Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtokunta, kokous 27.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Toisen asteen koulutuksen kevään 2023 yhteishaku koulutusliikelaitoksen osalta

KAJDno-2023-533

Valmistelija

  • Anni Miettunen, Koulutusliikelaitoksen johtaja, anni.miettunen@kao.fi

Perustelut

Toisen asteen koulutuksen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku päättyi 21.3.2023. Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen toisen asteen oppilaitoksiin on ensisijaisia hakijoita yhteensä 752 ja yhteishaun aloituspaikkoja oli yhteensä 884, joista Kainuun ammattiopistossa oli haussa 684 ja Kajaanin lukiossa 200.

Kajaanin peruskoulujen päättäviä oppilaita oli yhteishaun hakuaikana 399. Yhteishaussa peruskoulun päättävien lisäksi voivat hakea ne, joilla ei ole toisen asteen ammatillista tutkintoa tai ylioppilastutkintoa. Kajaanin perusopetuksen päättävien oppilaiden keskuudessa lukiokoulutus oli hieman ammatillista koulutusta suositumpaa. 

Kajaanin lukio
Kajaanissa ensisijaisia hakijoita lukiokoulutukseen oli 182, kun vastaava luku viime vuonna oli 192. Ensisijaisten hakijoiden määrä suhteessa aloituspaikkoihin oli 0,91. 
 
Kainuun ammattiopisto
Kajaanissa Kainuun ammattiopistoon oli ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden 0,84 hakijaa ja Vuokatissa 1,72 hakijaa. Hakijoiden määrän suhteessa aloituspaikkoihin -lukuihin on nähtävissä nousua viime vuodelta, kun vastaavat luvut olivat Kajaanissa 0,82 hakijaa ja Vuokatissa 1,28 hakijaa aloituspaikkaa kohden. Suosituimpia koulutuksia suhteessa aloituspaikkoihin olivat talotekniikka, liikunta sekä kasvatus- ja ohjausala. Kuusamossa suosituin oli ajoneuvoalan perustutkinto, jonka yhtä aloituspaikkaa kohden oli 1,83 hakijaa.

Turvallisuusalan, matkailualan ja prosessiteollisuuden perustutkintoihin oli vähän hakijoita. Alojen vetovoimaan vaikuttavat monet seikat, kuten julkisuuskuva, joka luo hakijoille mielikuvia itsestään alan ammattilaisena ja työstä alalla. Kainuun ammattiopistossa hyödynnetään entistä enemmän jatkuvaa hakua opiskelijoiden saamiseksi työelämän tarvitsemille aloille. 

Peruskoulun päättävien ikäluokat vähenevät
Kainuun 16-vuotiaiden ikäluokka on vakiintunut 720–750 opiskelijan tasolle kuluvan vuosikymmenen ajaksi, joskin se edelleen jatkaa voimakasta keskittymistä Kajaanin alueelle. Seuraavan vuosikymmenen alussa perusopetuksessapäättävä ikäluokka näyttää laskevan nykyisestä 20 % ja sen jälkeen lasku kiihtyy entisestään, mikäli maakunnan väestörakenteessa ei tapahdu tänä aikana merkittävää nuorentumista muuttoliikkeen seurauksena. Vuonna 2023 syntyvät lapset tulevat yhteishakuikään vuonna 2039.

Nuoret saavat tiedot opiskelupaikoistaan 15.6.2023 alkaen. Opiskelupaikan vastaanottamisesta tulee ilmoittaa oppilaitoksiin viimeistään 29.6.2023.

Yhteishaun oppilaitos-, toimipaikka- ja alakohtaiset tarkat tiedot ovat liitteessä 1. Kainuun lukioihin hakeneiden määrät ovat liitteessä 2.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anni Miettunen, Koulutusliikelaitoksen johtaja, anni.miettunen@kao.fi

Johtokunta merkitsee tiedoksi.

Päätös

Merkitsi tiedoksi.