Kaupunginhallitus, kokous 29.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 252 Henkilöstönsiirtosopimus, Kainuun hyvinvointialueelle siirtyvä henkilöstö

KAJDno-2022-1521

Valmistelija

  • Jyrki Komulainen, Henkilöstöjohtaja, jyrki.komulainen@kajaani.fi

Perustelut

Sosiaali-​ ja terveydenhuollon sekä palo-​ ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille tammikuun alusta 2023 lukien. 

Hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön asemasta säädetään sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 18 §:ssä, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan ko. pykälän 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

Kajaanin kaupungilta Kainuun hyvinvointialueelle siirtyy Kainuun Pelastuslaitoksen koko henkilöstö, Kajaanin kaupungin Sivistystoimialan ja Koulutusliikelaitoksen koulukuraattorit sekä Konsernipalveluihin kuuluvan Kansainvälisten palvelujen yksi sosiaaliohjaaja. 

Henkilöstönsiirtoa varten on tehty henkilöstönsiirtosopimus yhteistyössä Kainuun hyvinvointialueen valmisteluun kuuluvan henkilöstötyöryhmän kanssa. Sopimus on käsitelty  Kajaanin henkilöstönsiirtoa käsittelevässä kaupungin yhteistoimintamenettelyssä, joka on käyty 27.9. - 10.11.2022. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan henkilöstönsiirtosopimuksen. 

Päätös

Hyväksyi.

Aki Räisänen hyvinvointialueen aluevaltuuston varapuheenjohtajana poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Faksinumero: 08 6155 2510

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.