Ympäristötekninen lautakunta, kokous 23.4.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Ympäristöteknisen lautakunnan delegoidun toimivallan osittainen siirtäminen kaupungingeodeetiltä kaupunginmetsänhoitajalle

KAJDno-2024-1798

Valmistelija

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Kuvaus

Ympäristöteknisen lautakunnan toimintasäännön mukaan kaupungingeodeetin toimivaltaan kuuluu ympäristöteknisen lautakunnan 31.5.2017 § 52 päätöksen mukaisesti muun muassa seuraavat asiat:

  • päättää metsästysoikeuksien vuokraamisesta ja muista metsästysasioista ympäristöteknisen lautakunnan vahvistamien yleisten perusteiden mukaisesti. 
  • päättää maa- ja metsätaloustuotteiden myynnistä

Kaupunki on muuttanut henkilöstöjohtajan henkilöstöpäätöksellä 14.11.2023 § 31 metsäpäällikön viran kaupunginmetsänhoitajan viraksi ja valinnut 7.11.2024 suunnittelupäällikön henkilöstöpäätöksellä virkaan Timo Piston, joka on aloittanut virassa 1.4.2025.

Kaupunginmetsänhoitajan toimenkuvaan kuuluvat metsien hoitamisen lisäksi myös metsästys- ja pellonvuokrausasiat, minkä takia päätösvaltaa em. asioissa on hyvä siirtää kaupunginmetsänhoitajalle. Lisäksi pellon ja viljelysmaiden vuokrauksen mahdollistamiseksi tulee kaupunginmetsänhoitajalle antaa toimivaltaa tehdä viiden vuoden mittaisia vuokrasopimuksia lautakunnan päättämillä vuokrasopimusehdoilla.

Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Jussi Heikkinen 040 6783246 etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää muuttaa lautakunnan toimivallan delegointia siten, että:

Kaupunginmetsänhoitajalle delegoidaan seuraavat lautakunnan toimivaltaan kuuluvat asiat:

  • päättää pelto- ja viljelysalueiden vuokraamisesta enintään viideksi (5) vuodeksi ympäristöteknisen lautakunnan hyväksymien yleisten vuokraehtojen ja vuokran määräytymisperusteiden mukaisesti.
  • päättää metsästysoikeuksien vuokraamisesta ja muista metsästysasioista ympäristöteknisen lautakunnan vahvistamien yleisten perusteiden mukaisesti. 
  • päättää maa- ja metsätaloustuotteiden myynnistä.

Kaupungingeodeetin toimivallasta poistetaan seuraavat asiat:

  • päättää metsästysoikeuksien vuokraamisesta ja muista metsästysasioista ympäristöteknisen lautakunnan vahvistamien yleisten perusteiden mukaisesti. 
  • päättää maa- ja metsätaloustuotteiden myynnistä.

Ympäristötekninen lautakunta päättää siirtää toimivallan esitetyllä tavalla mainituille viranhaltijoille 1.5.2025 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Delegointipäätös arkistoidaan Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen toimialan toimintasääntöön.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Asianosaiset

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.