Kaupunginhallitus, kokous 15.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 229 Kajaanin kaupungin ja Kuusamon kaupungin välinen yhteistyösopimus toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisestä

KAJDno-2022-1198

Valmistelija

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungin toisen asteen koulutusliikelaitoksen ja Kuusamon kaupungin välisellä, vuonna 2012 tehdyllä yhteistyösopimuksella Kajaanin koulutusliikelaitos on tuottanut Kuusamon alueen ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen palvelut. Aiemmin vastaava sopimus oli tehty silloisen Kainuun maakunnan ja Kuusamon kaupungin välillä vuonna 2008, jolloin ammatillinen koulutus oli osa maakuntaa.

Osapuolten välisissä neuvotteluissa on päivitetty voimassa olevaa sopimusta. Päivitetyllä sopimuksella turvataan ammatillisen koulutuksen saatavuus ja sen kehittäminen Kuusamossa sekä sovitaan Kuusamon kaupungissa sijaitsevan ammatillista koulutusta antavan tulosyksikön hallinnon, operatiivisen toiminnan ja rahoituksen järjestämisestä. 

Kuusamon kaupunki vastaa mahdollisista Kuusamon tulosyksikölle kohdentuvan valtionosuuden ylittävistä kustannuksista. Kuusamo nimeää koulutusliikelaitoksen johtokuntaan kaksi jäsentä, joista toinen toimii johtokunnan varapuheenjohtajana.

Päivitetty sopimus tulee voimaan 1.1.2023 ja on voimassa toistaiseksi kalenterivuoden kerrallaan, ellei sitä irtisanota 12 kuukautta ennen vuoden päätymistä. Sopimuksella kumotaan vuonna 2012 laadittu yhteistyösopimus. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan Kajaanin kaupungin ja Kuusamon kaupungin välisen yhteistyösopimuksen ammatillisen koulutuksen järjestämisestä. Sopimuksella kumotaan vuonna 2012 allekirjoitettu sopimus.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Kuusamon kaupunki, KAO