Kaupunginhallitus, kokous 19.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 178 Kainuu-Koillismaa työllisyysalueen yhteistoimintasopimusluonnos

KAJDno-2022-889

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

TE-palvelu-uudistuksen lainsäädäntö valmistui helmikuussa, ja uudistuksen varsinainen valmistelu on käynnistynyt. Valmistelun vetäjänä toimii oman toimensa ohella Kajaanin kaupungin työllisyyspäällikkö Milla Tikkanen. Kuntien kesken on valmisteltu aiesopimus Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen perustamisesta. Sopimuksella kunnat sopivat työllisyysalueen perustamiseen ja toimintaan liittyvistä keskeisistä asioista sekä sitoutuvat tekemään työllisyysalueen perustamisen varsinaisen, kuntalain mukaisen yhteistoimintasopimuksen lokakuun puoliväliin mennessä.

Työllisyysalueen vastuukuntana toimii Kajaanin kaupunki, josta tulee työllisyysalueen työvoimaviranomainen. Aiesopimuksella kaupunki sitoutuu siirtämään työllisyysalueen muille kunnille suurimman lain mahdollistaman määrän toimivaltaa työllisyysasioissa. Tavoitteena on myös, että työnvälityksen henkilöasiakaspalvelun henkilöstöä pystytään siirtämään peruskuntiin niiden virka-/työsuhteeseen.

Palveluiden tuottamisen ja henkilöstökustannusten rahoitus tulee suoraan kunnille yleisen valtionosuuden kuntakohtaisena lisäyksenä niiden talousarvioihin vuodesta 2025 alkaen. Työllisyysalueen kunnat sitoutuvat kohdentamaan lisäyksenä saatavan rahoitusosuuden mahdollisimman täysimääräisesti työllisyysalueen TE-palvelujen ylläpitämiseen ja kehittämiseen TE-palvelu-uudistuksen rahoituksen kaksivuotisen siirtymäkauden ajan. Henkilöstöasioista ja rahoituksesta sovitaan tarkemmin yhteistoimintasopimuksessa.

Kainuussa käynnissä oleva työllisyyden kuntakokeilu antaa hyvän pohjan TE-palvelu-uudistuksen onnistuneelle toteuttamiselle, ja sen oppeja ja kokemuksia voidaan jakaa Koillismaan kunnille. Uudistuksen alustavaa valmistelua on tehty jo viime vuoden keväästä alkaen. Siihen nimetty työryhmä on lopettanut toimintansa, ja valmistelua varten on tarpeen perustaa kuntien yhteinen varsinaisen valmistelun työryhmä.

Työnantajien ura- ja rekrytointipalvelujen sekä aloittavien yritysten neuvontapalvelun siirtymisen valmisteluun on perustettu kuntien elinvoimapalveluista vastaavien työryhmä, jossa kaupungin edustajina ovat kaupunginhallituksen elinkeinojaoston puheenjohtaja Tea Heikkinen, kehitysjohtaja Risto Hämäläinen, yritysneuvoja Seppo Räisänen. Milla Tikkanen osallistuu sen toimintaan valmistelun vetäjänä.

Aiesopimus on toimitettu työllisyysalueen kunnille käsiteltäväksi kuntien omissa päätöksentekoelimissä. Samalla kuntia on pyydetty nimeämään edustajansa työllisyysalueen valmistelun työryhmään, joka toimii siihen saakka, kunnes työllisyysalueen toiminta alkaa.

Valtiolta kuntiin siirtyvän henkilöstön muutosneuvottelut alkavat elo-syyskuussa. Myös kuntien tulee käynnistää omat muutosneuvottelut sen henkilöstön osalta, joiden työhön tulossa oleva organisaatiomuutos vaikuttaa. Kaupungilla uudistus koskee konsernipalvelujen elinvoimapalvelujen tulosyksikön henkilöstöä. Muutosneuvottelut käynnistetään samanaikaisesti valtion muutosneuvottelujen kanssa.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus

- hyväksyy liitteenä olevan Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen perustamisen aiesopimuksen, 

- nimeää kaupungin edustajina työllisyysalueen valmistelun työryhmään kaupunginhallituksen työllisyysjaoston puheenjohtajan Auli Halosen, kehitysjohtaja Risto Hämäläisen, työllisyyspäällikkö Milla Tikkasen ja yritysneuvoja Seppo Räisäsen ja 

- käynnistää kaupungin henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut elo- syyskuussa.  

Päätös

Hyväksyi.

Työllisyyspäällikkö Milla Tikkanen oli asiantuntijana kokouksessa asian esittelyn ajan.

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Kainuu-Koillismaa työllisyysalueen perustamisen aiesopimuksen ovat hyväksyneet kaikki Kainuun kunnat sekä Pohjois-Pohjanmaan kunnista Kuusamo ja Taivalkoski. Viralliset valmistelutyöryhmän kokoukset ovat käynnistyneet 22.8.2023. Kokouksissa on kuntien nimeämien valmistelijoiden kesken valmisteltu varsinaista yhteistoimintasopimusta. Aiesopimuksessa määritelty takaraja sopimuksen valmistumiselle on 13.10.2023.

Yhteistoimintasopimuksessa tarkoitus on sopia sopijakunnille kuuluvasta työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisesta työvoimapalveluiden järjestämistehtävien hoitamisesta lain 12 §:n tarkoittamalla tavalla. Sopimusvalmistelussa on vielä avoimia kysymyksiä, joiden ratkaiseminen vaatii kaikkien sopimuskuntien kannanottoa. Tällaisia asioita ovat mm. lain määrittämät siirtyvät tehtävät toiminnoittain ja niiden delegointi sopijakunnille. Kyseinen puute ei ole sellainen, joka olisi ylivoimainen este sopimuksen hyväksymiselle, koska tehtävien hoidon järjestäminen on määritelty johtokunnan tehtäviin ja toimivaltaan kuuluviksi asioiksi. Lisäksi Kajaanin kaupunki sekä yksittäinen sopijakunta voivat keskenään sopia erikseen määritellyissä tehtävissä työvoimaviranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.

 Valmistelu on kesken myös työ- ja elinkeinoministeriölle lähetettävän työvoimapalveluiden järjestämissuunnitelman (380/2023, 15 § ilmoitusvelvollisuus) osalta. Tämä asia on sopimuksen mukaan johtokunnan tehtäviä ja toimivallassa, mutta perustamisvaiheessa po. suunnitelma tulee olla sopijakuntien hyväksymä.

 Sopimuksen mukaisia tehtäviä hoitaessaan Kajaanin kaupunki toimii kuntalain (410/2015) 51 §:n mukaisena vastuukuntana. Tämä yhteistoimintasopimus on kuntalain 52 §:n mukainen sopimus kuntien yhteisestä toimielimestä. Tehtävien hoitamisessa on kysymys kuntalain mukaisesta lakisääteisestä yhteistoiminnasta, jossa yhteistoimintatehtävien järjestämisvastuu siirretään Kajaanin kaupungin Kainuu-Koillismaan työllisyysalueelle.

Palveluiden tuottamisen ja henkilöstökustannusten rahoitus tulee suoraan kunnille yleisen valtionosuuden kuntakohtaisena lisäyksenä niiden talousarvioihin vuodesta 2025 alkaen. Työllisyysalueen kunnat sitoutuvat kohdentamaan lisäyksenä saatavan rahoitusosuuden mahdollisimman täysimääräisesti työllisyysalueen TE-palvelujen ylläpitämiseen ja kehittämiseen TE-palvelu-uudistuksen rahoituksen kaksivuotisen siirtymäkauden ajan. Työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen sopijakunnat vastaavat täysimääräisesti työllisyysalueen yhteistoimintatehtävien nettokustannuksista. Valmistelun edetessä on tehty vaihtoehtoisia laskelmia kuntakohtaisista nettokustannuksista, joiden eroavuudet ovat olleet marginaalisia. Kustannusten jakoperusteesta voidaan poiketa niiden kustannusten osalta, jotka on mahdollista laskuttaa kuntakohtaisiin toteutuneisiin kustannuksiin perustuen. Tämä mahdollistaa kuntakohtaisten eroavuuksien huomioimisen.

Henkilöasiakastyötä tekevien siirtymisestä kuntien palvelukseen ja ilmoittautumismenettelystä mihin sopijakuntiin heitä siirtyy, sovitaan sopijakuntien kesken myöhemmin valtiolta siirtyvän henkilöstön määrän ja tehtävien tarkennuttua valtion yhteistoimintamenettelyssä. Kunnat laativat henkilöasiakastyötä tekevän henkilöstön tehtävänkuvat. 

Koska sopimusluonnoksessa on edelleen kohtia, joista ei ole kaikkien kuntien kanta tiedossa, on perusteltua delegoida lopullisen sopimuksen hyväksyminen kunnanhallitukselle, jotta yhteistoimintasopimus saadaan hyväksyttyä toimivaltaisessa toimielimessä viimeistään lokakuun 2023 loppuun mennessä lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen yhteistoimintasopimusluonnoksen, ja valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään lopullisen työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettavan yhteistoimintasopimuksen.

Päätös

Hyväksyi.

Kehitysjohtaja Risto Hämäläinen ja työllisyyspäällikkö Milla Tikkanen olivat asiantuntijoina kokouksessa asian esittelyn ajan.