Kaupunginhallitus, kokous 30.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 173 Kajaanin kaupunkikonsernin osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2022

KAJDno-2022-167

Valmistelija

  • Joni Partanen, Vs. talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mukaan tilinpäätöksen lisäksi tulee laatia osavuosikatsaus kerran vuodessa (30.6. tilanteesta). Osavuosikatsaukseen sisällytetään arvioita taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta tulosalueittain. Mikäli raportit osoittavat, että jonkin toimielimen/tulosalueen määräraha ei riitä tai toiminta ei muuten vastaa talousarvion tavoiteasettelua, on raportin pohjalta ryhdyttävä sopeuttamistoimenpiteisiin asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja määrärahan riittävyyden turvaamiseksi. Lisäksi osavuosikatsauksen yhteydessä raportoidaan varainhankinnasta ja suojauksista sekä sijoitustoiminnasta. 

Toimielinten, liikelaitosten ja konserniyhteisöjen toimittamien tietojen perusteella on laadittu liitteenä oleva Kajaanin kaupungin osavuosikatsaus ajalta 1.1.–30.6.2022.

Kajaanin kaupungin (peruskaupunki ja liikelaitokset) ulkoiset ja sisäiset toimintatuotot ovat 51,2 milj. euroa ja ne ovat toteutuneet 1,2 milj. euroa talousarviota suurempina. Toimintakulut ovat 175,0 milj. euroa ja ne ovat toteutuneet 3,6 milj. euroa talousarviota pienempinä. Lomarahojen jaksotus kesäkuulta heinäkuulle Valtiokonttorin taloustilastointivaatimusten mukaisesti parantaa kesäkuun lopun toimintakulujen toteumaa 3,8 milj. euroa. Lomarahajaksotus huomioiden toimintakulut toteutuvat siis kaikkinensa 30.6.2022 tilanteessa lähes talousarvion mukaisesti. Toimintakate on 123,5 milj. euroa ja se alittaa 4,9 milj. euroa talousarvion. Toimintakate on kasvanut 6,8 milj. euroa eli 5,9 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Myyntituottojen kertymää ovat vauhdittaneet toimintaympäristön toipuminen koronapandemiasta ja valtiolta saadut korvaukset vastaanottokeskustoiminnan palvelutarpeen kasvaessa. Toimintakulut toteutuvat talouarvion mukaisesti. Kainuun Soten osavuosiraportin 30.4.2022 alijäämäennuste vuodelle 2022 on -13,2 milj. euroa (alkuperäinen talousarvio -8,1 milj. euroa.) Kajaanin kaupungin osavuosikatsaukseen ja toimintakuluihin on otettu huomioon Soten ennakoitua suurempi alijäämäennuste.

Verotuloja on kertynyt 2,4 milj. euroa talousarviota enemmän ja niiden kertymä on 4,2 milj. euroa eli 5,6 %  vahvempi kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Valtionosuuksien kertymä on 0,7 milj. euroa talousarviota vahvempi ja ne ovat kasvaneet 2,5 milj. euroa eli 5,9 % edellisestä vuodesta. 

Positiivinen verotulokehitys perustuu ennakoitua vahvempaan talouskasvuun kautta linjan. Ennakkoverot ovat kehittyneet vuoden 2022 aikana erittäin myönteisesti ja palkkasumman kasvu vauhdittaa verotulojen kertymää. Yhteisöveron kuluvan vuoden kehitys on ollut jopa kunnallisveron kehitystäkin parempaa. Kiinteistöveron osalta on myös odotettavissa nousua kuluvana vuonna.

Valtionosuudet toteutuvat ennakoitua paremmin ammatillisessa opetuksessa, johon Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt lisärahoitusta opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvauksen uudistamisen kokeiluun yhteensä 0,93 milj. euroa.

Rahoitustuottojen ja -kulujen toteutuma 30.6.2022  on - 5,0 milj.euroa (TA 1-6/2022 4,1 milj.euroa). Viime vuonna vastaavaan ajankohtaan rahoitustuottojen ja -kulujen kertymä oli 11,3 milj. euroa. Rahoitustuottojen kulujen toteumaan vaikuttaa merkittävästi sijoitustoiminnan tuottojen ennakoitua heikompi kehitys. Sijoitustoiminnassa arvopapereiden myyntivoittoja on kirjattu alkuvuoden aikana 2,5 miljoonaa euroa, osinkotuottoja ja arvonalentumisten palautumisia yhteensä 10,7 miljoonaa euroa. Sijoituksen arvonalentumisia ja myyntitappioita on kertynyt puolestaan yhteensä 17,5 miljoonan euron edestä.

Kesäkuun lopussa Kajaanin kaupungin (peruskaupunki ja liikelaitokset) tilikauden alijäämä on - 9,8 milj. euroa. Alkuperäinen talousarvio vuodelle 2022 oli - 16,1 milj. euroa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden tuloksen ennakoidaan kuitenkin paranevan ja olevan -13,2 milj. euroa alijäämäinen koko vuoden osalta. Verotulojen ennakoitua parempi kehitys parantaa koko vuoden tulosennustetta. Tilinpäätösennusteen merkittävinä epävarmuustekijöinä ovat Kainuun Soten lopullinen alijäämä vuoden 2022 osalta sekä rahoitustuottojen ja -kulujen kertyminen sijoitussalkun kehityksestä riippuen.

Kajaanin kaupungin (peruskaupunki ja liikelaitokset) investointiosan nettototeuma kesäkuun lopussa on 6,5 milj. euroa toteuman ollessa 26,7 %.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus merkitsee osavuosikatsauksen ajalta 1.1.–30.6.2022 tiedoksi ja antaa sen tiedoksi valtuustolle.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §