Kuvaus
Kajaanin kaupungille on saapunut 6.6.2025 päivätty kuntalaisaloite Kajaaninjoessa talvehtivien sorsien ruokinnasta. Aloitteen allekirjoittaneet esittävät:
"1) Kajaanin kaupunki muuttaa 28.8.2024 tekemäänsä ruokintakieltopäätöstä siten, että ruokintakieltoalueesta poistetaan ennenkin käytössä ollut Linnavirran - Kyynäspäänniemen alue, jolla alueella sallitaan sorsien, joutsenten ja muidenkin talvehtimaan jääneiden vesilintujen talviruokinta.
2) Ruokinnan hoitamista varten Kajaanin kaupunki toimittaa Kyynäspäänniemen parkkipaikalle viljan säilytykseen sopivan lukittavan varastokontin.
3) Kajaanin kaupunki ostaa ruokintaa varten 2000 kg rehuohraa ja palauttaa jokeen ns. ruokintalautan, joka on varastoituna Kuurnassa. Loput tarvittava vilja n. 4000 kg ostetaan yksityisillä lahjoituksilla saatavilla varoilla.
4) Vapaaehtoisista koottava ruokintaryhmä ottaa vastattavakseen ruokinnan talkoilla ilman, että kaupungin tarvitsee siihen osallistua rahallisesti. Ruokinta hoidetaan siten kuin esim. Kainuun ympäristöterveydenhuolto on ohjeistanut.
Kuntalaisaloitteen perustelut:
Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta päätti kokouksessaan 28.4.2024 kieltää kaikkien luonnonvaraisten eläinten ruokinnan hallitsemillaan alueilla asemakaavoitetulla alueella Kajaanissa. Tämä päätös tarkoitti sitä, että Kajaanin nk. jokisorsien ja joutsenten talviruokinnasta tuli kiellettyä. Kajaanin kaupungissa on talviruokittu sorsia n. 70 vuoden ajan. Tänä aikana ruokinta on hoidettu pääosin Kajaanin kaupungin toimesta. Tämän ruokinnan seurauksena Kajaaniin on muodostunut sellainen sorsakanta, joka on menettänyt lajille luontaisen muuttoviettinsä ja jää vuodesta toiseen talvehtimaan Kajaaninjokeen Linnanvirran alueelle, joka pysyy sulana talven yli. Talviruokintakaudella 2024-2025 ruokinnan hoitivat eräät vapaaehtoiset uhmaten Kajaanin kaupungin ruokintakieltoa ja jopa kaupungin tekemää rikosilmoitusta poliisille. Oulun poliisi ei tiettävästi alkanut selvittämään tätä kansalaistottelemattomuutta. Jotta tähän sekavaan tilanteeseen saataisiin järkevä ratkaisu ja sorsien ja joutsenten talviruokinta saataisiin normijärjestykseen talvikaudeksi 2025-2026 aloitteen allekirjoittajat ovat esittäneet Kajaanin kaupungin päätettäväksi yllä mainitun kuntalaisaloitteen."
Aloitteen allekirjoittaneet toivovat lisäksi, että Kajaanin kaupunki suhtautuu tähän aloitteeseen myönteisesti. Näillä toimin parannetaaan aloitteen allekrjoittaneiden mukaan Kajaanin kaupungin viihtyisyyttä luontokaupunkina ja ennen kaikkea turvataan kaupunkimme elävän suuren ja sisämaassa jopa harvinaisen lintupopulaation elossa pysymisen usein ankarankin pakkastalven yli.
Kajaanijoen lintujen talviruokintaa on käsitelty kaupungin toimielimissä useasti viime vuosien aikana. Ympäristötekninen lautakunta teki 28.8.2024 § 69 päätöksen luonnonvaraisten eläinten ruokinnan kieltämisetä kaupungin hallitsemilla alueilla asemakaava-alueella ja hylkäsi päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen 25.9.2024 § 81.
Tarpeesta ja velvoitteesta huolehtia lintujen hätäruokinnasta on pyydetty lausunto Kainuun ympäristöterveydenhuollolta. Lausunnon mukaan on todennäköistä, että mikäli ruokintaa ei aloiteta, niin linnut muuttavat suurella todennäköisyydellä sulien vesien aikana. Mikäli osa linnuista ei osaa käyttäytyä lajityypillisesti ja lähde muuttomatkalle, on niiden nälkiintyminen ja paleltuminen mahdollista. Eläinten hyvinvoinnista annetun lain 7 §:n 3 momentin mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on autettava. Jos eläin on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen olisi ilmeisen julmaa sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan. Kunnan on huolehdittava järjestämälleen eläinlääkärin vastaanotolle tuotujen sairaiden tai vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta.
Mikään laki ei sen sijaan edellytä luonnonvaraisten eläinten ruokintaa, vaan päin vastoin lain perusteluissa korostetaan luonnonvaraisten eläinten kohtelua itseisarvoisina olentoina, ei ihmisten viihdyttäjinä. Lain perusteluissa nälkiintymisenkin katsotaan olevan osa luonnon kiertoa eikä lain nojalla voida edellyttää kenenkään ryhtyvän ruokkimaan luonnoneläimiä. Mikäli joukossa on esim. siipirikko tai muuten loukkaantunut yksittäinen lintu, esim. joutsen, sitä voidaan harkita autettavan jos sille löytyy sopiva paikka. Tässä esim. Kajaanissa toimiva Luka ry. voi olla avuksi. Toinen vaihtoehto on lopettaa kärsivät eläimet.
Kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 22.10.2024 § 199 kuntalaisaloitteeseen seuraavan vastauksen:
"Kajaanin kaupunki ei näe tarpeelliseksi eikä ole velvoitettu laatimaan suunnitelmaa sen varalle, että osa Kajaani-joen linnuista ei lajityypillisen käyttäytymisen vastaisesti osaisi muuttaa etelään talven lähestyessä ja voisi tällöin todennäköisesti menehtyä ruoan vähyyteen.
Kaupunki edellyttää, että aloitteen tekijät noudattavat kaupungin viranomaisten asiassa tekemiä päätöksiä eivätkä omalla käytöksellään estä lintujen lajityypillsen käytöksen vahventumista. Mikäli suuri joukko lintuja jostakin syystä menehtyisi tai olisi vaarassa menehtyä, ryhtyy kaupunki ja ympäristöterveydenhuolto tarvittaviin toimenpiteisiin, joihin niillä on olemassa valmius."
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi
Kaupunginhallitus antaa vastauksen kuntalaisaloitteeseen.