Kuvaus
Pöytäkirjaan merkittiin Pentti Malisen (KESK) esittämä ja useiden valtuutettujen ja varavaltuutettujen (yht. 20) allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:
"VT 22:n oikaisun toteutuksen suunnittelu (Oulujärven oikotie)
Valtatie 22:n oikaisulla Petäjälahdesta Toukansaaren kautta Koutaniemelle ja Kajaaniin on haettu parannusta Kajaanin ja sen lähiympäristön liikenteelliseen asemaan. Oulu- Kajaani yhteysvälin kehittämisestä on tehty useita selvityksiä, joista kattavin tarkastelu v. 2011. Selvityksen mukaan parhaasta vaihtoehdosta Oulujärven yli oikaisusta on tehty toteuttamisvaraus maakuntakaavaan.
Saavutettavuuden parantamien on Kajaanin strategian yksi pääpainopisteistä. Kaikista liikennesuoritteista 90 % tapahtuu kumipyörillä, siis maanteitä pitkin. Vt 22:n tieoikaisun vaikutusalueella asuu noin 50 000 asukasta. Yhteys maakunnasta ja maakuntakeskuksesta länteen, toiseen pääliikennöintisuuntaan lyhenee 25 km. Sillä on siten huomattava myönteinen vaikutus alueen jokapäiväiseen liikkumiseen.
Liikennehyötyjen lisäksi po. tienoikaisu tarjoaa maakuntakeskuksen kaupunkirakenteelle uutta kasvualuetta. Suora pääsy Oulujärvelle tuo paljon lisää haluttuja asumis- ja vapaa-ajan asuntojen paikkoja.
Oulujärvi on mahdollisuuksiinsa nähden hyvin alihyödynnetty matkailupalvelujen osalta. Toukan saari on kaavoituksessa varattu matkailuyritysten tarpeisiin. Tukikohtapaikkana se hyödyttäisi matkailupalvelujen kehittämistä järven koko alueella, rannoilla ja ilmansuunnissa.
Lisämahdollisuuden ja perusteen hankkeelle tuo yhteyden kaksoiskäyttöisyys. Poikittaisliikenneyhteytenä se soveltuisi Nato-rahoitukseen sopiviin hankkeisiin.
Aluekehityksessä Itä-Suomi on jäänyt jälkeen muun maan kehityksestä. Isot väylähankkeet ovat sijoittuneet valtaosin muualle. Itä-Suomi ja Kainuu tarvitsee konkreettiset kehityshankkeensa.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Kajaanin kaupunki alkaa aktiivisesti ajamaan tätä huomattavan kehityspotentiaalin Kainuulle ja kaupungille tuovaa hanketta (suunnitteluvalmiuden nostoa). Lisäksi tulee laatia ulkopuolisella asiantuntijataholla yleissuunnitelma, Masterplanin, Toukansaaren matkailupalveluista, jossa konkreettisesti esitetään millaiset investoinnit, palvelut, matkailijamäärät ja työllistävyyden oikotiehanke mahdollistaisi."
Päätösehdotus
Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös
Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.