Kaupunginhallitus, kokous 23.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Kajaanin yrityspalvelusetelin ohjekirjan päivitys

KAJDno-2021-157

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin yrityspalvelusetelin ohjekirjaa on tarve päivittää. Ohjekirjaa on päivitetty kerran korona-ajan vaikutuksiin vastaamiseksi sekä toisen kerran matkailun erityistarpeiden huomioon ottamiseksi.

Yrityspalveluseteliä ei myönnetä yrityksen normaalin tai olemassa olevan toiminnan tai palkkakulujen rahoittamiseen. Esimerkiksi yrityksen normaalit myynti- ja markkinointikampanjat, yrityksen perustoimintaan oleellisesti liittyvien ohjelmistojen hankinnat tai nykyisen toiminnan uudelleen brändäys eivät kuulu palvelusetelillä hankittavien palveluiden piiriin. Yrityspalveluseteliä ei myöskään myönnetä tuotekehityksen, uutuustutkimuksiin ja teollisuusoikeudellisiin suojauksiin kuten patentti, hyödyllisyysmalli, tavaramerkki, mallisuoja jne. Yrityspalveluseteliä ei myönnetä omistajan vaihdostapauksiin, jossa yrityksen omistus siirtyy Kajaanin ulkopuolelle tai yritys sulautuu kotimaiseen tai kansainväliseen ketjuyritykseen.

Liitteenä olevasta ohjekirjasta on kohdasta Yritystoiminnan kehittämiseen liittyvien asiantuntijapalvelujen hankinta poistettu seuraavat kohdat, kursivoituna:

Edellisten lisäksi matkailuyritykset voivat käyttää yrityspalveluseteliä seuraaviin asiantuntijapalveluihin:

o   Asiakaspalvelun kehittäminen

o   Tuotetietojen syöttämisen koulutus Visit Finlandin datahubiin

o   Yritysryhmähankkeiden suunnitteluun ja kirjoittamiseen

Verkkokauppa strategian, tavoitteiden/budjetin, sisällöntuotannon, konkreettisten toimenpiteiden, seurannan työkalujen ja hakuoptimoinnin suunnittelu, sekä verkkokauppa-alusta valinta. Verkkokauppa-alusta ja siihen integroitavat moduulien hankinnat (esim. varastonhallintajärjestelmät) eivät ole yrityspalvelustelillä tuettavia toimenpiteitä.

Ohjekirjaan on kohtaan Yrityspalvelusetelin myöntämiseen vaikuttavia seikkoja tehty lisäys, kursivoituna:

o   yrityksen oma pääoma ei saa olla negatiivinen

kirjaan on kohtaan Yrityspalvelusetelin myöntämiseen vaikuttavia seikkoja tehty kursivoitu  lisäys:

o   yrityksen oma pääoma ei saa olla negatiivinen

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan päivitetyn Kajaanin yrityspalveluseteliohjeen ohjekirjan ja päättää samalla avata vuoden 2024 yrityspalvelusetelijärjestelmän 15.2.2024.

Päätös

Hyväksyi.