Ympäristötekninen lautakunta, kokous 30.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 71 Yhdyskuntatekniset palvelut -tutkimus 2026

KAJDno-2018-1109

Valmistelija

  • Matti Nousiainen, Kaupungininsinööri, matti.nousiainen@kajaani.fi

Kuvaus

Ympäristötekninen toimiala osallistuu parillisina vuosina teknisiä palveluja koskevaan asiakas- ja asukaskyselyyn, jonka toteuttaa FCG Finnish Consulting Group Oy. Kysely perustuu kuntien yhteisessä TEKPA-projektissa kehitettyyn arviointimenetelmään, jonka tavoitteena on teknisen sektorin palveluiden laadun ja tuloksellisuuden seuranta. Tutkimuksessa oli vuonna 2026 mukana 31 kuntaa.

Kajaanissa kyselyyn valittiin satunnaisotannalla 800 yli 18-vuotiasta asukasta. Vastauksia saatiin yhteensä 183, jolloin vastausprosentiksi muodostui 23 %. Kyselyyn oli mahdollista vastata sekä paperilomakkeella että verkossa.

Tutkimus käsittelee katuja, puistoja, jätehuoltoa, vesi- ja viemärihuoltoa, katuvalaistusta, liikennevalo-ohjausta sekä liikuntapaikkojen hoitoa. Tulosten perusteella asukkaiden tyytyväisyys yhdyskuntateknisiin palveluihin on pääosin säilynyt hyvällä tasolla ja useilla osa-alueilla tulokset ovat parantuneet edelliseen tutkimuskertaan verrattuna. Erityisesti liikennealueiden ylläpidon mittari parani 0,21 yksikköä ja katujen talvihoidon mittari 0,26 yksikköä vuoteen 2024 verrattuna. Kajaanin liikennealueiden ylläpidon kokonaisarvosana oli 3,59, mikä vastaa tutkimuksessa mukana olleiden kuntien keskiarvoa.

Parhaat arvosanat Kajaani sai vesihuollosta ja katuvalaistuksesta. Vesilaitoksen toimittaman juomaveden laatu sai arvosanan 4,69, veden toimitusvarmuus 4,73 ja katuvalaistus keskustan kaduilla 4,46. Katuvalaistuksen mittarissa Kajaani sijoittui tutkimuksen parhaaksi kunnaksi. Myös liikennevalo-ohjaus sekä jätehuollon palvelut arvioitiin valtakunnalliseen keskiarvoon nähden hyvin.

Katuasioissa tärkeimmiksi panostuskohteiksi nousivat päällysteiden kunnossapito (27 %), katujen lumenpoisto (18 %) sekä jalankulku- ja pyöräteiden lumenpoisto ja hiekoitus (17 %). Katuympäristön viihtyvyyttä vastaajien mukaan lisäisivät erityisesti katupäällysteiden kunnon parantaminen, talviaikaisen hiekoitushiekan nopeampi poistaminen keväällä sekä katualueiden reuna-alueiden kunnostaminen.

Puistojen osalta vastaajat pitivät tärkeimpinä kehittämiskohteina penkkejä ja istuimia, puistojen kasvillisuutta sekä lasten leikkipaikkoja. Puistojen viihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä merkittävimpinä pidettiin puhtaanapitoa ja siivousta, kukkaistutuksia sekä nurmikoiden hoitoa. 

Asuinympäristön viihtyisyyttä arvioitaessa Kajaanin suositteluindeksi (NPS) oli 30, mikä on tutkimuksen kuntien keskiarvoa korkeampi tulos. Keskusta-alueiden viihtyisyyden tärkeimpänä tekijänä nähtiin ympäristön siisteys ja puhtaus, kun taas omalla asuinalueella tärkeimmäksi tekijäksi arvioitiin ympäristön rauhallisuus ja turvallisuus.

Kyselyn perusteella Kajaanin yhdyskuntatekniset palvelut vastaavat pääosin hyvin asukkaiden tarpeisiin. Erityisesti katujen kunnossapidon, talvihoidon sekä liikenneympäristön ylläpidon kehittämistoimet ovat parantaneet asukkaiden kokemaa palvelutasoa. Tuloksia hyödynnetään palveluiden kehittämisessä sekä tulevien kunnossapito- ja investointitoimenpiteiden suunnittelussa.

Yhdyskuntatekniset palvelut 2026 -tutkimus on kokonaisuudessaan nähtävillä Kajaanin kaupungin verkkosivuilla 2.10.2026 alkaen sekä kokouksen oheismateriaalina.

Lisätietoja antaa kaupungininsinööri Matti Nousiainen, p. 044 7100 176, etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2026 yhdyskuntatekniset palvelut -tutkimuksen tulokset.