitusti vielä viivästyy. Tästä huolimatta Kajaanissa koulut alkavat pääsääntöisesti kahdeksalta. 
 
Koulujen alkamisajassa on kuntakohtaista vaihtelua. Kuitenkin jo vuonna 2015 valmistuneessa opetus- ja kulttuuriministeriön ’Innostava koulupäivä’ -selvityksessä ehdotettiin koulujen alkamisajaksi kello yhdeksää. Selvityksessä todetaan: ”Suomalaisen koulun nykyinen tavanomainen päivärytmi varhaisine aloitusaikoineen on peräisin maatalousvaltaiselta ajalta. Elämän rytmi on monessa suhteessa ja monista syistä nykyisin erilainen kuin tuolloin. Oppituntien aloitusajan myöhentäminen osoittaisi koulun sopeutumista yhteiskunnan muutokseen ja tietoon lapsen biologisen rytmin ja oppimisen välisistä yhteyksistä.”
 
Aikaiset aamut ovat etenkin nuorille haastavia ja vaikuttavat negatiivisesti oppimiseen sekä jaksamiseen. Lisäksi on tärkeä muistaa myös kuljetusoppilaiden tilanne, koska heidän koulupäivänsä voi alkaa todella aikaisin. Kajaanin nuorisovaltuuston mielestä nämä näkökohdat ovat tärkeitä ja nuva kannattaakin koulujen alkamisajan myöhentämistä yhdeksään. 
 
Aloitetta tehdessä tunnistamme, että nykyisten, totuttujen käytäntöjen muuttaminen voi olla haastavaa. Mutta näemme kuitenkin, että koulupäivien myöhentämisestä saatavien höytyjen vuoksi siihen kannattaa ryhtyä. Erityisesti on tärkeää myöhentää koulujen aloitusaikaa nuorille, eli yläkoulujen ja toisen asteen oppilaille. Alakoululaisten osalta on syytä huomioida perheiden tilanne laajemmin ja pohtia, mikä on alakoulujen sopiva aloitusajankohta.
 
Ehdotammekin, että Kajaanin kaupunki ryhtyy valmistelemaan ysin aamuja yläkouluihin ja toiselle asteelle."

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Päivi Rissanen, Perusopetuksen tulosalueen johtaja, paivi.rissanen@kajaani.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on saanut 7.11.2022 valtuustoaloitteen, jonka mukaan yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten kouluaamujen tulisi alkaa kahdeksan sijaan yhdeksältä. Kajaanin perusopetuksessa on neljä yläkoulua, joista Otanmäen koulussa ovat yläkoululaisten koulupäivät joka päivä klo 9-15. Muissa yläkouluissa, jotka ovat Kajaanin lyseo, Keskuskoulu ja Lehtikankaan koulu, koulut alkavat klo 8, 9 tai 10.Yläkoululaisten kouluviikko on pääsääntöisesti 30 tuntia, ja koulupäivät ovat keskimäärin 6 tunnin mittaisia. Mikäli alkamista myöhäistetään, jatkuu koulupäivä saman verran toisesta päästä.

Koska aihe on noussut keskusteluihin muutaman vuoden välein, ryhdyttiin mahdollisuuksia ja näkemyksiä selvittämään perusteellisesti valtuustoaloitteen saavuttua. Perusopetuksessa toteutettiin webropol-kysely, jossa vastausaikaa oli 2 viikkoa, ja joka päättyi 7.3.2023. Vastaajaryhmiä oli neljä: kolmen yläkoulun oppilaat, huoltajat, opettajat ja rehtorit/apulaisrehtorit. 

Oppilaita on Kajaanin lyseossa, Keskuskoulussa ja Lehtikankaan koulussa 7-9 vuosiluokilla yhteensä 1233. Vastauksia tuli alkamis- ja päättymisaikakysymykseen 566 oppilaalta, eli 45,9 % yläkoululaisista vastasi kysymykseen. Oppilaiden näkemykset siitä, mille aikavälille koulujen alkamis- ja päättymisajat olisi hyvä asettaa, olivat melko tasaiset, joskin aikavälille klo 8-15 halusi vastanneista oppilaista 51,6 % asettuvan ja aikavälille 9-16 halusi vastanneista oppilaista 48,4 % asettuvan. Harrastusajankohdista, läksyjen teon ajankohdista ym. on myöskin kysytty ja vastaukset ilmenevät liitteestä 1.

Huoltajista 57,4 % oli 8-15 välille sijoittuvan koulupäivän kannalla ja 42,6 % välille 9-16 sijoittuvan koulupäivän kannalla. (Liite 2)

Opettajien vastauksista käy ilmi, että 83,3 % oli klo 8-15 välillä olevan koulupäivän kannalla ja 16,7 % klo 9-16 välillä olevan koulupäivän kannalla. Opettajien numeeriset vastaukset ovat liitteenä 3.

Rehtoreilta pyydettiin ainoastaan sanalliset vastaukset, kuinka he näkevät valtuustoaloitteen "Ysin aamut" toteuttamismahdollisuudet. (Liite 4.) Pohdinnoissa tuodaan esiin mm. myös kuljetusten muuttuminen sekä muutostarpeet ruokailuaikoihin liittyen.

Enemmistö kaikista vastaajaryhmistä on nykyisten koulun alkamis- ja päättymisaikojen kannalla. Kouluaamujen aloittamista aloitteen ehdotuksen mukaisesti ei ryhdytä valmistelemaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mari Lyyra, Sivistysjohtaja, mari.lyyra@kajaani.fi

Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen perusopetuksen osalta loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Päivi Rissanen, Perusopetuksen tulosalueen johtaja, paivi.rissanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen perusopetuksen osalta loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Päivi Rissanen, Perusopetuksen tulosalueen johtaja, paivi.rissanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen perusopetuksen osalta loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §