Kaupunginhallitus, kokous 28.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Valtuustoaloite: Energian säästöohjelma Kajaanin kaupungille

KAJDno-2022-1204

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Sari Kyllösen (vas) sekä muun Kajaanin Vasemmiston valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

Energian säästöohjelma Kajaanin kaupungille 
 
"Kajaanin Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Kajaanin kaupunki laatii pikimmiten koko kaupunkikonsernia koskevan energian säästöohjelman, jossa esitetään keinot energian säästämiseen erityisesti tulevaa talvea silmällä pitäen. Energian säästöohjelma turvaa osaltaan yhteiskuntamme energian riittävyyden talven kovimpien energian kulutuspiikkien aikaan, mutta se tukee onnistuessaan myös kaupungin taloudenpitoa sekä ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. 
 
Kajaanin Vasemmiston valtuustoryhmä"
 

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin Vasemmiston valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen energian säästöohjelman laatimisesta Kajaanin kaupungille kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.9.2022 §56. Valtuustoryhmä esittää, että Kajaanin kaupunki laatii pikimmiten koko kaupunkikonsernia koskevan energian säästöohjelman, jossa esitetään keinot energian säästämiseen erityisesti tulevaa talvea silmällä pitäen.

Kajaanin kaupungin energiansäästöohjelman valmistelutyöryhmänä on toiminut toimialojen ja liikelaitosten sekä joidenkin tytäryhtiöiden ylintä johtoa ja kaupungin laaja johtoryhmä. Valmistelua on ohjannut tekninen johtaja ja jalkautustyötä on tehty normaalin organisaatiohierarkian mukaisesti. Valmistelutyöhön ei ole hankittu ulkopuolista resurssia.

Valmistelutyöhön osallistuneet kaupunkikonsernin yhteisöt ovat Konsernipalvelut, Sivistystoimiala, Ympäristötekninen toimiala, Kajaanin vesi liikelaitos, Mamselli liikelaitos, Koulutusliikelaitos Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy ja KOy Kajaanin Pietari.

Kajaanin kaupungin energiansäästöohjelma koostuu neljästä osiosta.

1. Astetta alemmas -kampanja

Kajaanin kaupunki osallistuu valtakunnalliseen Astetta alemmas -kampanjaan. Kaupungin tilojen lämpötiloja alennetaan huomioiden tilojen käyttötarkoitus. Toimistotiloissa säädetään lämpötilaksi noin 20,5 astetta ja muissa tiloissa tavoitteena on laskea lämpötilaa yhdellä asteella pidemmällä aikavälillä.

2. Opasta ja osallista

Lisätään energiankäytön tehostamiseen ja säästämiseen liittyvä tiedottamista ja ohjeistamista. Esimerkiksi sammuttamalla sähkölaitteet ja käyttämällä vettä tehokkaasti on mahdollista säästää energiaa. Neuvotaan ja kannustetaan kaupungin kiinteistöjen käyttäjiä, henkilöstöä sekä tilojen vuokralaisia energiansäästöön ja ilmoittamaan mahdollisista energiansäästökeinoista.

3. Huomio tilojen energiatehokkuuteen

Ovipumput, ulko-ovet sekä ikkunat tarkistetaan niiden tiiviyden osalta, varmistetaan lämmitystolppien ohjauksien toimivuus, vesikalusteiden toimivuus tarkistetaan, käyttöikänsä päässä olevat vuotavat vesikalusteet ja vettä käyttävät koneet uusitaan, LED-teknologia otetaan käyttöön kaikissa mahdollisissa kohteissa. Valoja himmennetään ja sammutetaan yön ajaksi, missä se on mahdollista, optimoidaan ilmanvaihdon käyntiajat ja ilmamäärät todellisen tarpeen mukaan, hiljaisina aamuina Vesiliikuntakeskus Kaukaveden isojen saunojen kiukaat ovat pois päältä 1–2 tuntia ja Kaukaveden talvisin toteutettuja tunnelmauinteja laajennetaan yhdestä illasta useampaan.

4. Yksittäiset pienet mutta tärkeät säästökohteet arjessa

Kouluissa ja liikuntalaitoksissa kiinnitetään huomiota vedenkäyttöön myös peseytymisen yhteydessä ja WC:n huuhteluun valinnassa (pieni-/ suuri huuhtelu), kädet pestään nopeasti ja tehokkaasti, valot sammutetaan aina tilasta poistuttaessa, kylmälaitteet ja pakastimet ovat vain tarvittaessa päällä, sähkölaitteita käytetään laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti, pestään vain täysiä astian- ja pyykinpesukoneellisia ja puetaan lämpimästi päälle.

Kajaanin kaupunki on koostanut energiansäästöohjelman ja energiavarautumisen asioita kaupungin internetsivustolle osoitteeseen https://www.kajaani.fi/energiavarautuminen/

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteesta esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää,​ että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §