Ryhti, rakennetun ympäristön tietojärjestelmän kumppanitestaus -hanke
YHTEYSHENKILÖ
Piia Väyrynen
Lappeenrannan hallinnoima hanke, jossa Kajaanin ja Heinolan kaupungin ovat osatoteuttajia yhdessä ohjelmistotoimittaja Symetrin kanssa.
Pilottihankkeessa testataan rakennetun ympäristön tietojärjestelmän sisältämiä ratkaisuja sekä testataan ja kehitetään hankekuntien digitaalista kaavan tuotanto- ja julkaisuprosessia uuden lain mukaisesti. Tarjouksessa luetellut toimenpiteet ovat välttämättömiä kansallisten tietomallien käyttöönottamiseksi ja uuden lain toimeenpanemiseksi. Osallistuvat kunnat pystyvät kumppanitestaushankkeen avulla ensimmäisinä ottamaan käyttöönsä uudet tiedon rakenteet ja toimittamaan tietoa tietojärjestelmään – hankkeen kautta kunnilla on myös mahdollisuus vaikuttaa ratkaisumalliin.
Kajaanin kaupunki testaa hankkeessa yleiskaavan ja asemakaavan tietomallinnusta sekä testaa tonttijaon tietomallia ja sen julkaisua.
Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta, jonka toteutusaika on 1.6.2023 - 31.3.2025.