Kuvaus
Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Juha Urpilaisen (SDP) esittämä ja allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:
"Valtuustoaloite monitoimihallista väestönsuojana
Kajaanissa on yksi Suomen suurimmista varuskunnista. Tämä tulee ottaa huomioon uuden pallohallin suunnittelussa ja tiedostaa hallin monipuolinen käyttö myös puolustuksellisessa tarkoituksessa. Louhimalla tuleva pallohalli kallioon toimisi se samalla väestösuojana. Ukrainan Droonien pudotessa Suomen maaperälle asia on nyt enempi kuin ajan kohtainen.
Valtuustoaloitteena esitän, että uuden pallohallin rakentamis- ja rahoitusmahdollisuudet kallioon louhittavana väestösuojana selvitetään.
31.3.2026 Juha Urpilainen"
Päätösehdotus
Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös
Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.