Kaupunginhallitus, kokous 19.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 179 Kaupungin liputusohje

KAJDno-2023-863

Valmistelija

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 30.5.2023 Kainuun Seta ry:n kuntalaisaloitetta liputuksen järjestämiseksi Kainuu Pride -tapahtumaan. Kaupunginhallitus päätti, että kaupungille tulee laatia liputusohje. Aiempi ohjeistus on vuonna 1999 tehty viranhaltijapäätös, jota on noudatettu soveltuvin osin. 

Tilapalvelujen ja konsernipalvelujen yhdessä laatiman liputusohjeen mukaan liputuspäivät jaetaan neljään kategoriaan: viralliset ja vakiintuneet liputuspäivät, sisäministeriön suosittelemat liputuspäivät, kertaluontoiset liputuspäivät ja suruliputus. Ohjeen mukaan kaupunki liputtaa virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä kaupungin kiinteistöjen lipputangoissa arkipäivisin työaikana järjestämällä liputuksen itse, viikonloppuisin ja arkipyhinä liputus järjestetään rajattuihin kiinteistöihin ostopalveluna. Suositeltuina liputuspäivinä liputetaan arkipäivisin kaupungintalolla; tällaisia päiviä ovat mm. romanien ja saamelaisten kansallispäivät. Suruliputus kaupungin työntekijän tai luottamushenkilön menehdyttyä järjestetään ao. toimipisteessa tai kaupugintalolla. Näissä liputuksissa käytetään Suomen lippua. 

Muilla lipuila liputtamisesta päättää kaupunginjohtaja lain, hyvien tapojen ja kaupungin arvojen mukaisesti. Tällaisilla liputuksilla tarkoitetaan mm. kansainvälisiä tai valtakunnallisia teematapahtumia tai liputuspäiviä, jos toimijalla on käytössään vakiintunut lippu. Näissä tapauksissa liputus tapahtuu tarkoituksenmukaisissa kaupungin kiinteistöissä, torilla tai katujen varsilla. Liputuksesta huolehtii kaupungin tilapalvelut, liput toimittaa tapahtuman järjestäjä.  

Kaupungintalolla ei liputeta järjestöjen tai muiden toimijoiden lipuilla; kaupungintalolla liputetaan Suomen ja muiden valtioiden, EU:n, Puolustusvoimien ja Naton lipuilla.   

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan liputusohjeen. 

Päätös

Äänestyksen tulos kaupunginjohtajan esitys JAA 9 - Tea Heikkisen esitys EI 2. 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen.

Äänestystulokset

Tiedoksi

Tilapalvelut Markku Vesterinen