Kaupunginhallitus, kokous 5.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 170 Opettajankoulutus Kajaanissa

KAJDno-2023-1029

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 27.3.2023 myöntänyt Oulun yliopistolle 840 000 euroa Opet oppivat ja pätevöityvät Kainuussa ja Ylä-Savossa, OPETOP -hankkeen toteuttamiseen. OKM:n rahoitus kattaa 67 % hankkeen rahoituksesta. Loppuosan rahoittavat Kajaanin ja Iisalmen kaupungit. Rahoituksen käyttöaika on 1.6.2023 – 30.9.2027.

Hankkeessa järjestetään Kainuun ja Ylä-Savon opetus- ja kasvatusalan opintokokonaisuuksia, joilla vastataan varhaiskasvatuksen ja erityispedagogiikan alan akuutteihin osaamistarpeisiin alueella. Koulutuksiin sisältyvät lähijaksot toteutetaan Kajaanissa. Harjoittelujaksot pyritään järjestämään Kainuun ja Ylä-Savon oppilaitoksissa ja varhaiskasvatusyksiköissä. Koulutukset antavat alueella opetus- ja kasvatusalan tehtävissä toimiville mahdollisuuden täydentää osaamistaan. Koulutukset järjestetään Oulun yliopiston opetussuunnitelmien mukaisesti ja ne käynnistyvät syksyllä 2024, varhaiskasvatuksen erityisopettajan maisterikoulutus syksyllä 2025.

Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta toteuttaa rahoituksella koulutusta seuraavasti:

1) erilliset erityisopettajan opinnot (40 op), 20 aloituspaikkaa.

2) kolmivuotinen (180 op) varhaiskasvatuksen opettajan kandidaattikoulutus, 40 aloituspaikkaa.

3) kaksivuotinen (120 op) varhaiskasvatuksen erityisopettajan maisterikoulutus, 20 aloituspaikkaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen edellytys on, että Iisalmen ja Kajaanin osuus koulutusten kustannuksista toteutuu hakemuksessa esitetyn mukaisesti. Hankkeen kokonaisbudjetti on yhteensä 1 370 000 euroa. Kajaanin kaupungin rahoitusosuus on yhteensä 355 000 euroa (alv 0 %) ajalla 1.6.2023 – 30.9.2027, ja se vuosittainen rahoitusosuus on  88 750€ neljän vuoden ajan vuosina 2023 – 2026. Iisalmen kaupungin rahoitusosuus on yhteensä 175 000 euroa (alv 0 %) ja vuosittainen osuus 43 750€.

Talousarviossa 2023 on tavoite Uudet korkeakoulutasoiset koulutusavaukset, Opetusalan uusien muuntotyyppisten koulutusten käynnistäminen, liiketalouden ja teknologialojen vastaavien koulutusten sekä muiden mahdollisten koulutusten valmistelu.  Tarkoitukseen on varattu talousarviokohdassa 2911040211 Oulun yliopisto, uudet koulutusohjelmat 150.000 euroa, joka on tarkoitus toteutuessaan kattaa vuoden 2019 tilinpäätöksessä taseeseen tehdystä elinkeinopoliittisesta varauksesta. Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on valmistellut Iisalmen ja Kajaanin kanssa liitteenä olevan rahoitus- ja yhteistyösopimuksen OPETOP -hankkeesta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan OPETOP-hankkeen rahoitus- ja yhteistyösopimuksen ja päättää, että talousarviokohdasta 2911040211 myönnettävää hankkeen kuntarahoitusosuutta yhteensä 355 000 euroa (alv 0 %) vastaava erä katetaan vuoden 2019 tilinpäätöksessä taseeseen tehdystä elinkeinopoliittisesta varauksesta.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Oulun yliopisto, Iisalmen kaupunki 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.