Kaupunginhallitus, kokous 10.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 188 Reittilentoliikenteen yhteiskilpailutussopimus

KAJDno-2023-1150

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin ja neljän muun maakuntalentokentän reittilennot ovat olleet neljän 9 kk mittaisen jakson ajan valtion rahoittaman julkisen palveluvelvoitteen mukaista ostoliikennettä. Neljäs ja viimeisin nykyisen päätöksen ja rahoituksen mukainen jakso päättyy huhtikuussa 2024. Petteri Orpon hallitus on tehnyt syyskuun budjettiriihessä päätöksen ostoliikenteen jatkamisesta ja sen rahoittamisesta ensi toukokuusta alkaen maaliskuun 2026 loppuun saakka. Mahdollisesta jatkosta hallitus päättää kevään 2025 hallituskauden puoliväliriihessä.

Valtion rahoituspäätös perustuu hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan hallitus edistää lentoyhteyksien kehittymistä koko Suomessa kolmen tunnin saavutettavuustavoitteen toteuttamiseksi, ja että Suomen sisäistä lentoliikennettä kehitetään ensisijaisesti markkinaehtoisesti, mutta turvataan huoltovarmuuden, vientiteollisuuden ja matkailun kannalta tärkeät lentoyhteydet tarvittaessa ostopalveluliikenteellä.

Valtion puolesta ostoliikenteen kilpailutuksen toteuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, joka myös tekee liikenteestä hankintasopimukset kilpailutuksessa voittaneiden operaattoreiden kanssa. Valtio on nyt sitoutunut rahoittamaan lennot täysimääräisesti 03/2026 saakka kestävän sopimuskauden ajan käytettävissä olevan määrärahan puitteissa. Tämä tarkoittaa käytännössä 10 edestakaista lentoa eli rotaatiota viikossa kullekin viidelle maakuntakentälle.

Koska on mahdollista, ettei valtio enää rahoita täysimääräisesti mahdollista seuraavaa, kilpailutukseen sisältyvää optio-ostoliikennejaksoa ajalle 4/2026 – 3/2028, on Traficom esittänyt alueille tuolle ajanjaksolle aiesopimustyyppistä sopimusta yhteiskilpailutuksesta. Optiokauden maksimipituus on sama kuin tulevan uuden sopimuskauden 5/2023 – 3/2026 pituus eli kaksi vuotta. Yhteiskilpailutussopimus tarvitaan jo nyt, jotta Traficom voi sisällyttää tiedon tarjouspyyntöön ja kilpailutusasiakirjoihin ja edelleen hankintasopimuksiin optiokauden osalta. Myöhemmin tietoa ei voida enää lisätä. Tarjouspyyntö ja muu kilpailutusmateriaali tulee saada valmiiksi lokakuun aikana, että lennot voivat jatkua katkeamatta ensi toukokuusta alkaen kilpailutuksen voittaneen operaattorin toimesta.

Liitteenä olevalla sopimuksella yhteisen kilpailutuksen toteuttamisesta sovitaan Traficomin ja Kajaanin kaupungin mahdollisesta yhteishankinnasta Kajaanin ja Helsingin välisen reittilentoliikenteen osalta. Traficom tulee tekemään samansisältöisen sopimuksen kaikkien muiden maakuntalentokenttien yhteishankintaosapuolten kanssa. Traficom vastaisi kilpailutuksen toteuttamisesta, ja tekisi yhteisen kaikkia sopijapuolia velvoittavan hankintapäätöksen ja yhteisen hankintasopimuksen, jonka kaikki sopijapuolet allekirjoittavat. Vaikka Traficom tulee kilpailuttamaan kaikki viisi yhteyttä yhdellä kertaa, eivät alueet ole riippuvaisia option käytön suhteen muista alueista eli optiot voidaan ottaa käyttöön vain osassa reittejä. Eli jos liikenne jatkuu jollakin reitillä markkinaehtoisena, niin optiota ei sillä reitillä oteta käyttöön.

Yhteishankinnan hankintaosapuoleksi ryhtyminen ei tässä vaiheessa tarkoita sitä, että alue sitoutuu option rahoitukseen vaan päätökset siitä tehdään vasta vuonna 2025, riippuen valtioneuvoston päätöksistä. Hankintaosapuoleksi ryhtyminen antaa vain tähän mahdollisuuden, koska optiovaiheessa uusia hankintaosapuolia ei voida enää lisätä. Traficom edellyttää, että tässä vaiheessa kultakin alueelta on vain yksi taho, jonka kanssa yhteiskilpailutussopimus tehdään, ja että sopijapuolen tulee olla sellainen, joka tosiasiallisesti kykenee myös maksamaan ja hoitamaan mahdollisesti tilaajalle myöhemmin koituvat velvoitteet, käytännössä sellaisia ovat keskuskaupungit. Myöhemmässä vaiheessa kaupunki voi tehdä yhteistyösopimuksia mahdollisesta ostoliikenteen kuntarahoitusosuuden yhteisrahoittamisesta muiden kuntien kanssa.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan yhteiskilpailutussopimuksen Traficomin kanssa ja valtuuttaa kaupunginjohtajan hyväksymään sopimukseen ennen allekirjoittamista mahdollisesti tehtävät vähämerkityksiset muutokset ja tekniset korjaukset. Samalla kaupunginhallitus toteaa, että kaupungin tavoitteena on ensisijaisesti paluu markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen Helsinki-Kajaani reitillä, ja toissijaisesti ostoliikenteen jatkaminen mahdollisella optiokaudella valtion sataprosenttisesti rahoittamana. Mahdollisen optiokauden aikaisesta mahdollisesta kuntarahoitusosuudesta päätetään erikseen valtioneuvoston kevään 2025 budjettipäätösten jälkeen. 

Päätös

Hyväksyi.

Kehitysjohtaja Risto Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa asian esittelyn ajan.

Tiedoksi

Traficom

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.