Ympäristötekninen lautakunta, kokous 22.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Alueen vuokraaminen kaasutankkausaseman paikaksi

KAJDno-2024-679

Valmistelija

  • Jari Säkkinen, Kaupungingeodeetti, jari.sakkinen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupunki on neuvotellut Gasum Oy:n (y-tunnus: 0969819-3) kanssa n. 6745 m² suuruisen nestemäisen ja kaasumaisen polttoaineen jakelupisteen alueen vuokraamisesta tilan 205-407-87-0 Pukkisalmi alueelta VT5 ja Takkarannantien risteysalueelta osoitteessa Takkarannantie 6.

Yhtiöllä on tarkoitus sijoittaa alueelle kaasutankkauspiste, joka palvelisi nesteytetyllä kaasulla raskaan liikenteen tarpeita. Tankkauspisteeltä olisi mahdollista tankata myös kaasumaista polttoainetta henkilöautoihin ja muihin kaasua käyttäviin kevyempiin liikennevälineisiin.

Kaupunki on valmistellut oheisen liitteen mukaisen maanvuokrasopimuksen, jossa vuokra-aika on määritetty alkamaan 1.7.2024 ja päättymään 31.12.2043 (n. 20 vuotta). Alueen elinkustannusindeksiin sidottu vuosivuokra olisi 2801,00 euroa.

Vuokraaminen edistäisi raskaan liikenteen päästöjen vähentämistä ja mahdollistaisi myös kaasukäyttöisten henkilöautojen tankkaamisen Kainuun alueella. Tällä hetkellä lähin kaasutankkausasema sijaitsee Vieremällä.

Sopimus allekirjoitetaan sähköisesti Maanmittauslaitoksen kiinteistövaihdannan palvelussa, jossa sen allekirjoittaa normaalista käytännöstä, jossa esittelijä allekirjoittaa lautakunnan päätöksen perusteella tehtävät sopimukset, poiketen kaupungingeodeetti Jari Säkkinen valtakirjan perusteella.

Lisätietoja asiasta antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, puh. 044 4214 112 tai etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää, että Kajaanin kaupunki vuokraa n. 6745 m² suuruisen alueen n. 20 vuodeksi Gasum Oy:lle nestemäisen ja kaasumaisen polttoaineen jakelupisteeksi yhteensä 2801,00 euron elinkustannusindeksiin sidotulla vuosivuokralla tilasta 205-407-87-0 Pukkisalmi osoitteessa Takkarannantie 6. Muut ehdot ovat oheisen vuokrasopimusluonnoksen mukaiset.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Gasum Oy / Juho Kurra, Head of Business, Traffic Finland

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.