Ympäristötekninen lautakunta, kokous 24.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 55 Katajakankaan suljetun kaatopaikan vakuuden muutos

KAJDno-2023-623

Valmistelija

  • Matti Nousiainen, Kaupungininsinööri, matti.nousiainen@kajaani.fi
  • Sauli Pietikäinen, Controller, sauli.pietikainen@kajaani.fi

Perustelut

Vuolijoella sijaitsevan Katajakankaan kaatopaikan jätteiden vastaanottotoiminta on lopetettu 30.6.2002. Kaatopaikan sulkemistoimenpiteille myönnetyssä ympäristöluvassa edellytetään lupaehdoissa tarkemmin määriteltyjä velvoitetarkkailutoimia vähintään 30 vuoden aikana sulkemisen jälkeen. Velvoitetarkkailujen vakuudeksi ympäristöluvassa edellytetään tarkkailukustannusten suuruista vakuutta, jolla tarvittaessa katetaan tarkkailukustannukset. Suljetun kaatopaikan pintarakenteet on kokonaisuudessaan saatu valmiiksi loppuvuodesta 2006. Sulkemistöistä on tehty loppuraportti, jonka Kainuun ympäristökeskus on hyväksynyt 17.10.2008. 

Nykyinen vakuus on ollut määräaikainen ja sen voimassaolo päättyy 20.6.2023. Kajaanin kaupungin on asetettava uusi vakuus ennen määräpäivää ja uuden vakuuden tulee olla voimassa 31.12.2036 asti. Nykyisellä kustannustasolla arvioituna vakuuden suuruuden tulee olla 21 000 euroa, jotta se kattaa koko tarkkailuajan kustannukset.

Lisätietoja antaa kaupungininsinööri Matti Nousiainen, p. 044 7100 176 tai etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Kajaanin kaupunki antaa Kainuun ELY-keskukselle 21 000 euron suuruisen vakuuden aikavälille 20.6.2023-31.12.2036. Vakuus kattaa Katajakankaan suljetun kaatopaikan vielä toteutumattomat jälkitarkkailukustannukset.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.