Ympäristötekninen lautakunta, kokous 23.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Sähköautojen latauspisteen vuokraaminen 1. kaupunginosan alueelta Pikku-Pohjolankadulta

KAJDno-2023-905

Valmistelija

  • Jari Säkkinen, Kaupungingeodeetti, jari.sakkinen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupunki on neuvotellut saksalaisen Ionity GmbH (Saksan kaupparekisteritunnus HRB 234408) yhtiön kanssa (jäljempänä: Ionity) sähköautojen latauspisteen alueen vuokraamisesta Kajaanin kaupungin omistamalta yleiseltä alueelta nro 205-1-9901-1 (Keskustan kadut). Liitekartassa tarkemmin osoitettu alue sijaitsee osoitteen Pohjolankatu 31-33 edessä sijaitsevalla julkisella pysäköintialueella.

Ionityllä on oikeus sijoittaa sopimuksen tarkoittamalle alueelle kuusi (6) suurteholatauspaikkaa. Vuokrattavan alueen syvyys on n. 6 metriä ja leveys n. 26 metriä (n. 156 m²), joka vastaa noin kymmentä (10) normaalilevyistä pysäköintipaikkaa. Lisäksi Ionityllä on oikeus sijoittaa ja ylläpitää latauspisteen tarvitsemat muuntamot ja tasasuuntaajat liitteen mukaisessa sijainnissa katualueella sijaitsevan viheralueen laidalla sekä sijoittaa tarvittavat johdot em. alueelta latauspisteille.

Sopimuksen pituus olisi hiukan yli 15 vuotta, alkaen 1.9.2023 ja päättyen 31.12.2038. Määräaikaisen vuokrakauden jälkeen sopimus jatkuisi automaattisesti kymmenen (10) vuoden pituisissa jaksoissa, ellei kumpikaan osapuoli ilmoittaisi vuokrasopimuksen irtisanomisesta vähintään kuusi (6) kuukautta ennen kulloinkin voimassa olevan vuokrakauden päättymistä. Ionityllä on kuitenkin oikeus purkaa sopimus, mikäli latauspisteille ei voida toimittaa kohtuullisella hinnalla latauspisteiden tarvitsemaa suuritehoista sähköverkkoyhteyttä. Oikeus purkaa sopimus päättyy, kun latauslaitteisto otetaan käyttöön. Vuokra-ajalta Ionity maksaa kaupungille elinkustannusindeksiin sidottua vuosivuokraa, joka on yhteensä 1545 euroa, eli 257,50 euroa latauspaikka.

Alueelle sijoitettavien latauslaitteiden, rakennusten, rakennelmien, koneiden ja laitteiden hoidosta sekä kunnossapidosta vastaa Ionity. Kaupunki vastaa kuitenkin pysäköintipaikkojen hoidosta ja kunnossapidosta kuten muullakin katualueella sekä myös pysäköinnin valvonnasta. Kaupunki ei ilman erityistä syytä saa estää alueelle kulkemista tai suorittaa muutakaan toimenpidettä, joka tarpeettomasti voisi haitata latauspisteiden käyttämistä.

Lisätietoja antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, p. 044 4214 112 tai sposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää, että Kajaanin kaupunki vuokraa Ionity GmbH:lle, liitteen mukaisen n. 156 m² ja kuusi (6) latauspaikkaa käsittävän vuokra-alueen 31.12.2038 saakka. Sopimus jatkuu tämän jälkeen 10 vuoden jaksoissa ellei sitä irtisanota vähintään 6 kk. ennen vuokrakauden päättymistä. Elinkustannusindeksiin sidottu vuosivuokra on yhteensä 1545 euroa, eli 257,50 euroa latauspaikka.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Ionity GmbH

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.