Kuvaus
Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos on lakkautunut 31.12.2025 ja sen alaiset oppilaitokset Kainuun ammattiopisto (KAO) ja Kajaanin lukio ovat siirtyneet Kajaanin kaupungin sivistystoimialalle omiksi tulosalueikseen. Koulutusliikelaitoksella on ollut yhteinen kurinpitotoimista päättävä ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen monijäseninen toimielin, jossa on ollut lakisääteisten jäsenten lisäksi myös lukiokoulutuksen edustus. Kyse ei ole tavanomaisesta kuntalain tarkoittamasta monijäsenisestä toimielimestä.
Ammatillisesta koulutuksesta ja lukiokoulutuksesta annetuissa laeissa (kuten myös esimerkiksi perusopetuslaissa) annetaan määräykset kurinpitotoimista. Näistä muussa kuin ammatillisessa koulutuksen lainsäädännössä ei ole määräyksiä monijäsenisestä toimielimestä ja sen kokoonpanosta. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan koulutuksen järjestäjän asettamassa monijäsenisessä toimielimessä tulee olla ainakin koulutuksen järjestäjän, opiskeluhuollon, opettajien, työelämän ja opiskelijoiden edustus. Opiskelijajäsenen tulee olla yli 15-vuotias. Opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevassa asiassa koulutuksen järjestäjä nimeää toimielimeen lisäksi opiskelijan koulutussopimustyöpaikan tai oppisopimuskoulutuksen osalta työnantajan edustajan. Koulutuksen järjestäjän asettama monijäseninen toimielin päättää opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta sekä kurinpitotoimista (531/2017, 93 §) ja tekee myös tarvittaessa päätökset opiskeluoikeuden palauttamisesta.
Kajaanin koulutusliikelaitoksen johtokunnan nimeämään monijäseniseen toimielimeen on nimetty:
- puheenjohtajaksi (esittelijä) KLL:n johtaja Anne Huotari ,
- oppilaitoksen edustajaksi Kainuun ammattiopiston edustaja, jäsen Anu Kuosmanen (ei varajäsentä)
- oppilaitoksen edustajaksi Kajaanin lukio, jäsen Kaisa Polvinen ja varajäsen Saara Kupiainen
- yksilöllisen opiskelijahuollon edustajiksi
Kajaanin lukion edustaja, jäsen Katri Kaltiola , Kainuun hyvinvointialue
KAO:n edustaja, varajäsen Matti Ilvonen , Kainuun hyvinvointialue
- yhteisöllisen opiskelijahuollon edustajiksi
KAO:n edustaja, jäsen Liisa Härmä
Kajaanin lukion edustaja, varajäsen Saara Kupiainen
- opiskelijaterveydenhuollon edustajiksi
jäsen Auli Pennanen , Kainuun hyvinvointialue
varajäsen Marjo Antikainen , Kainuun hyvinvointialue
- työelämän edustajiksi
jäsen Esa Rimpiläinen , Kainuun jätehuolto Oy
varajäsen Heta Mehtonen , Kajaanin Arvola-koti Ry ja Kainuun Palvelutalosäätiö
- opettajien edustajiksi
KAO:n edustaja, jäsen Kristina Sirviö
Kajaanin lukion edustaja, varajäsen Anne Parkkari
- opiskelijoiden edustajiksi (KAO ja Kajaanin lukio)
KAO:n opiskelija, jäsen Onni Pikkarainen
Kajaanin lukion opiskelija, varajäsen Tiila Heikkilä.
Toimielimen kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintosihteeri Sirpa Rantonen .
Jatkossa on perusteltua, että Kainuun ammattiopiston opiskelijoiden kurinpitotoimista päättää ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukainen Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtokunnan nimeämä toimielin ilman lukiokoulutuksen edustajia liikelaitoksen johtokunnan määrittelemän toimikauden loppuun saakka, eli 30.9.2026 saakka. Toimielimen puheenjohtajana on toiminut koulutusliikelaitoksen johtaja. Tämän viran lakkauduttua puheenjohtaja on valittava uudelleen.
Lukiokoulutuksen opiskelijoiden osalta kurinpitotoimista (päättää lukion oppivelvollisuuslaissa tarkoitetun oppivelvollisen määräaikaisesta erottamisesta oppilaitoksesta) päättää hallintosäännön 27 §:n mukaisesti sivistyslautakunta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mari Selin, Sivistysjohtaja, mari.selin@kajaani.fi
Sivistyslautakunta päättää, että Kainuun ammattiopiston ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisena monijäsenisenä toimielimenä jatkaa aiemmin koulutusliikelaitoksen johtokunnan nimeämä toimielin ilman lukiokoulutuksen edustajia aiemmin päätetyn toimikauden loppuun 30.9.2026 saakka. Toimielimen puheenjohtajana toimii Kainuun ammattiopiston rehtori.