Ympäristötekninen lautakunta, kokous 27.5.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 47 Valtuustoaloite: Tytöille ja nuorille naisille yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet

KAJDno-2025-650

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Paula Halonen, Hallintojohtaja, paula.halonen@kajaani.fi

Kuvaus

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Jaakko Perhovaaran (kok.) esittämä ja muun Kajaanin Kokoomuksen valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

"Tytöille ja nuorille naisille yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet

10.3.2025 Yle uutisoi Kainuussa vallitsevasta sukupuolten välisestä epätasapainosta, joka on maan suurin. Nuoria naisia suhteessa nuoriin miehiin on huomattavasti vähemmän. Kainuussa ja myös Kajaanissa on puhuttu pitkään nuorten naisten pitämiseksi ja saamiseksi maakuntaan. Asiat ovat jääneet vain puheeksi ilman riittäviä todellisia tekoja.

Naisnäkökulmaa Kainuuseen -hankkeen kyselyyn vastanneiden nuorten naisten mukaan jopa 77% piti mieleiset harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet erittäin suurena tai hieman vaikuttavana syynä poismuuttoon Kainuusta. Urheiluseuratoimintaa on Kajaanissa hyvin tarjolla ja on erittäin tärkeää, että toiminta mahdollistetaan kaikille yhdenvertaisesti. Urheiluseurat vahvistavat kaiken ikäisille yhdessä tekemisen kautta sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka lisää turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia.

Kajaanissa on rakennettu ja investoitu paljon erilaisiin urheilutiloihin, mikä on erittäin hyvä asia. Kuinka moni näistä hankkeista on rakennettu pääosin tyttöjen tai nuorten naisten lajin harrastamisen mahdollistamiseen? Aivan oikein, ei yhtään. Kajaanilainen urheiluseura Kajaani Gymnastics valittiin juuri vuoden urheiluseuraksi ja liikuttaa noin 600 lasta ja nuorta, pääosin alle 18-vuotiaita tyttöjä ja nuoria naisia. Vuosittain harrastustunteja kertyy yli 40 000. Kajaani Gymnastics ry on toiminut lähes 15 vuotta ja ylläpitänyt lajin harrastamisen mahdollistamia yksityisten omistamia vuokratiloja maksamalla noin 40 000€ vuodessa eli noin 600 000 euroa vuokria toimintansa aikana. Tälläkin rahalla seura olisi voinut palkata ohjaajia ja näin saada jonossa olevia lapsia mukaan nauttimaan liikunnan riemusta.

Esitetään, että myös Kajaani Gymnastics saisi lajin harrastamiseen lopultakin Kajaanin kaupungin järjestämät tilat tai Kajaanin kaupunki osallistuisi vuokrakustannuksiin merkittävästi isommalla summalla suhteuttamalla tukimäärät urheiluseurojen maksamiin tilavuokriin, jotta tyttöjen ja nuorten naisten harrastamista edistettäisiin yhdenvertaisesti. Näin saataisiin moni lapsi jonoista harrastuksen pariin ja kenties lisättyä pito- ja vetovoimaa Kainuuseen.

Kajaani 30.3.2025 Kokoomuksen valtuustoryhmä"

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Jari Rajala, Liikuntapalvelupäällikkö, jari.rajala@kajaani.fi

Kuvaus

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Kajaanin kaupunki järjestää tilat aerobicin harrastajille tai osallistuu vuokrakustannuksiin merkittävästi nykyistä vuokratukiavustusta suuremmalla osuudella. Kajaanin kaupungin liikuntapaikat ovat maksuttomia alle 18-vuotiaiden kajaanilaisten urheiluseurojen ohjatuissa harjoituksissa. Etu on keskimäärin 100 € vuodessa per alle 18-vuotias kajaanilainen harrastaja. Mikäli lajille ei ole olosuhteita kaupungin liikuntapaikoilla, voi osallisuus- ja hyvinvointijaostolta hakea vuokratukiavustusta alkuvuoden avustushaun yhteydessä. Vuokratukiavustus on n. 20 - 40 € per alle 18-vuotias kajaanilainen harrastaja. Vuokratukiavustuksen jälkeen vuokraa jää Kajaani Gymnasticin maksettavaksi lähes 30 000 € vuodessa. Ongelma ei koske pelkästään aerobicin harrastajia. Ilma-aseammunta on edelleen ilman harrastustiloja, useat kamppailulajit toimivat yksityiseltä vuokratuissa tiloissa ja kaupungin tiloissa toimivista lajeista judo sekä paini toimivat erittäin iäkkäässä rakennuksessa. Myös pallohallissa toimineet lajit ovat maksaneet kymmeniä tuhansia tilavuokria vuodessa alle 18-vuotiaiden harjoituksista.

Kaupungilla on tyhjiä tiloja, mutta niiden osittainen käyttöönotto ei taloteknisesti ole juuri toteutettavissa. Aerobicin ja kamppailulajien osalta koulujen salit tai muut monikäyttöiset tilat ovat haaste, koska alustat ovat kiinteitä ja lajispesifejä. On myös edullisempaa kaupungille joissain tapauksissa korvata vuokrakuluja alle 18-vuotiaiden osalta kuin ylläpitää tiloja kaupungin liikuntapaikkana. Se vaatisi osallisuus- ja hyvinvointijaoston vuokratukiavustusbudjetin korottamista noin 100 000 eurolla vuodessa. 

Liikunnan näkökulmasta Kajaani Gymnastics sekä monet muut yksityisellä vuokralla toimivat lajit järjestävät kymmeniä tuhansia liikuntakertoja vuodessa. Kaupungin liikuntapaikkojen keskimääräinen kävijäsubventio on keskimäärin 2-3 € per kävijä. Ylläpitokustannuksiltaan suurten liikuntapaikkojen kuten maauimalan subventio on suurimmillaan kymmeniä euroja per kävijä. Muualla vuokralla toimivat urheiluseurat ovat näin ollen lähes maksuttomia ja vaikuttavia palveluntuottajia kaupungille. Epäkohta on tunnustettava.

Liikuntapalvelut on käynnistänyt ja käynnistämässä seuraavia toimenpiteitä yhteistyössä eri toimialojen, työryhmien ja seurojen kanssa ongelman ratkaisemiseksi:

  • Vuokratukiavustusbudjetin korotuksen selvittäminen: Vuokratiloissa toimivien seurojen alle 18-vuotiaiden osuuden kattamiseen vaadittaisiin n. 100 000 € suurempi vuokratukiavustusbudjetti, joka tulisi kattaa muualta (osallisuus- ja hyvinvointijaoston vuosibudjetti)
  • Kesällä käynnistyvän liikkumisohjelman päivittämisen yhteydessä tehdään liikuntapaikkaohjelmaa, jossa kootaan pitkän tähtäimen suunnitelma liikuntapaikkojen investoinneista harrastajamäärien kehityksen mukaan 
  • Pallohallin suunnittelun eri vaihtoehdoissa etsitään ratkaisuja lajien tilahaasteisiin myös palloilua laajemmin 
  • Aerobic-salin ja muiden vuokralla toimivien liikuntatilojen päiväkäyttömahdollisuudet voidaan tuoda paremmin esiin erilaisille päiväkäyttäjäryhmille kuten kouluille, oppilaitoksille, terapiapalveluita tuottaville toimijoille varsinkin Kajaanihallin käyttöasteen ollessa jo tällä hetkellä noin 100 %
  • Liikuntapalvelut on yhteydessä vuokratiloissa toimiviin seuroihin ja kokoaa päiväkäyttöön varattavissa olevia tiloja yhteen sekä järjestää yhteisiä tilaisuuksia synergian löytämiseksi

Lisätietoja asiasta liikuntapalvelupäällikkö Jari Rajala, puh. 044 421 4108 tai sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matti Nousiainen, Kaupungininsinööri, matti.nousiainen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle aloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.