Ympäristötekninen lautakunta, kokous 23.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 77 Kuninkaanniemen ja Muramaantien hoitokunnan avustushakemus yksityistien perusparannukseen

KAJDno-2023-884

Valmistelija

  • Jari Säkkinen, Kaupungingeodeetti, jari.sakkinen@kajaani.fi

Perustelut

Kuninkaanniemen ja Muramaantien yksityistien tiekunta on hakenut kaupungilta avustusta tien peruskorjauksen kustannuksiin. Kaupunki on avustanut yksityisteiden suunnittelua, perusparantamista ja rakentamista, mikäli valtio myös on avustanut hanketta. Kaupunki on maksanut avustuksena 75 % valtion maksaman avustuksen yli menevältä osalta, jolloin kaupungin avustuksen osuudeksi jää 22,5 prosenttia hankkeen kustannuksista, kun valtionavustuksen osuus on noussut 70% kokonaiskustannuksista. Yksityisteiden perustamiseen avustuksia on maksettu kaupungin käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa.

Kuninkaanniemen ja Muramaantien yksityistien tiekunnan peruskorjaushankkeen arvioidut kustannukset välillä 27.4.2023 - 30.6.2024 ovat yhteensä 333 800 euroa, josta valtio on hyväksynyt avustettaviksi kustannuksiksi 281 972 euroa. Valtion avustuksen osuus hyväksyistä kustannuksista on enintään 197 380 euroa (70% hyväksytyistä kustannuksista).

Tiekunta hakee Kajaanin kaupungilta avustusta tien peruskorjauksen omavastuuosuuteen, joka on yhteensä 84 592 euroa hyväksytyistä kustannuksista.

Kajaanin kaupungin avustuksen osuudeksi tulisi aiemmin sovellettujen avustusperusteiden mukaisesti 75%*84 592 euroa eli yhteensä 63 444 euroa, jos avustus maksetaan täysimääräisenä.

Lisätietoja antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, p. 044 4214 112 tai sposti etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää, että Kajaanin kaupunki maksaa Kuninkaanniemen ja Muramaantien yksityistien tiekunnalle peruskorjausavustuksena toteutuneiden kustannusten perusteella yhteensä korkeintaan 63 444 euroa. Korvaukset maksetaan hakemuksesta hankkeen valmistuttua vuonna 2024 toteutuneiden hyväksyttyjen kustannusten mukaisesti.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Kuninkaanniemen ja Muramaantien yksityistien tiekunta / *********

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.