Ympäristötekninen lautakunta, kokous 23.4.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Alueen vuokraaminen ajoneuvojen pysäköintiin Palokankaan alueelta

KAJDno-2024-783

Valmistelija

  • Jari Säkkinen, Kaupungingeodeetti, jari.sakkinen@kajaani.fi

Kuvaus

Kajaanin kaupunki on neuvotellut Puolustuskiinteistöjen kanssa autopaikoitusalueen vuokraamisesta Palokankaan alueelta. Aluetta olisi tarkoitus käyttää varushenkilöiden ajoneuvojen pysäköintiin. Tällä hetkellä osa varushenkilöiden ajoneuvoista on osoitettu pysäköitäväksi prikaatin urheilukentällä. Autopaikoitusalueen vuokraaminen vapauttaisi urheilukentän sen suunniteltuun käyttötarkoitukseen.

Vuokrasopimuksen mukainen alue on n. 1,312 ha ja elinkustannusindeksiin sidottu vuosivuokra 1380,00 euroa. Alue sijoittuu oheisen liitekartan mukaisesti aiemmin Skanska Oy:lle vuokratulle entiselle murskaus- ja läjitysalueen alueelle. Aluetta on käytetty Kainuun Keskussairaalan uudisrakentamisen yhteydessä maa-aineksen välivarastointiin ja vähäisessä määrin myös murkaustoiminnan alueena.

Sopimuksen mukaan alueen rakentamisesta vastaa vuokralainen. Kaupungilla on oikeus tarvittaessa käyttää alueelle rakentuvia tieyhteyksiä läpikulkuun sopimalla asiasta etukäteen alueen käyttäjän kanssa. 

Lisätietoja asiasta antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, puh. 044 4214 112 tai etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää, että Kajaanin kaupunki vuokraa Puolustuskiinteistöille autopaikoitusalueeksi n. 1,312 ha:n suuruisen alueen 1380,00 euron elinkustannusindeksiin sidotulla vuosivuokralla kiinteistöltä 205-401-1-83 Lahjoitusmaa Palokankaalla.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Puolustuskiinteistöt

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.