Ympäristötekninen lautakunta, kokous 23.4.2025

Esityslista on tarkastettu

§ 40 Hulevesimaksun taksa

KAJDno-2025-733

Valmistelija

  • Jari Kauppinen, Suunnittelupäällikkö, jari.kauppinen@kajaani.fi
  • Sauli Pietikäinen, Controller, sauli.pietikainen@kajaani.fi

Kuvaus

Alueidenkäyttölain 103n § mukaan ”Kunta voi periä kunnan hulevesijärjestelmästä sille aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi vuosittaisen maksun hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajilta tai haltijoilta. Kunta hyväksyy maksun määräämisen perusteet sisältävän taksan.” Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 11.6.2024  § 44 talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämisessä päättänyt ottaa käyttöön yleisen hulevesimaksun.

Hulevesien hallinta-alueeksi Alueidenkäyttölaki 103i § määrää asemakaava-alueen. Kunta voi niin päättäessään ottaa myös muita alueita huleveden hallinta-alueiksi. Asemakaava-alueita Kajaanissa ovat keskustaajama sekä Vuolijoen ja Otanmäen taajamat. Hulevesimaksua voidaan lain mukaan periä vain rakennetuilta kiinteistöiltä, eli rakentamattomat tontit jäävät maksun ulkopuolelle. Hulevesien hallintatoimenpiteitä ovat mm. imeyttäminen, viivyttäminen, johtaminen, viemäröinti, avo-ojat ja käsittely mm. eri tavoin puhdistamalla. Hulevesien hallintaan kuuluu myös rankkasateiden aiheuttamien kaupunkitulvien ehkäisy.

Hulevesimaksun piiriin kuuluvia kiinteistöjä on Kajaanin asemakaava-alueilla kaikkineen noin 5.500 kpl. Omakoti- ja paritalokiinteistöjä näistä on noin 3.800 kpl. Muita kuin omakoti- ja paritalokiinteistöjä on noin 1.700 kpl. Laskutusjärjestelmässä hulevesilaskut muodostetaan yhdistelemällä kiinteistörekisteriä ja huoneisto- ja rakennusrekisteriä. Rekistereissä olevien puutteellisuuksien ja epätäsmällisyyksien vuoksi tarkat hulevesilaskutettavien kiinteistöjen määrät voivat vielä tarkentua, mutta suuruusluokka on kuitenkin selvillä.

Nyt päätettäväksi esitettävällä taksamallilla on hulevesimaksun tuottokertymäksi arvioitu noin 400.000 €/v. Raha käytetään nykyisen hulevesijärjestelmän ylläpitoon, vanhan järjestelmän saneeraamiseen ja uuden järjestelmän rakentamiseen. Lisäksi laskutusjärjestelmän käynnistämisestä ja ylläpidosta aiheutuu kustannuksia. Asemakaava-alueen kokonaispinta-alasta on paikkatiedon perusteella arvioitu olevan kiinteistöjen tontteja 42 % ja yleisiä alueita (kadut, puistot, torit, viheralueet) 58 %. Hulevesimaksun tuottolaskelma perustuu kyseiseen pinta-alasuhteeseen, eli kiinteistöiltä peritään kyseiset 42 % hulevesien hallinnasta aiheutuvista kustannuksista, ja kaupunki vastaa kustannuksista omistamiensa yleisten alueiden osalta. Laskelma tulo- ja menokertymästä on esitetty oheisliitteessä 1. Hulevesimaksujen laskutus toteutetaan syksyllä. Asiasta tiedotetaan kattavasti ennen laskutuksen aloittamista.

Alueidenkäyttölain 103o §:n mukaan hulevesimaksu on suoraan ulosottokelpoinen. Hulevesimaksu on arvonlisäveroton. Laskun mukana on toimitettava ohjeet muistutuksen tekemistä varten sekä kunnan laskutuksesta vastaavan viranomaisen ja laskuttajan yhteystiedot.

Lisätietoja asiasta: suunnittelupäällikkö Jari Kauppinen, puh. 044 7100 034, sähköposti etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta määrää yleisen hulevesitaksan seuraavasti:

Omakotitalot ja paritalot                                                     30 €/v

Muut kiinteistöt, tontin pinta-ala <1000 m2                        30 €/v

Muut kiinteistöt, tontin pinta-ala 1000-1999 m2                 90 €/v

Muut kiinteistöt, tontin pinta-ala 2000-2999 m2                180 €/v

Muut kiinteistöt, tontin pinta-ala 3000-4999 m2                240 €/v

Muut kiinteistöt, tontin pinta-ala 5000-9999 m2                300 €/v

Muut kiinteistöt, tontin pinta-ala >=10 000 m2                   420 €/v

 

Hulevesimaksu peritään kaikilta asemakaava-alueen rakennetuilta kiinteistöiltä. Vapautusta tai alennusta maksuun ei voi saada.