Sivistyslautakunta, kokous 12.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi perusopetuslain muuttamisesta ja siihen liittyvistä laeista

KAJDno-2024-650

Valmistelija

  • Kalle Komulainen, Vs. perusopetuksen tulosalueen johtaja, kalle.komulainen@kajaani.fi
  • Mari Selin, Sivistysjohtaja, mari.selin@kajaani.fi

Perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt mm. Kajaanin kaupungilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi perusopetuslain muuttamisesta ja siihen liittyvistä laeista. Lausunto pyydetään toimittamaan 18.6.2024 mennessä.

Ehdotuksella esitetään muutettavaksi oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevat säännökset perusopetuslaissa ja muissa siihen liittyvissä laeissa. Esityksen tavoitteena on pääministeri Orpon hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti uudistaa nykyinen oppimisen ja koulunkäynnin ns. kolmiportaista tukea koskeva lainsäädäntö siten, että tuen muodot olisivat valtakunnallisesti yhtenäiset, selkeät ja monipuoliset.

Esityksessä selkiytettäisiin oppilaalle annettavien tukimuotojen kokonaisuutta, tuen järjestämisen periaatteita, käytäntöjä ja käsitteitä. Esityksen tavoitteena on selkiyttää, täsmentää ja yhtenäistää oppilaan saaman tuen muotoja siten, että tukitoimet olisivat valtakunnallisesti yhtenäiset ja selkeät sekä varmistaa riittävät resurssit tukitoimien toteuttamiseen. Esityksen tavoitteena on myös vähentää opetushenkilöstön hallinnollista työtä vähentämällä tuen arvioinnissa, päätöksenteossa ja suunnittelussa tarvittavien asiakirjojen määrää sekä keventämällä niiden valmisteluprosessia.

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan pääsääntöisesti 1.8.2025. 

Sivistystoimialan viranhaltijat ovat yhteistyössä laatineet esitysluonnoksesta liitteenä olevan lausunnon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mari Selin, Sivistysjohtaja, mari.selin@kajaani.fi

Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi viranhaltijoiden antaman lausunnon esitysluonnoksesta perusopetuslain muuttamiseksi.

Päätös

Muutettu päätösehdotus: Sivistyslautakunta antaa lausunnon esitysluonnoksesta perusopetuslain muuttamiseksi.

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §