Kaupunginhallitus, kokous 9.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Valtuustoaloite: Vimpelinlammen ja kaupunginlammen jäiden käyttö virkistystoiminnan ja liikunnan käyttöön

KAJDno-2022-1688

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Tuukka Karjalaisen (ps) esittämä sekä muun Kajaanin Perussuomalaisten valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite: 

Vimpelinlammen ja kaupunginlammen jäiden käyttö virkistystoiminnan ja liikunnan käyttöön

"Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää että, Kajaanin kaupungin tulisi käyttää vimpelinlammen ja kaupunginlammen jäitä virkistystoiminnan ja liikunnan tarpeisiin tehokkaammin.
Jäälle tehtävä tila ulkoilijoille ja liikkujille olisi halpa toteuttaa ja tarvittavat välineet jo kaupungilta löytyvät.
Jäät keräävät varmasti lähialueen lapsia ja nuoria ulkoilemaan yhdessä hyville lähialueille.
Jäille olisi huomioitava tila pilkkijöille, luistelijoille ja kiekon pelaajille. Pulkkamäki laidalla houkuttelee pienempiä kiipeilijöitä ja mahdollistaa isompien perhekokojen yhteisen ajankäytön.

Nyt on hyvä mahdollisuus kasvattaa terveellistä ulkoliikuntaa edullisesti. 
Jäille tehtävät lumityöt ja niiden käytössä on huomioitava riittävä turvallisuus parhaaksi katsomalla tavalla.  

Mikäli jäiden käyttöaste on suuri, tulisi kaupungin harkita talveksi esimerkiksi siirrettäviä kontteja välineiden vaihtoon, lämmittelyyn ja sääsuojaksi. 
Kajaanin tulee panostaa lasten, nuorten ja perheiden yhteiseen liikkumiseen ja tämä olisi yksi kustannustehokas ratkaisu siihen."  
 

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Jari Rajala, jari.rajala@kajaani.fi

Perustelut

Liikuntapaikkojen talvikunnossapidon piirissä on luistelukenttiä, latuja ja retkeilyreittejä, jotka ovat pääosin ylläpidettävissä budjetissa määritellyillä resursseilla huolellisella suunnittelulla. Viimeisten talvien aikana sääolosuhteet ovat tehneet jäällä kulkevien reittien kunnostamisen hyvin haastavaksi ja epävarmaksi. Jäälle tehtävien luistinratojen kunnossapito vie huomattavan määrän resursseja ja ei ole toteutettavissa osana kunnossapitobudjettia ilman asuinalueilla ylläpidettävien jääkenttien karsimista. Koulujen läheisyydessä olevien jääkenttien ylläpito tukee lähi- ja koululiikuntaa. Keskustan liikuntapaikoilla on kävelymatkan päässä asuvia lapsia asuinalueita vähemmän. Nykyisellä koulujen ympäristöön hajautetulla talviliikuntapaikkaverkostolla palvellaan Kajaanin kaupungin liikkumisohjelmaa liikuntapalveluiden arvion mukaan parhaiten, vaikka keskusta-alueen tuntumassa oleva liikuntaympäristö luonnonjäällä on ajatuksena hieno. Valtuustoaloitteen toteuttamiseen ei ole resursseja ja nykyisten jääkenttien vähentäminen vesistöjen jäiden virkistyskäytön mahdollistamiseksi heikentäisi erityisesti lasten lähiliikuntamahdollisuuksia 

Lisätietoja asiasta antaa Jari Rajala, liikuntapaikkavastaava 044 421 4108 etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle aloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Jari Rajala, jari.rajala@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §