Kaupunginhallitus, kokous 26.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 73 Lausunto Pyhännän Pyöriännevan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta

KAJDno-2022-1043

Valmistelija

  • Tarja Laatikainen, Ympäristönsuojelutarkastaja, tarja.laatikainen@kajaani.fi
  • Enja Valkonen, Kaavasuunnittelija, enja.valkonen@kajaani.fi

Perustelut

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on pyytänyt Kajaanin kaupungin lausuntoa Winda Energy Oy:n Pyhännän Pyöriännevan tuulivoimahanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus). Asian diaarinumero on POPELY/2203/2022. Lausunto tulee jättää viimeistään 25.3.2024. Lausunnolle on pyydetty jatkoaikaa 3.4.2024 saakka.

Hanke ja sen toteuttamisvaihtoehdot

Winda Energy Oy suunnittelee Pyöriännevan tuulivoimapuistoa Pyhännän kunnan koillisosaan.  Hankealueelta on Pyhännän keskustaan 12 kilometriä, Pulkkilaan 35 kilometriä, Vaalaan 44 kilometriä, Kajaaniin 51 kilometriä ja Vieremälle 47 kilometriä. Hankealue sijaitsee noin 4 km etäisyydellä Kainuun maakuntarajasta. Hankealueen itäpuolella sijaitsee tuotannossa oleva Piiparinmäen tuulivoimapuisto. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 6–10 megawattia (MW). Hankealueen pinta-ala on noin 2 025 hehtaaria. Tuulivoimahanke koostuu tuulivoimapuiston alueesta (hankealue) ja tarkasteltavista sähkönsiirtoreiteistä.

YVA-menettelyssä tarkasteltavat vaihtoehdot

VE0: Hanketta ei toteuteta.
VE1: Hankealueelle rakennetaan enintään 24 uutta tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 6–10 MW.
VE2: Hankealueelle rakennetaan enintään 20 uutta tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 6–10 MW.

Sähkönsiirto  

Hankealueen sisäinen sähkönsiirto tuulivoimaloilta muuntoasemille tapahtuu keskijännitemaakaapeleilla. Hankealueelle rakennetaan 110 kilovoltin sähköasema, jolta sähkö siirretään 110 kilovoltin voimajohdolla (ilmalinja) Fingridin Vuolijoen sähköasemalle, joka sijaitsee Kajaanissa. 

Vaihtoehdot, sähkönsiirto  

SVE 1: Hankealueen sähköasemalta rakennetaan uusi 110 kilovoltin voimajohto Fingridin Vuolijoen sähköasemalle. Voimajohtoreitin kokonaispituus on noin 36,3 kilometriä, josta 6,7 kilometriä on uutta johtokäytävää ja 29,6 kilometriä olemassa olevaa johtokäytävää. Voimajohto kulkee lähellä Vuolijokea junaradan Otanmäki-Murtomäki eteläpuolella. Voimajohto kulkee Pyhännän, Kajaanin ja Vieremän kuntien alueella. 

SVE 2: Hankealueen sähköasemalta rakennetaan uusi 110 kilovoltin voimajohto Otanmäkeen asti. Otanmäestä Vuolijoen sähköasemalle sähkö siirretään Vuolijoki-Iisalmi 110 kilovoltin voimajohto-osuudella, joka ostetaan Fingridiltä. Tämän jo olemassa olevan voimajohto-osuuden pituus on 5,1 kilometriä. Voimajohtoreitin kokonaispituus on noin 36,3 kilometriä, josta 6,7 kilometriä on uutta johtokäytävää ja 29,6 kilometriä olemassa olevaa johtokäytävää. Voimajohto kulkee lähellä Vuolijokea junaradan Otanmäki-Murtomäki eteläpuolella. Voimajohto kulkee Pyhännän, Kajaanin ja Vieremän kuntien alueella. Uuden rakennettavan voimajohdon kokonaispituus on tällöin 31,2 kilometriä.

Arviointityön toteutus

Tässä YVA-menettelyssä arviointi on tehty tuulivoimapuistolle sekä sen vaatimille rakenteille. Vaikutusten arviointi perustuu olemassa olevaan tietoon ympäristön nykytilasta, hankealueella tehtyihin selvityksiin sekä mallinnuksiin. 

Selvitystarpeet on määritelty ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmassa suhteutettuna hankealueen ennakoituihin ja ennalta tunnettuihin luonnonoloihin sekä siihen, millaisia tuulivoimapuistojen ja sähkönsiirron tyypilliset ympäristövaikutukset ovat. Lisäksi selvityksiä laadittaessa on otettu huomioon ympäristövaikutusten arviointia varten perustetun seurantaryhmän antaman huomiot ja kommentit. Arviointityötä tukevat maastotyöt, kyselyt ja haastattelut on tehty vuosien 2022–2023 aikana. 

Ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmassa arvioitiin, että keskeisimpiä vaikutustyyppejä ovat vaikutukset maankäyttöön ja maisemaan sekä linnustoon. Sähkönsiirron osalta ympäristövaikutusten ennakoidaan kohdistuvan maankäyttöön. Kokonaisuudessaan laajana hankkeena vaikutukset alueen elinkeinoelämään ja aluetalouteen on arvioitu olevan merkittävät varsinkin hankkeen rakennusvaiheessa työllisyyden kannalta sekä käytön aikana kuntatalouden kannalta. 

Ympäristövaikutusten arviointityön perusteella hankkeen keskeisimmät vaikutukset kohdistuvat: 
− ihmisten elinoloihin, aluetalouteen ja viihtyvyyteen 
− metsästykseen ja virkistyskäyttöön 
− maankäyttöön 
− maiseman arvokohteisiin ja kulttuuriperintöön 
− luonnon arvokohteisiin 
− linnustoon 
− elinkeinoelämään ja aluetalouteen 
− yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa. 

Vaikutusten arvioinnissa on arvioitu kaikkia YVA-ohjelmavaiheessa lueteltuja tekijöitä sekä hankkeen erilaisia turvallisuustekijöitä (mm. liikenne, tutka- ja viestiyhteydet, lentoliikenne, puolustusvoimien toiminta). Hankkeen luonteesta ja sijainnista johtuen vähemmälle huomiolle on voitu jättää hankkeen vaikutukset maaperään ja haitallisiin ilmastopäästöihin. Hankkeen toteuttamisen perusajatuksena on osaltaan parantaa ilmastoa ja ilmanlaatua lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa ja vähentämällä siten hiilidioksidipäästöjä.

Tämän hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin laatimisesta on vastannut konsulttityönä FCG Finnish Consulting Group.

Hankkeen aikataulu

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt virallisesti, kun YVA-ohjelma jätettiin yhteysviranomaisena toimivalle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle lokakuussa 2022. YVA-selostus jätetään Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle joulukuussa 2023. Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä YVA-selostuksesta saadaan keväällä 2024.

Pyöriännevan tuulipuistohankkeen toteuttaminen edellyttää tuulivoimarakentamisen mahdollistavan osayleiskaavan laatimista. Osayleiskaava on suunniteltu toteutettavaksi vuosina 2022–2024.

Hankevastaavan tavoitteena on aloittaa tuotanto Pyöriännevan tuulivoimapuistossa vuonna 2027.

Arviointiselostuksen nähtävilläpito

Ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä 24.1.-25.3.2024 välisen ajan Pyhännän, Vieremän ja Siikalahden kuntien sekä Kajaanin kaupungin internet-sivujen virallisissa ilmoituksissa sekä osoitteessa www.ymparisto.fi/pyoriannevatuulivoimaYVA.

Lausuntonaan Kajaanin kaupunki esittää seuraavaa:

Arviointiselostuksessa hankkeen vaikutuksia on arvioitu laajasti ja sitä varten on tehty kattavat selvitykset. Kajaanin kaupungin osalta vaikutuksia syntyy lähinnä sähkönsiirron osalta. Sähkönsiirron vaihtoehdot sijoittuvat Pyhännän Kajaanin ja Vieremän kuntien alueille. 

Kajaanin kaupunki toi YVA-ohjelman lausunnossa esille yhteyspylväiden käytön mahdollisuuden tutkimisen muun muassa metsän pirstoutumisen estämiseksi. Yhteispylväitä tai niiden vaikutuksia ei ole tuotu esille selostuksessa. Kajaanin kaupunki pitää kuitenkin hyvänä, että alkuperäisestä SVE3-vaihtoehdosta, jossa olisi syntynyt täysin uutta johtokäytävää, on luovuttu. 

Sähkönsiirtoreitit sijoittuvat valmisteilla olevien Harsunlehdon ja Luolakankaan tuulivoimaosayleiskaavojen alueille. Kajaanin kaupunki tuo YVA-ohjelman lausunnon tavoin esille, että sähkönsiirron ratkaisuissa on tehtävä yhteistyötä suunnitteilla olevien tuulivoimahankkeiden toimijoiden kanssa, jotta reitti voidaan yhteensovittaa Kajaanin suunnitteilla olevissa hankkeissa.

Sähkönsiirtoreitti kulkee Piiparinmäen osayleiskaavan alueella Kajaanissa. Esitetyn sähkönsiirtolinjan kohdalle on pääosin esitetty kaavassa ohjeellinen/vaihtoehtoinen uusi 110 kV:n sähkölinja, joka on toteutettu. Kajaanin Piiparinmäen osayleiskaava olisi pitänyt tuoda kattavammin esille muun muassa kappaleessa 7.6.2.

Kajaanissa on valmisteilla ekologisen verkoston selvitys. Selvityksessä on alustavasti tunnistettu valtakunnallinen ja maakunnallinen yhteys sähkönsiirtoreitin poikki kahdessa eri kohdassa. Sähkönsiirtoreitti jo nykyisellään katkaisee näitä yhteyksiä, ja johtokäytävän leventäminen tulee aiheuttamaan enenevää estettä infrastruktuurin ja ihmistoiminnan aiheuttamille häiriöille herkkien lajien kulkureiteille Kajaanin kautta. Haitan minimoiseksi Kajaanin kaupunki suosittelee yhteispylväiden käyttöä mahdollisuuksien mukaan. 

Kajaanin ekologisten yhteyksien selvitys valmistuu kevään 2024 aikana ja se tulee huomioida hankkeen jatkosuunnittelussa.

Pyöriännevan hankkeella on Oulujärvelle suuntautuvia maisemallisia yhteisvaikutuksia nykyisen Piiparinmäen tuulivoimapuiston sekä suunnitteilla olevien Löytösuon ja Kokkosuon tuulivoimahankkeiden voimaloiden kanssa. Hankealueen etäisyys Oulujärvelle on osin välialueella (noin 14 km) ja osin kaukoalueella (14-25 km). Maisemahaittojen minimoiseksi Kajaanin kaupunki esittää tuulivoimaloiden sijoittelua siten, että voimalat näkyvät toisiinsa suhteutettuna linjassa eikä rinnakkain Oulunjärvelle päin.
 
Maisemahaittoja aiheutunee myös valtakunnallisesti merkittävälle rakennetulle kulttuuriympäristökohteelle Otanmäen kaivosyhdyskunnalle, joka sijaitsee noin 20 km etäisyydellä hankealueesta ja jonka korkeimmista kerrostaloista on näkyvyyttä kauas. Kajaanin kaupungin mielestä Otanmäen asutukseen kohdistuvien maisemavaikutuksia ja niiden lieventämistoimia tulee jatkosuunnittelussa vielä selvittää.

Lisätietoja asiasta antavat johtava ympäristönsuojelutarkastaja Tarja Laatikainen, p. 044 4214 397, tai kaavasuunnittelija Enja Valkonen, p. 0401596873, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupunki antaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle esittelytekstin mukaisen lausunnon Winda Energyn Oy:n Pyhännän Pyöriännevan tuulivoimahanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Päätös

Hyväksyi.