Kaupunginhallitus, kokous 8.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 181 Yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen liittyen talouden sopeuttamissuunnitelmaan sekä hallituksen esittämiin leikkauksiin kulttuuritoimialalle ja toisen asteen koulutukseen

KAJDno-2024-1289

Valmistelija

  • Jyrki Komulainen, Henkilöstöjohtaja, jyrki.komulainen@kajaani.fi

Perustelut

1) Kajaanin kaupungin talouden sopeuttamissuunnitelmassa (2023–2026) on suunnitelma perusopetuksen kouluverkosta ja mahdollisesti lakkautettavista kouluista. Jormuan koulu on suunniteltu lakkautettavaksi 1.8.2025 alkaen ja Soidinsuon koulu 1.8.2026 alkaen. Koulujen lakkauttamisella on vaikutusta henkilöstöön lähinnä työntekopaikkojen ja tehtäväkuvien mahdollisten muutosten osalta. 

Ennen kuin koulujen lakkauttamisen asia varsinaisesti ratkaistaan, on niiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista neuvoteltava kunnallisen yt-lain (449/2007) mukaisesti yhteistoimintamenettelyssä. Yhteistoimintamenettely on tarkoitus käydä läpi loka-marraskuussa. Asianmukaiset kuntalaiskuulemiset toteutetaan syksyn aikana. Koulujen lakkauttamisen asiassa on tarkoitus tehdä päätös sivistyslautakunnassa 25.11.2024.

2) Kuntien valtionosuuksiin on tulossa tämän hetken tiedon valossa merkittäviä leikkauksia. Leikkauksia tulisi valtion tasolla kulttuuritoimialalle yhteensä 17 miljoonan euroa sekä ammatilliseen koulutukseen 120 miljoonaa euroa. 

Kulttuuritoimialan säästöjen kohdentumisesta ei ole vielä tarkkoja päätöksiä, mutta toteutuessaan ne voivat vaikuttaa esimerkiksi teattereiden ja museoiden valtionosuuksiin ja näin ollen aiheuttaa myös Kajaanin kaupungissa sopeuttamistarvetta ko. palveluissa.

Ammatillisen koulutuksen osalta leikkaukset kohdentunevat opiskelijoihin, joilla on jo valmiiksi toisen asteen tutkinto tai sitä korkeampi tutkinto. Toteutuessaan myös ammatillisen koulutuksen leikkaukset voivat aiheuttaa henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä. Samaan aikaan on syytä ottaa huomioon toimintaympäristön muutokset, kuten toisen asteen koulutuksen hakijamäärissä tapahtuneet muutokset ja elinkeinopoliittiset näkymät, joilla voi olla vaikutuksia lähivuosina toisen asteen koulutuksen järjestämiseen. 

Työnantaja varautuu tuleviin valtionosuusleikkauksiin ja toimintaympäristön muutoksiin osana talousarvion tekemistä vuodelle 2025 ja suunnitelmavuosille. Valtionosuusleikkauksilla voi olla tämän hetken tiedon valossa merkittäviäkin vaikutuksia henkilöstöön. Alustavan arvion mukaan KLL:ssä henkilöstön vähennystarve voisi olla noin 10 HTV:ta. Kulttuuripalveluissa henkilöstön vähennystarve tarkentuu, mutta tässä vaiheessa puhutaan muutamista HTV:sta. 

Ennen työnantajan ko. alueille suuntautuvien päätösten tekemistä, on niiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista neuvoteltava kunnallisen yt-lain (449/2007) mukaisesti yhteistoimintamenettelyssä. 

 

Näitä asiakokonaisuuksia (1 - 2) on tarkoitus käydä kunnallisen yt-lain mukaisesti yhteistoimintamenettelyssä samaan aikaan.Yhteistoimintamenettely on tarkoitus käydä läpi loka-marraskuussa.

Valtionosuusleikkausten kohdentumisen osalta yhteistoimintamenettely on tarkoitus rajata kaupunkiorganisaatiossa  Kajaanin kaupunin koulutusliikelaitokseen ja sivistystoimialalla kulttuuripalveluihin sekä koulujen lakkauttamisen osalta perusopetukseen.

Yt-menettelyn aloittamisen perusteita on käsitelty yhteistyötoimikunnassa 2.10.2024.

Kaupunginhallitus päättää yt-menettelyn käynnistämisestä 8.10.2024.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää käynnistää 1) kaupungin perusopetuksessa Jormuan ja Soidinsuon koulujen lakkauttamista sekä 2) valtionosuuksien kohdentumisen suunnassa Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitosta ja sivistystoimialalla kulttuuripalveluita koskevan yhteistoimintamenettelyn. Yhteistoimintamenettely käydään läpi loka-marraskuussa 2024 ennen asioita koskevien päätösten tekemistä.  

Päätös

Hyväksyi.

Henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen oli asiantuntijana kokouksessa asian esittelyn ajan.