Kaupunginhallitus, kokous 23.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Valtuustoaloite: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosan (ns. HYTE-kerroin) kohdentaminen

KAJDno-2023-787

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Sanna Pakkala-Juntusen (kok.) esittämä sekä muun Kajaanin Kokoomuksen valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

"Kunnille maksetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosaa, eli HYTE-kerrointa, jonka tarkoituksena on kannustaa ja varmistaa kuntia tekemään aktiivista työtä asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Hyte-kertoimen laskennassa käytetään kahdenlaisia indikaattoreita (prosessi- ja tulosindikaattoreita) ja indikaattorit saattavat myös vaihdella aika ajoin. Tämä osoittaa myös sen, että kaupungin tekemien toimenpiteiden tulee ketterästi reagoida indikaattorimuutoksiin.

Kajaanin kaupungin saama hyte-raha on tänä vuonna arviolta n. 690 000e, ja tämä maksetaan kuukausittain valtionosuuksina kaupungin pohjattomaan kassaan. Tämä on isompi summa, kuin osallisuus- ja hyvinvointijaoston tämän vuoden budjetti n. 640 000e). Vuosittaisesta oshy:n budjetista suurin osa (460 000e) menee erilaisten avustusten jakamiseen. Avustukset omalta osaltaan edistävät indikaattoritulosten ylläpitämistä, mutta niiden jatkuva kehittäminen on haastavaa. Hyvinvoinnin edistämisen kenttä on hyvin laaja ja poikkihallinnollinen. Kajaanin kaupungin tulee aktiivisesti pyrkiä parantamaan indikaattorituloksia, jotta valtion maksama hyte-kerroin paranee ja tietenkin kuntalaisten hyvinvointi kehittyy samassa suunnassa. Tähän kenttään kuuluu muun muassa ennalta ehkäisevä päihdetyö, liikunta, kulttuuri ja osallisuuden vahvistaminen. Liikkumisohjelma sekä hyvinvointisuunnitelma ohjaavat osaltaan tehtäviä toimenpiteitä, mutta tarvitaan myös uusia avauksia ja ketteriä kokeiluja.

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että vuosittaiseen budjettiin tulee näkyväksi hyte-työ entistä vahvemmin ja siihen korvamerkitään valtiolta saatavaa hyte-rahaa X euroa odotettavissa olevasta summasta oshyn budjetin lisäksi. Tuolla rahalla voidaan tavoitteellisesti pilotoida erilaisia, innovatiivisia tapoja edistää kaupunkilaisten hyvinvointia. Vuosittaisen saatavan hyte-rahan selvittyä, päätettäisiin keskeisimmät indikaattoritulokset, joita lähdetään parantamaan sekä niille konkreettiset toimenpiteet. Voisiko esimerkiksi kokeilla peruskouluilla toimivaa koulu pt-toimintaa, eli toimintaa, jossa liikunta-alan ammattilainen ohjaisi liikkuvia lapsia ja nuoria matalan kynnyksen harrastekerhoihin mukaan sekä aktivoitaisi välituntiliikuntaan? Tai antaisi nuorille liikuntaneuvontaa ja auttaisi etsimään ja kokeilemaan yhdessä sopivia liikuntalajeja?

Kajaanin kaupunki on jo saanut paljon hyvää aikaan, mm. palkkaamalla hyvinvointikoordinaattorin. Tämän myötä moni asia on kehittynyt ja mennyt eteenpäin, mutta lisäpanostus hyvinvointiin ja sen edistämiseen tulee tässä tapauksessa nopeasti maksamaan itsensä takaisin, kun uskallamme kokeilla uutta ja panostaa entistä enemmän konkreettisiin toimenpiteisiin.

Kajaanissa 12.6.2023

Kokoomuksen valtuustoryhmä"

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi
  • Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi

Perustelut

Kokoomuksen valtuustoryhmä on esittänyt valtuustoaloitteessaan, että vuosittaiseen budjettiin tulisi näkyväksi hyte-työ entistä vahvemmin ja siihen korvamerkittäisiin valtiolta saatavaa hyte-rahaa X euroa odotettavissa olevasta summasta oshyn budjetin lisäksi.

Valtionosuusjärjestelmä on käytännössä laskennallinen tasausjärjestelmä, jolla tasataan kuntien välisiä kustannus- ja tuloeroja ja se jakautuu kolmeen osaan:

  1. Kustannuserojen tasaus (esim. ikärakenne, laskennalliset kustannukset, lisäosat ml. hyte-kerroin)
  2. Tulopohjan tasaus (verotuloihin pohjautuva valtionosuuden tasaus)
  3. Muut erät (esim. sote-tasauserät, kuntien rahoitusosuus perustoimeentulotukeen)

Kustannuserojen tasaus perustuu kunnan asukkaiden palvelutarpeeseen ja olosuhdetekijöihin, joita kuvataan järjestelmässä erilaisten valtionosuuskriteereiden avulla. Valtionosuusjärjestelmän kautta valtio osallistuu lakisääteisten kunnallisten peruspalvelujen rahoitukseen. Valtionosuudet määräytyvät laskennallisin perustein ja maksetaan kunnalle automaattisesti ilman erillistä hakemusta. Lisäksi kunnille voidaan myöntää hakemuksesta valtionavustuksia. Valtionosuus on kunnalle yleiskatteellinen tuloerä, jota ei ole korvamerkitty tiettyjen palvelujen järjestämiseen. Kunta päättää itse valtionosuuksiensa kuten verotulojensakin käytöstä ja hyötyy taloudellisesti, jos järjestää palvelunsa kustannustehokkaasti.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa eli HYTE-kerroin on kannustin, joka tarkoittaa, että kuntien rahoituksen valtionosuuden suuruus määräytyy osaksi niiden tekemän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön mukaan. 

Kunnalle myönnetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lisäosana euromäärä, joka lasketaan kertomalla asukasta kohden määritelty hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen perushinta kunnan asukasmäärällä sekä kunnalle määritellyllä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kertoimella. Kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kerroin määritellään kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintaa kuvaavien indikaattoreiden sekä toiminnan tulosta kuvaavien indikaattoreiden perusteella. (Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 29.6.2021/618 15 §)

Valtionosuuslaskelman 2024 mukaan Kajaani saa HYTE-lisäosaa vuodelle 2024 on 666 463 euroa eli 18,36 euroa/asukas.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja hyte-kertoimen määrittämiseen vaikuttavien prosessi- ja tulosindikaattorien tulosten edistäminen edellyttää Kajaanin kaupunkikonsernissa laaja-alaista poikkihallinnollista ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä, yhteistyötä Kainuun hyvinvointialueen kanssa sekä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimia toteutetaan kaupungin organisaatiossa laaja-alaisesti ja talousarviossa määrärahaa on suunnattu hyte-toimintojen toteuttamiseen. Valtionosuuden lisäosana oleva ns. laskennallinen rahoitusosuus on suunnattu talousarvion määrärahoina toimijoille kuten esimerkiksi konsernipalvelut, ympäristötekninen ja sivistystoimiala ja ohjautuu siten toimijoiden roolien ja tehtävien mukaisesti hyte-toimintojen toteuttamiseen ja tavoitteiden edistämiseen. OsHy-budjetin lisäksi rahaa suunnataan hyte-työn edistämiseen kaupungin eri toimijoiden tehtäväroolien, toiminnallisten tavoitteiden ja tekemisten kautta. Kajaanin kaupungilla toimii myös hyvinvointikoordinaattori, jonka tehtävänä on kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen, hyvinvointityön koordinointi, järjestöyhteistyö, ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilönä toimiminen sekä osallisuus-ja hyvinvointijaoston päätöksenteon valmistelu- ja esittelytehtävät. 

Kerran valtuustokaudessa laadittavaan hyvinvointisuunnitelmaan valitaan mm. hyvinvointikertomuksen indikaattoritiedon pohjalta tavoitteet ja juuri ne toimenpiteet, joilla tuloksia saataisiin parannettua. Tähän työhön ja sen vaikuttavuuden tarkasteluun on tarkoitus panostaa yhä enemmän. Hyvinvointisuunnitelmaa on myös mahdollista tarkistaa vuosittaisten hyvinvointiraporttien perusteella. Raportit valmistuvat yhtä aikaa vuosittaisen tilinpäätöksen yhteydessä ja tarkoituksena on, että toimialat ottavat sen tulokset huomioon omassa talousarviovalmistelussaan.

Tällä hetkellä esimerkiksi liikuntatulosyksikössä on otettu käyttöön Liiku Kajaanissa -rannekkeet junioreille ja senioreille, uudistettu erityisuimarannekkeen myöntämisperusteita, aloitettu matalan kynnyksen liikuntaryhmät ja suunnitellaan liikuntaneuvonnan aloittamista. Kaupunkiympäristön toimialalla on myös mm. tehty esteettömyyskartoitus, josta saatuja kohteita on alettu kunnostaa/muuttaa vuodesta 2023 alkaen. Sivistystoimialalla on mm. perusopetuksessa käynnissä esimerkiksi ennaltaehkäisevää ja mielenterveystyötä tukeva hanke, jonka kautta on saatu mm. kouluille hyvinvointiohjaajia.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työ on ennalta ehkäisevää työtä, jolla voidaan saada pidemmällä tähtäimellä taloudellisia hyötyjä. Erillisten määrärahojen esittämisessä tulee kuitenkin huomioida myös kaupungin käytettävissä olevat resurssit ja talouden tilanne.  Kajaanin kaupungin (sis. liikelaitokset) talousarvio vuodelle 2024 on alijäämäinen 2,9 milj. euroa ja taloussuunnitelman vuodet 2025–2026 ovat selkeästi alijäämäisiä. Talouden sopeuttamisohjelman laatiminen on käynnissä ja väestökehitykseen liittyvä rakenteellinen muutos haastaa Kajaanin taloutta pidemmällä aikavälillä. 

Liitteenä Hyte-kertoimen indikaattorien perusteet ja Kajaanin tulokset.

Laajempi hyvinvointi-indikaattoreiden raportointi ja tarkastelu tapahtuu hyvinvointikertomuksessa ja sen vuosiraporteissa, jotka esitellään tilinpäätöksen yhteydessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.