Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 231 CEMIS-rahoitussitoumus 2024-2026

KAJDno-2020-1429

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

CEMIS on Oulun ja Jyväskylän yliopistojen, Kajaanin Ammattikorkeakoulun, VTT:n ja CSC:n yhteinen sopimuksellinen Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus. Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta ovat CEMIS-yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolia ja kuntarahoittajia. CEMIS perustettiin osapuolten yhteistyösopimuksella 2010. CEMIS on koonnut aiemmin erillään toimineet Kajaanin seudun innovaatioympäristön toimijat yhteisen strategian alle ja vakiintuneeseen yhteistyömalliin.

CEMIS tuottaa mittaus- ja tietojärjestelmiä kehittäville ja niitä soveltaville yrityksille ja tutkimuslaitoksille alan huippuosaajia, uutta teknologiaa ja uutta liiketoimintaa tarjoamalla tutkimus- ja kehityspalveluita sekä korkeakoulutason koulutusta innovatiivisessa ja kansainvälisessä ympäristössä. CEMIS keskittyy valtakunnallisesti tärkeiden sovellusalojen, kuten kaivannaisteollisuuden, biotalouden, ympäristömonitoroinnin, liikunta- ja hyvinvointialan sekä peli- ja simulaattoriteknologian ja mittaus- ja tietojärjestelmäosaamisen kehittämiseen.

CEMIS:n toimintaa ohjataan ja seurataan osapuolten yhteisessä strategiaryhmässä, joka myös linjaa yhteisten resurssien käyttöä. Yhteisiin resursseihin kuuluu mm. CEMIS-hallinto, josta vastaa KAMK, jonka palveluksessa CEMIS-johtaja on. CEMIS-yhteistoimintasopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan CEMIS:n nykyisen yhteistoimintasopimuksen kesäkuussa 2016. Toiminnan rahoituksesta osapuolet päättävät määräaikaisilla rahoitussitoumuksilla. Edellisen kauden rahoitussitoumukset olivat voimassa vuodet 2022 – 2023. Strategiaryhmässä on sovittu, että seuraavan kauden rahoitussitoumukset tehdään kolmen vuoden määräajalle vuosiksi 2024 – 2026.

Strategiaryhmän kokouksessa 11.12. on sovittu CEMIS-rahoitussitoumukset 2024 – 2026 vuosittain seuraavasti: Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy 33600 euroa, Oulun yliopisto 33600 euroa, Kajaanin kaupunki 33600 euroa, VTT 5600 euroa, CSC Oy 5600 euroa, Jyväskylän yliopisto 5600 euroa ja Sotkamon kunta 5600 euroa, yhteensä 123200 euroa/vuosi. Oulun yliopisto on jo tehnyt kirjallisen rahoitussitoumuksen, joka oheisliitteenä.

Liitteenä oleva kaupungin rahoitussitoumus on samansuuruinen kuin nyt päättyvä sitoumus. Oulun yliopiston osalta 295000 euroa/vuosi sisältäen lääketieteen mittausten tutkimuslinjan käynnistämiseen 40000 euroa/vuosi. KAMK:n mittaustekniikan liiketoimintakehittämisen Measurepolis -toiminta-avustus puolittuu nykytasosta tasoon 50000 euroa vuosi. CEMIS:n johtamisen ja yleisen toiminnan osuus nousee 10 000 eurolla tasoon 100000 euroa/vuosi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan kaupungin CEMIS-rahoitussitoumuksen vuosille 2024-2026.

Päätös

Hyväksyi.

Kehitysjohtaja Risto Hämäläinen ja CEMISn johtaja Niina Ahtonen olivat asiantuntijoina kokouksessa asian esittelyn ajan.