Kaupunginhallitus, kokous 9.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Valtuustoaloite: Puutavaratien liikenteen jouhevoittaminen kaupunkiin pohjoisesta saavuttaessa

KAJDno-2022-1689

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Heikki Hekkalan (sdp) esittämä sekä muun Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

Puutavaratien liikenteen jouhevoittaminen kaupunkiin pohjoisesta saavuttaessa

"Pienillä muutoksilla voidaan parantaa liikennejärjestelyä. 
Brahenkadulta tultaessa kolmio. Pientä kevyenliikenteenpattia oikaistaan kuvan mukaan, ei vaaranneta kuitenkaan kevyen liikenteen käyttäjiä.
Tarvittaessa kaidetta oikaistaan, joten saadaan lisätilaa kevyelle liikenteelle."

 

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Jari Kauppinen, Suunnittelupäällikkö, jari.kauppinen@kajaani.fi

Perustelut

Valtuustoaloitteessa 12.12.2022 § 83 esitetään, että liikennettä tulisi sujuvoittaa saavuttessa Koivukosken sillalta Brahenkadun risteykseen. Vastaavanlaiseen aloitteeseen (KV 28.3.2022 § 22) on vastattu (KV 12.12.2022 § 81). Ympäristötekninen lautakunta ehdottaa, että aloitteen tekijät kutsutaan yhteiseen palaveriin Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaistoiminnot tulosalueen aluesuunnittelu-yksikön kanssa tutustumaan alueen tämän hetkiseen liikennejärjestelysuunnitelmaan sekä laatimaan alustavia suunnitelmia aluesuunnittelun asiantuntijoiden kanssa. Mikäli asian pohjalta saadaan laadittua toteuttamiskelpoinen suunnitelma, laaditaan kustannusarvio ja hanke viedään vuoden 2025 talousarvioon. 

Lisätietoja asiasta antaa suunnittelupäällikkö Jari Kauppinen, puh. 044 7100 034, etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle aloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Jari Kauppinen, Suunnittelupäällikkö, jari.kauppinen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §