Kuvaus
Vastaus kuntalaisaloitteeseen: Työllistämisseteli
Kuntalaisaloitteessa esitetään, että Kajaanin kaupunki ottaisi käyttöön työllistämissetelin, jonka avulla työnantajia kannustettaisiin palkkaamaan erityisesti nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä.
Kajaanilaisilla yhdistyksillä ja yrityksillä on ollut vuodesta 2015 alkaen mahdollisuus hakea tukea pitkäaikaistyöttömien, osatyökykyisten ja nuorten palkkaamiseen kuntalisää. Tuen tavoitteena on madaltaa työnantajien kynnystä palkata työttömiä työnhakijoita ja edistää heidän siirtymistään avoimille työmarkkinoille.
Lisäksi nuorten työllistymisen edistämiseksi on käytössä erillinen nuorten työllistymisseteli, joka on suunnattu nuorten työllistämisen tukemiseen. Setelin tarkoituksena on kannustaa työnantajia tarjoamaan nuorille työkokemusta ja helpottaa heidän pääsyään työelämään.
Vuodelle 2026 näihin tukimuotoihin on varattu merkittävä määräraha. Työllistämisen kuntalisään sekä nuorten työllistymisseteliin on talousarviossa varattu yhteensä yli miljoona euroa työnantajien työllistämismahdollisuuksien tukemiseksi.
Lisätietoa tukimuodoista on saatavilla kaupungin verkkosivuilla:
Kaupunki seuraa jatkuvasti työllisyystoimenpiteiden vaikuttavuutta ja kehittää palvelujaan osana Kainuu–Koillismaan työllisyysalueen toimintaa. Nykyiset tukimuodot tarjoavat jo työnantajille kannustimia työllistää sekä nuoria, vieraskielisiä että muita pidempään työttömänä olleita työnhakijoita. Edellä mainituin perustein kaupunki katsoo, että erillisen uuden työllistämissetelin käyttöönotto ei ole tässä vaiheessa tarpeen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Joni Partanen, Vt. kaupunginjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi
Kaupunginhallitus antaa kuntalaisaloitteen tekijälle esittelytekstin mukaisen vastauksen ja päättää, että kuntalaisaloite on loppuun käsitelty.