Kaupunginhallitus, kokous 25.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 206 Talousarviomuutokset 2022

KAJDno-2022-422

Valmistelija

  • Joni Partanen, Vs. talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio ja – suunnitelma sitovat toimielimiä, liikelaitoksia sekä henkilöstöä ja ovat samalla näiden valvonnan välineitä.

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan talousarviossa pysymiseksi toimielinten, liikelaitosten ja niiden alaisten viranhaltijoiden on seurattava talousarvion sekä valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista kuukausittain. Seuranta tehdään tili- ja kustannuspaikkatasolla, joissa mahdollisesti havaitut virheet on tulosyksikköjen korjattava välittömästi kirjanpitoon.

Jos toiminnassa tapahtuu sellaisia muutoksia, etteivät talousarviomäärärahat toimialalla tule riittämään tai ne ovat ylimitoitettuja, on asianomaisen toimielimen tai johtokunnan tehtävä esitys kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle talousarviomuutokseksi. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä kaupunginvaltuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa.

Kajaanin kaupunkia koskevat talousarviomuutokset:

KÄYTTÖTALOUS

Verotulot

Kunnan verotulo  134 251 000   (TA2022: 132 007 000 )

Yhteisövero 9 183 000               (TA2022: 5 839 000)

Kiinteistövero 11 568 000         (TA2022: 10 255 000)

Yhteensä: 155 002 000            (TA2022: 148 101 000). Muutos yhteensä 6 901 000 euroa.

Verotulojen arvioidaan toteutuvan Kuntaliiton verotuloennusteen 9/2022 perusteella ennakoitua paremmin. Veroennuste perustuu pääosin syksyn kuntatalousohjelmassa esitettyihin arvioihin verotulojen kehityksestä. Verotuloennusteessa on lisäksi huomioitu verotilitykset elokuuhun asti sekä Verohallinnon ennakkotieto syyskuun verotilityksestä. Ennusteessa on myös huomioitu Verohallinnon 19.9. julkaisema ennakkotieto valmistuvasta verotuksesta 2021.

Valtionosuudet

Valtionosuudet 124 239 508     (TA2022 122 204 317). Muutos yhteensä 2 035 191 euroa

Opetus-ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 28.4.2022 tarkistanut ja korjannut kunnille käyttökustannuksiin myönnettävää rahoitusta vuoden 2022 osalta. Kajaanin kaupungin osalta lisäystä alkuperäiseen rahoituspäätökseen verrattuna tuli 933 491 euroa. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksista siirretään KAOn ja Lukion osuus Kajaanin peruskaupungilta koulutuksen järjestäjälle Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitokselle.

Valtiovarainministeriö on päättänyt 8.7.2022 kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausten muutoksista vuodelle 2022. Kajaanin kaupungin osalta peruspalveluiden valtionosuus on kasvanut 57 371 euroa ja verotulomenetysten korvaus 663 186 euroa.

Lisäksi toteutetaan seuraavat talousarvion 2022 sisäiset määrärahasiirrot:

  • Osallistuva budjetointi 50 000 euroa siirretään Kaupunginhallitukselta Osallisuus- ja hyvinvointijaostolle
  • Historiatoimikunnalle varattu 100 000 euroa siirretään Kaupunginhallitukselta Historiatoimikunnan menokohdalle
  • I4B -hankkeelle varattu hankkeen omarahoitusosuus 30 000 euroa siirretään Kajaanin kehittämisraha menokohdalle

Kainuun Soten (Yhtymähallitus 12.10.2022 § 231 Osavuosiraportti 1.1.–31.8.2022) kuluvan vuoden tilikauden tulosennuste tammi-elokuun toteuman perusteella on -8,5 milj. euroa alijäämäinen, mikä ylittää alkuperäisen talousarvion alijäämän -0,4 milj. euroa. Kajaanin kaupunki on huomioinut talousarviossaan vuodelle 2022 Kainuun Soten alkuperäisen talousarvion alijäämän täysimääräisenä. Soten tulosennuste on vuoden 2022 aikana kehittynyt jatkuvasti parempaan suuntaan ja alijäämäennuste on pienentynyt, joten Kajaanin kaupungin maksuosuuden osalta ei esitetä talousarviomuutosta vuodelle 2022 saatavilla olevien tietojen perusteella.

Rahoitustuottojen ja -kulujen toteumalla tulee olemaan olennainen merkitys Kajaanin kaupungin tilikauden tulokseen vuonna 2022. Sijoitussalkun markkina-arvo 30.9.2022 tilanteessa oli 157,68 milj. euroa ja arvo oli pudonnut vuoden 2022 alusta alkaen 11,15 prosenttia. Sijoitustoiminnasta aiheutuvat arvopapereiden myyntivoitot ja arvonalentumisten palautumiset olivat olivat + 11,5 milj. euroa, kun taas sijoitustoiminnasta aiheutuvat arvopareiden myyntitappiot ja arvonalentumiset olivat -19,9 milj. euroa. 

INVESTOINNIT

Konsernihallinnon muissa pitkävaikutteisissa menoissa esitetyn talous-ja henkilöstöhallinnon palveluiden ja järjestelmäuudistuksen projektille "TaHe -uudistus projektille" esitetään talousarviomuutos investointiosaan. Henkilöstöhallinnon S365HR-järjestelmän käyttöönotto siirtyi 1.4.2023 ajankohtaan alkuperäisestä tavoiteaikataulusta 1.1.2023, jonka myötä myös projektin kustannuksia siirtyy vuodelle 2023. TaHe-uudistus projektin taloussuunnitelmavuoden kustannuksista esitetään tarkennettu arvio talousarvion 2023 investointiosaan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy esitetyt muutokset Kajaanin kaupungin talousarvioon 2022 liitteen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyi.