Kuvaus
Työllisyysavustusta voidaan myöntää yhdistykselle, jonka toimipaikkana on Kajaani tai yhdistykselle, jonka säännöllinen toiminta sijoittuu Kajaaniin. Avustettavan toiminnan tulee edistää kajaanilaisten työnhakijoiden työllistymistä ja osaamisen vahvistamista. Erityisenä painopisteenä on nuorten ja vieraskielisten syrjäytymisen ehkäisy ja tukeminen työhön ja koulutukseen.
Avustusta myönnetään jäljempänä esitettyihin toimenpiteisiin ja niistä syntyviin henkilöstön palkkauskustannuksiin, hankkeiden omarahoitusosuuteen ja tilavuokrakustannuksiin. Avustukset myöntää Kajaanin kaupunginhallituksen työllisyys- ja kansainvälisyysjaosto.
Avustusta voi käyttää hankkeen omarahoituksen osuuteen, mikäli hankkeen tavoitteena on edistää kajaanilaisia työnhakijoita etenemään kohti avoimia työmarkkinoita. Hankkeiden rahoitusta ei tarvitse erikseen käsitellä kaupunginhallituksen työllisyys- ja kansainvälisyysjaostossa, vaan hanketta hakiessa ollaan yhteydessä työllisyys- ja kansainvälisyyspalveluihin sekä tehdään aiesopimus kaupungin kanssa. Avustus kohdistuu vuonna 2026 toteutettavaan toimintaan.
Avustettavan toiminnan on edistettävä Kajaanin kaupungin työllisyys- ja kansainvälisyyspalveluiden tavoitteita. Avustuksia myönnettäessä arvioidaan paikallista työllisyyden edistämistä ja yhdistysten toimintaa kokonaisuutena.
Toimenpiteet, joita avustuksella toivotaan erityisesti tuotettavan:
- Ura- työnhakuvalmennusten tuottaminen kaikille työnhakijoille (työkokeilupaikan tai avoimen työpaikan etsiminen avoimilta työmarkkinoilta nykyaikaisin työnhakukanavin ja -menetelmin)
- Eri toimialoihin ja yrityksiin tutustumista ja opintomahdollisuuksien sekä opintojen rahoittamisen selvittämistä
- Yrittäjyysvalmennusta
- Erityisesti nuorten ja vieraskielisten asiakkaiden cv-työpajat ja henkilökohtainen työhönvalmennus (nykyaikaiset työnhakuasiakirjat – erilaiset hakemukset ja cv:t, esim. sähköiset hakemusalustat ja videohakemukset, oman osaamisen tunnistaminen ja markkinointi, menestyminen työhaastattelussa)
- Digitaidot ryhmiä kaiken ikäisille ja vieraskielisille myös (työmarkkinatorin käytön opastusta, sähköisen asioinnin opastusta ja digitaalisten osaamiskartoitusten käyttöönottoa)
- Suomen kielen toiminnallisia ryhmiä, joissa vieraskieliset pääsevät harjoittelemaan työelämän sanastoa yhdessä valtaväestön työnhakijoiden kanssa keskustellen
Avustusta voi käyttää edellä mainittujen ryhmien toiminnan järjestämisestä syntyviin kuluihin (henkilöstön palkkauskuluihin, materiaaleihin, vuokriin jne.) Hakemuksessa pyydettiin kuvaamaan edellämainittujen toimenpiteiden tuottaminen ja millaisia valmiuksia yhdistyksellä on toimenpiteitä tuottaa. Hakemuksessa on pyydetty eriteltävän miten näitä toimenpiteitä tullaan järjestämään yhdistyksessä ja mille asiakaskohderyhmille.
Yhdistysten avustettavan toiminnan sisältöä arvioidaan mm. seuraavista näkökohdista:
- LAATU (suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus, vaikuttavuus, jatkuvuus, kehittämistoiminta, nuoriin tai vieraskielisiin kohdistuvat toimenpiteet)
- LAAJUUS (alueellinen merkitys, osallistujien määrä, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa)
Asiakasmäärä ei ratkaise yksikseen, vaan toiminnan laatu ja vaikuttavuus ovat kaiken keskiössä. Avustettavien yhdistysten kanssa neuvotellaan tarkemmin avustettavan toiminnan sisällöistä ja tavoitteista. Avustettavien yhdistysten kanssa laaditaan kumppanuussopimus vuodelle 2026 ja avustettavaa toimintaa seurataan ja kehitetään yhdessä.
Seurantaan liittyvistä menettelyistä sovitaan tarkemmin kumppanuussopimuksessa. Avustusta ei myönnetä samaan toimintaan, jonka kaupunki on kilpailuttanut, jota kaupunki ostaa hakijalta tai johon kaupunki muuta kautta myöntää avustusta. Avustusta ei myönnetä toimintaan, jonka tarkoituksena on taloudellinen voitto tai mainonta.
Avustusta voidaan myöntää yhdistykselle, joka on toiminut vähintään yhden toimintavuoden ennen avustuksen hakemista. Työllisyysavustusta haettaessa hakijan tulee ilmoittaa samaan tarkoitukseen muualta haetut ja/tai saadut avustukset ja tuet. Avustettavien yhdistysten tulee noudattaa toiminnassaan voimassa olevia lakeja ja asetuksia, hyviä tapoja sekä yleisesti hyväksyttyjä eettisiä periaatteita ja avustettavan toiminnan tulee olla yhdistyksen sääntöjen mukaista.
Työllisyysavustukset olivat haettavana 13.10 - 7.11.2025 klo 15.00 mennessä. Hakemuksen jätti yhteensä 11 yhdistystä määräaikaan mennessä. Määräaikaan mennessä hakemuksen jättivät seuraavat yhdistykset:
Kainuun Korkeakouluyhdistys ry, Launch Pad Finland ry, Kajaanin Martat ry, Etnika Kainuu ry, Kajaanin Työvoimayhdistys ry, Nakertaja - Hetteenmäen kyläyhdistys ry, Spartak Kajaani ry, Kajaanin KV-seura, Setlementti Kainulan Kannatusyhdistys ry ja Kajaanin Haka ry sekä Kajaanin Päiväkeskus ry. HSBridge Oy perui hakemuksensa hakuaikana, koska tukea myönnetään vain kolmannen sektorin toimijoille.
Avustusta haettiin kaiken kaikkiaan yhteensä 396 268 euroa. Työllisyysavustuksiin kumppanuusyhdistyksille on varattu määräraha talousarviossa vuodelle 2026 yhteensä noin 200 000 euroa. Työllisyysavustuksista on tarkoitus osa jättää bonuspalkkiota varten ja summa tarkentuu, kun kaikki hakemukset on käyty läpi. Työllisyys- ja kansainvälisyysjaosto käy avustushakemukset läpi marraskuussa ja tekee avustuksen myönnöstä päätöksen viimeistään joulukuussa. Työllisyysavustuksien myöntämisperusteet ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla ja päätökset kumppanuusyhdistyksistä tullaan julkaisemaan myös verkkosivuilla.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Milla Tikkanen, Työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö, milla.tikkanen@kajaani.fi
Työllisyys- ja kansainvälisyysjaosto merkitsee työllisyysavustushakemukset tiedoksi.