§ 7 Edustajien nimeäminen Kainuun liiton sopimukselliselle yhteistyölle asetettavaan koordinaatioryhmään

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-1051

Päätöspäivämäärä

20.9.2023

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 17 §

Kuvaus

Kainuun Liitto pyytää Kainuun ammattiopistoa (KAO) mukaan sopimukselliseen yhteistyöhön sekä nimeämään varsinaisen jäsenen ja varajäsenen asetettavaan koordinaatioryhmään.

Osaavan työvoiman riittävyys on tunnistettu Kainuun tilannekuva-analyysissä yhdeksi Kainuun kehityksen ja elinvoiman kannalta keskeisimmäksi kehittämishaasteeksi.

Kainuussa TE-palvelujen järjestämisvastuu kuntien välisessä yhteistyösopimuksessa sovittavalla tavalla siirtyy vuoden 2025 alussa vastuukunnalle Kajaanille ja mukaan tuleville kunnille (kaikki Kainuun kunnat, Kuusamo ja Taivalkoski), jotka muodostavat uuden Kainuu-Koillismaa -työllisyysalueen. Kainuun maakuntaohjelmassa uudistukselle on asetettu maakunnallisia tavoitteita, joiden toteuttamista tämä sopimuksellinen yhteistyö tehostaa.

Päätös

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen, Kainuun ammattiopiston edustajaksi Kainuun liiton hallinnoimaan, sopimukselliselle yhteistyölle asetettavaan koordinaatioryhmään esitetään nimettäväksi varsinaiseksi jäseneksi Kainuun ammattiopiston rehtori Anu Kuosmanen ja varajäseneksi Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja Anni Miettunen. Esitetyt henkilöt osallistuisivat koordinaatiotyöryhmän toimintaan yhdessä käsiteltävän asian mukaan.

Nimeämisesitystämme tarkastelimme tasa- arvonäkökulmasta, eikä meillä ole käytettävissä miespuolista asiantuntijaa.

 

Lisätietoja asiasta antaa Kajaanin kaupungin kaupunginjohtaja Jari Tolonen, puh. 044 7100 303, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

Jari Tolonen, Kajaanin kaupunginjohtaja

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut