§ 3 Valinta yhteisöohjaaja 581149

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-1578

Päätöspäivämäärä

25.3.2024

Päätöksen tekijä

Koulutusliikelaitoksen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 42 §

Kuvaus

Kajaanin kaupungilla on ollut haettavana viisi yhteisöohjaajan määräaikaista tehtävää. Kajaanin kaupunki koulutuksen järjestäjänä toteuttaa OKM:n rahoittamana Yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittämishankkeen eri kouluasteilla 1.1.2024-31.7.2025. Valittavista yhteisöohjaajista kaksi tulee työskentelemään esi- ja perusopetuksessa ja kolme toisella asteella.

Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Työmarkkinatorin sivuilla, Kajaanin kaupungin kotisivuilla ja sisäverkossa 5.2.-19.2.2024.

Tehtävää haki määräaikaan mennessä 25 hakijaa. Esi- ja perusopetuksen yhteisöohjaajan tehtäviin haastateltiin yhteensä seitsemän henkilöä, joista yksi veti hakemuksensa pois. Toisen asteen yhteisöohjaajien tehtäviin haastateltiin yhteensä viisi henkilöä, joista kaksi veti hakemuksensa pois. Haastattelut suoritti seuraavista henkilöistä koostuva työryhmä: Kajaanin lukion rehtori Kaisa Polvinen, kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Nina Lanko, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Reetta Suhonen, perusopetuksen hallintoasiantuntija Jukka-Pekka Similä ja Kainuun ammattiopiston opintoasiainpäällikkö Liisa Härmä.

Työryhmä esittää koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella valittaviksi:

Koordinoivaksi yhteisöohjaajaksi, jonka toimialueena ammatillinen koulutus, *********. Toimikausi 8.4.2024-31.7.2025.

Esi- ja perusopetuksen yhteisöohjaajiksi ********* ja *********. Toimikausi 1.8.2024-31.5.2025.

Ammatillisen koulutuksen yhteisöohjaajaksi *********. Toimikausi 1.8.2024-30.6.2025.

Lukion yhteisöohjaajaksi *********. Toimikausi 1.8.2024 - 31.5.2025.

Päätös

Kajaanin kaupungin yhteisöohjaajan määräaikaisiin työsuhteisiin valitaan ********* ajalle 8.4.2024-31.7.2025, ********* ja ********* ajalle 1.8.2024-31.5.2025, ********* ajalle 1.8.2024-30.6.2025 ja ********* ajalle 1.8.2024-31.5.2025. Perustelut mainittu yllä. 

Valinta on ehdollinen, kunnes ********* ja ********* ovat esittäneet nähtäväksi lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen ja todistuksen huumausainetestistä 30 kalenteripäivän sisällä päätöksen tiedoksisaannista. ********* tulee esittää todistus huumausainetestistä 30 kalenteripäivän sisällä päätöksen tiedoksisaannista. ********* ja ********* ovat toimittaneet todistukset aiemmin. Koeaikaa ei ole, koska valitut työskentelevät Kajaanin kaupungilla.

Lisätietoja antaa opintoasiainpäällikkö Liisa Härmä, puh. 044 3372617, liisa.harma@kao.fi.

Allekirjoitus

Koulutusliikelaitoksen johtaja Anni Miettunen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut