Ympäristötekninen lautakunta, kokous 1.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen tilinpäätös 2022

KAJDno-2023-70

Valmistelija

  • Sauli Pietikäinen, Controller, sauli.pietikainen@kajaani.fi
  • Markku Haverinen, Toimitilapäällikkö, markku.haverinen@kajaani.fi

Perustelut

Vuonna 2004 aloittaneen Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen toiminta on päättynyt vuoden 2022 lopussa. Kaupunginvaltuusto on 13.6.2022 hyväksymässään talouden sopeuttamissuunnitelman päivityksessä linjannut,​ että Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitos lakkautetaan 31.12.2022 ja valtuusto on 7.11.2022 päättänyt lakkauttaa liikelaitoksen linjauksen mukaisesti. Liikelaitoksen toiminnot siirretään osaksi ympäristöteknistä toimialaa ja vuoden 2022 tilinpäätöksen käsittelee ja hyväksyy ympäristötekninen lautakunta liikelaitoksen johtokunnan sijasta.

Kunnan liikelaitoksen tilinpäätöksestä on säädetty kuntalaissa (1995/365, 10 a luku). Johtokunnan on laadittava tilikaudelta erillistilinpäätös ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saatettava se kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Kajaanin kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan liikelaitoksen johtokunnan tehtäviin kuuluu laatia ja allekirjoittaa tilinpäätös ja esittää se kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi sekä laatia toimintakertomus ja tehdä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kajaanin kaupungin tilinpäätöstä koskevien ohjeiden mukaan kunnan ja samoin kunnallisen liikelaitoksen tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot liikelaitoksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Liikelaitoksen erillistilinpäätös yhdistellään kunnan tilinpäätöksessä.

Tilinpäätösohje 2022 mukaan liikelaitoksen on toimintakertomuksessaan esitettävä selvitys liikelaitokselle kaupunginvaltuustossa asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi tilinpäätöstä varten täydennetään palvelulinjausten toteutuminen ja olennaiset tapahtumat. Riskienhallinnan tuloskorttiin kirjataan tilikauden aikana toteutuneet riskit ja sisäiseen valvontaan arvioidaan sisäisen valvonnan toimenpiteiden toteutumista, riittävyyttä ja mahdollisia poikkeamia.

Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen tilikauden 2022 ylijäämä oli 48.249 €. Talousarviossa tilikauden tulostavoite oli 41.015 € ylijäämäinen. Ylijäämä johtui pääosin liikevaihdon talousarviota paremmasta toteutumisesta.

Investointiosan toteutuma oli 3.003.964 € (87 %). Muutetussa talousarviossa investointimäärärahat olivat 3.450.000 €. Rakennushankkeista Oppi 5 osittainen peruskorjaus sekä Taito 1 ja Tieto 1 vesikaton korjaukset valmistuivat. Rakennustyöt Taito 1 ja 2 sekä Tieto 1 tilojen muutostöissä ovat loppusuoralla. Liikelaitoksen ennalta-arvaamattomiin korjauksiin varattua määrärahaa on käytetty Oppi 5 ja Tieto 2 rakennusten korjaus- ja muutostöihin sekä Oppi 4 keittiölaitteisiin.

Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitos tuloutti kaupungille valtuuston asettaman sitovan tavoitteen mukaisesti korvausta peruspääomasta 9.020 €. Vuoden 2022 liikevaihto oli 4.170.016 €. Liikelaitoksella on tiloja yhteensä noin 64 300 m².

Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitos toteutti sitovat tavoitteensa kaupunginvaltuustoon nähden sekä keskeisiltä osin johtokuntaan nähden.

Lisätietoja antaa toimitilapäällikkö Markku Haverinen, p. 044-7100 302 tai sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Haverinen, Toimitilapäällikkö, markku.haverinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa tilinpäätöksen 2022 sekä päättää, että tilikauden ylijäämä 48 248,56 € kirjataan taseen oman pääoman tilikauden yli-/alijäämä –tilille. Ympäristötekninen lautakunta esittää tilinpäätöksen 2022 Kajaanin kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. 

Päätös

Hyväksyi.

Esittelijänä pykälän ajan Markku Haverinen 17.05-17.51.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §