Kuvaus
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloite käsitellään siinä toimielimessä, jonka toimivaltaan asia kuuluu. Aloitteen tekijälle ilmoitetaan päätös, kun aloite on loppuun käsitelty toimielimessä.
Kajaanin kaupungin kirjaamo on 8.12.2025 vastaanottanut kuntalaisaloitteen: Ulkovaatteet varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Kuntalaisaloitteen sisältö:
"Esitän, että Kajaanin kaupunki tarjoaa jatkossa varhaiskasvatuksen henkilöstölle asianmukaiset työulkovaatteet. Varhaiskasvatuksen työntekijät ulkoilevat lasten kanssa useita kertoja päivässä säällä kuin säällä, mikä edellyttää kestäviä, toimivia ja turvallisia ulkovarusteita. Perustelut 1. Ulkoilu on olennainen osa työpäivää. Kajaanin varhaiskasvatuksen henkilöstö ulkoilee toistuvasti päivän aikana. Tämä kuluttaa työntekijöiden omia ulkovaatteita ja aiheuttaa jatkuvia kustannuksia, joita ei yleensä muilla aloilla työntekijän itsensä tarvitse kattaa. 2. Työturvallisuus ja terveelliset työolosuhteet. Kajaanissa sääolosuhteet voivat olla erittäin kylmiä, märkiä ja tuulisia. Laadukkaat ulkovaatteet ovat välttämättömiä työn turvalliseksi ja terveelliseksi tekemiseksi. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa tarjoamaan työn edellyttämät varusteet, jos työolosuhteet niitä vaativat. 3.Fyysisesti kuormittava työ. Varhaiskasvatuksen työ sisältää runsaasti fyysistä aktiivisuutta myös ulkona. Tarkoituksenmukaiset ulkovaatteet tukevat työergonomiaa ja vähentävät sairastumisriskien ja rasitusten aiheuttamaa poissaoloa. 4.Työnantajamielikuva ja alan vetovoima. Työulkovaatteiden tarjoaminen parantaisi Kajaanin kaupungin mainetta vastuullisena työnantajana ja lisäisi varhaiskasvatuksen houkuttelevuutta kilpailulla alalla. Useat kunnat Suomessa ovat jo ottaneet käyttöön työvaatesettejä henkilöstölleen. Aloitteen pyyntö: Esitän, että Kajaanin kaupunki ottaa käyttöön mallin, jossa työnantaja tarjoaa varhaiskasvatuksen työntekijöille työtehtäviin soveltuvat ulkovaatteet (esimerkiksi takin, housut, sadevaatteet ja talvivarusteet) ja huolehtii niiden säännöllisestä uusimisesta sekä asianmukaisesta kunnosta."
Sivistyslautakunnan vastaus kuntalaisaloitteeseen
Sivistyslautakunta kiittää kuntalaisaloitteen tekijää selkeästä, hyvin perustellusta aloitteesta. On kuitenkin hyvä huomioida, että varhaiskasvatuksen työntekijät eivät lainsäädännön tai työehtosopimusten puitteissa lukeudu ammattiryhmiin, jotka olisivat oikeutettuja työnantajan kustantamiin työ- /suojavaatteisiin. Kajaanin varhaiskasvatuksessa on tästä huolimatta voimassa oleva toimintamalli työvaatteita koskien, kyseessä on ns. työvaateraha. Tällä hetkellä Kajaanin varhaiskasvatuksessa työvaate- (suojavaate) rahaan ovat oikeutettuja ne varhaiskasvatuksen lastenhoitajat ja erityisavustajat, joiden yhtäjaksoinen työsopimus kestää yli kuusi kuukautta. Työvaaterahan suuruus on tällä hetkellä 55€/työntekijä/vuosi ja se maksetaan työntekijälle kerran vuodessa kuittia vastaan. Työntekijä ostaa itse vuosittain valitsemansa työvaatteen (suojavaatteen) ja saa ostostaan kuittia vastaan enintään 55 euron korvauksen. Näin valvotaan sitä, että maksettu työvaateraha käytetään siihen tarkoitukseen, johon sen on myönnetty. Vuositasolla työvaatekustannukset ovat nykykäytänteen mukaisesti n. 10 500 €/vuosi työvaateoikeutettujen määrän ollessa n. 190 työntekijää.
Kuntalaisaloitteessa esitetään, että varhaiskasvatuksen henkilöstölle tarjottaisiin jatkossa työulkovaatteet, joiden kunnosta ja uusimisesta työnantaja huolehtisi. Aloitteen toteuttaminen muuttaisi varhaiskasvatuksen nykyistä käytäntöä työvaatteiden (suojavaatteiden) korvaamisen osalta siten, että jatkossa työntekijät eivät saisi enää vapaasti valita itse suojavaatetta vaan jokaiselle työntekijälle tulisi hankittavaksi työnantajan valitsema/määrittelemä työulkovaate. Toteutustapoja tällaiselle toimintamallille on useita ja yksi malli on sellainen, jossa työnantaja hankkii työvaatteita vuosittain vaihtuvin tuottein sellaisille varhaiskasvatuksen työntekijöille, joiden työtehtäviin kuuluu päivittäinen ulkoilu lapsiryhmän kanssa. Vuosittainen vaihtuva kierto voi olla mm. sellainen, että ensimmäisenä vuonna hankitaan työntekijöille ulkoilukengät/nastakengät, toisena vuonna ulkoilu-/talvitakki, kolmantena vuonna sadeasu jne. Mikäli Kajaanissa päädyttäisiin tällaiseen toimintamalliin, tulisi työvaatekustannuksiin varattavan määrärahan nostoa harkita, kun huomioidaan aloitteessa mainitut työulkovaatteet sekä arvioidaan niitä koskeva mahdollinen hankintahinta. Samalla työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta tulisi tarkastella sitä, mille kohderyhmälle työulkovaatteet tulisi jatkossa hankittavaksi. Jos kohderyhmänä olisi koko varhaiskasvatuksen henkilöstö, olisi kyse n. 370-390 työntekijästä. Mikäli työvaaterahan määrä työntekijää kohden säilyisi nykytasolla (55€) mutta siihen oikeutettujen lukumäärä kasvaisi, tarkoittaisi se vuosikustannusten nousua nykytilanteeseen verrattuna yli 10 000 eurolla eli vuosikustannus tulisi olemaan n. 20 350-21 450 €/vuosi. Jos työulkovaatteisiin varattaisiin suurempi summa esim. 100€/työntekijä/vuosi nousisivat kustannukset huomattavasti ollen yli liki 40 000€/vuosi.
Työnantajan toimiessa työvaatteiden ostajana tulee huomioida julkisista hankinnoista annetut määräykset mm. kilpailutusten ja hankintojen toteuttamisen osalta. Työvaatehankintoihin liittyen tulee asiaa tarkastella myös verotuksen näkökulmasta eli selvittää, luetaanko työulkovaatteet sellaisiin luontoisetuuksiin, joihin työntekijä saisi vain käyttöoikeuden mutta ei omistusoikeutta eli käyttöoikeus lakkaisi viimeistään työsuhteen päättyessä. Työulkovaatteiden kunnosta huolehtimisesta tulisi myös tehdä sopimus ja määritellä siinä työnantajaa sekä työntekijää koskevat vastuut ja velvollisuudet.
Kuntalaisaloitteessa esitetty työulkovaatteiden tarjoaminen Kajaanin varhaiskasvatuksen työntekijöille otettaisiin todennäköisesti henkilöstön keskuudessa vastaan ilolla ja koettaisiin positiivisena työnantajan tarjoamana etuna. Kajaanin kaupungissa on vuoden 2026 loppuun saakka voimassa oleva ja kaikkia toimialoja ja tulosalueita tiukasti ohjaava ja sitova sopeuttamissuunnitelma. Sen mukaisesti on pidättäydyttävä talouden epätasapainoon johtavista toimintatavoista. Uusia palveluja ei synnytetä eikä nykyisiä palveluja laadullisesti paranneta omilla päätöksillä, ellei näitä voida toteuttaa nettokustannuksia lisäämättä tai ellei vastaavan suuruisesta menoleikkauksesta samalla yksilöidysti päätetä. Kuntalaisaloitteen mukainen työulkovaatteiden hankinta varhaiskasvatuksen henkilöstölle lisäisi todennäköisesti varhaiskasvatuksen käyttötalouden menoja. Näitä ei ole mahdollista kattaa vuoden 2026 talousarvion puitteissa. Varhaiskasvatuksessa on valmius edelleen selvittää aloitteessa esitettyä työulkovaatteiden hankintaan liittyviä yksityiskohtia osana vuoden 2027 talousarvion valmistelua. Mikäli varhaiskasvatuksen käyttötalouteen saadaan riittävä määräraha vuoden 2027 talousarvion vahvistamisen yhteydessä loppuvuodesta 2026, työulkovaatteita koskevan varsinaisen hankinnan valmistelu voidaan aloittaa aikaisintaan alkuvuonna 2027. Edellä mainituista syistä johtuen kuntalaisaloitteessa esitettyä toimintamallia ei toteuteta vuonna 2026, vaan varhaiskasvatuksen työvaaterahaa koskevat käytänteet pidetään nykyisen kaltaisena, mutta uutta toimintamallia ja käytänteiden toteuttamista ryhdytään selvittämään tarkemmin osana seuraavan vuoden talousarvion valmistelua.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mari Selin, Sivistysjohtaja, mari.selin@kajaani.fi
Sivistyslautakunta antaa kuntalaisaloitteen tekijälle esittelytekstin mukaisen vastauksen ja päättää, että kuntalaisaloite on loppuun käsitelty.