Ympäristötekninen lautakunta, kokous 28.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Kaupungin metsien toimintakertomus vuodelta 2023

KAJDno-2024-242

Valmistelija

  • Alpo Härkönen, Metsätalousinsinööri, alpo.harkonen@kajaani.fi

Perustelut

Kaupungin talousmetsien toteutuneet toimintatulot olivat vuonna 2023 yhteensä n. 379 tuhatta euroa, eli n. 45 tuhatta euroa suuremmat kuin vuonna 2022. Toimintamenoihin kului talousmetsien osalta yhteensä n. 155 tuhatta euroa, mikä oli n. 33 tuhatta euroa enemmän kuin vuonna 2022. Talousmetsien toimintatulot ylittivät talousarvion n. 7 tuhannella eurolla. Yhteensä metsäyksikkö kuitenkin jäi talousarvion tulostavoitteesta n. 22 tuhannella eurolla, kun menotkin ylittyivät n. 28 tuhannella eurolla budjetoidusta. Vaje johtuu siitä, että osa myytyjen leimikoiden hakkuista siirtyi vuoden 2024 puolelle, jolloin tulotkin jäivät myöhemmin saatavaksi.

Vuonna 2021 solmittua puukauppaa Tuomikkokankaan tien varressa Kuhmo Oy:n kanssa saatettiin loppuun vuonna 2023. Uudet tarjoukset pyydettiin avohakkuuleimikosta Suvirannatien varresta ja harvennusleimikosta Kesätien varresta. Parhaan avohakkuutarjouksen teki Kuhmo Oy, joka myös hakkasi leimikon 2023 vuoden puolella. Harvennusleimikosta parhaan tarjouksen teki Pölkky Metsä Oy. Hakkuut suoritetaan 2024 vuoden puolella. Energiapuuta myytiin puitesopimukseen perustuen Moto Team Tauriaiselle. Sopimus on neljä vuotinen (1+1+1+1) ja sopimuskausi alkaa vuosittain 1.5.2023 ja päättyy 30.4.2023. Metsurityöt on toteuttanut metsäpalveluyritys Oulujärven Metsäpalvelu Oy, jonka sopimus päättyi vuoden 2023 lopussa. Metsäkonepalveluita hankittiin Moto Team Tauriainen Oy:ltä.

Kaupungin läheisten metsäalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat vietiin hyväksyttäväksi ympäristötekniseen lautakuntaan keväällä 2021. Suunnitelmat hyväksyttiin syksyllä 2022 oikaisuvaatimuksen käsittelyn jälkeen pienin muutoksin. Oikaisuvaatimuksen perusteella tehdystä lautakunnan päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen eikä suunnitelmia ole voitu panna täytäntöön valituksesta johtuen vuonna 2023. 

Kaupungin omistaman Raudansuon entistäminen siirtyi edelleen tehtäväksi vuodelle 2024, koska alueelle ei vuonna 2023 muodostunut riittävän kantavaa routakerrosta, jotta tarvittavat muutokset alueen ojastoon olisi voitu tehdä.

Lisätietoja antaa metsätalousinsinööri Alpo Härkönen, p. 044 4214 198 tai etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Merkitsee tiedoksi.

Päätös

Merkitsi tiedoksi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §