Ympäristötekninen lautakunta, kokous 12.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Kaavoituskatsaus 2023

KAJDno-2023-501

Valmistelija

  • Anne Siltavuori, Kaupunginarkkitehti, anne.siltavuori@kajaani.fi

Perustelut

Ympäristöteknisellä toimialalla on valmisteltu vuosittainen kaavoituskatsaus (MRL 7 §), jossa esitellään Kainuun liitossa ja Kajaanin kaupungissa vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavahankkeet. Katsauksessa esiteltyjen kohteiden lisäksi voi käynnistyä kiireellisiä kaavahankkeita, joista tiedotetaan kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla ja mahdollisesti paikallislehdessä. Keväällä julkaistavassa Kajaanin kaupungin tiedotuslehdessä kaavoituskatsaus jaetaan joka talouteen. Kaavoituskatsauksessa esitetyt kaavahankkeet perustuvat maankäyttöpoliittisessa ohjelmassa hyväksyttyyn kaavoitusohjelmaan vuosille 2023-2026.

Yleiskaavat, joista saatu oikeuden päätös.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kajaanin keskustaajama 2035 osayleiskaavan 4.11.2019. Yleiskaavalla määritellään keskustaajaman kokonaisrakenteen pitkän tähtäimen kehityslinjat, toimintojen sijoittuminen ja niiden yhteensopivuus sekä ohjataan asemakaavoitusta. Hyväksymispäätöksestä jätettiin kaksi valitusta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitukset koskivat lähinnä Kruununpuodinmäen siltavarausta sekä Kaukarannan, Pyörteen, Pöllyvaaran, Vesakon sekä Ensilän asuinaluevarauksia. Muilta osin kaava pantiin täytäntöön. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi luonnonsuojelulain poikkeamisesta tehdyn kaupungin valituksen 9.12.2021 antamallaan päätöksellä ja ELY-keskuksen kielteinen päätös jäi voimaan. LSL poikkeaminen koski liito-oravan ja lepakon elinpiirejä yleiskaavaan valitun Kruununpuodinmäen siltalinjauksen kohdalle. Kaavan ehdollisen määräyksen mukaisesti siltalinjauksen kohdalle ei ole mahdollista rakentaa. 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi 31.1.2022 antamallaan päätöksellä Kajaanin kaupunginvaltuuston osayleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen siltä osin kuin osayleiskaavassa oli osoitettu Kruununpuodinmäen sillalle ja sen vaatimille katuyhteyksille aluevaraus uutena pääkatuna. Muutoin valitukset tutkituilta osin hylättiin. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asialle jatkovalituslupaa. Kaava on tullut voimaan jatkovalituksen alaisilta osilta 14.12.2022.  

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Äkälänniemen osayleiskaavan 9.12.2019. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi kaavaa koskevan valituksen 30.8.2021. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt jatkovalituslupaa. Kaava on tullut voimaan myös valituksen alaisena olleelta osalta 18.5.2022.

Yleiskaavat

Vuonna 2020 vireille tullut Paltaniemen kyläalueen osayleiskaava on valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue sekä arvokas rakennettu kulttuuriympäristö, jolle kohdistuu rakentamispainetta. Alueen vesi- ja viemäriverkosto on toteutettu. Voimassa oleva oikeusvaikutukseton yleiskaava ei vastaa näihin tarpeisiin. Kaava-alueen rajausta muutettiin uuden valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen rajauksen tultua voimaan Valtioneuvoston päätöksellä 18.11.2021 (VAMA 2021) siten, että maisema-alue on kokonaisuudessaan Paltaniemen kaava-alueella. 

Vuonna 2020 vireille tullut Tervakaarre-Levälahti osayleiskaava on vanha loma-asutusalue Kuninkaanniemen ja Paltaniemen kyläalueen välissä. Alueelle ei kohdistu suoranaista rakentamispainetta, mutta vanhentunut kaava on syytä päivittää ja tutkia mahdolliset uudet lomarakennuspaikat. Alueelle on toteutettu vesi- ja viemäriverkosto. 

Hevossuo-Teerisuo on keskustan eteläpuolen lievealuetta. Alueelle on toteutettu vesi- ja viemäriverkosto. Asutuksen tiivistäminen teiden varsille tehostaa verkostojen käyttöä ja monipuolistaa tonttitarjontaa keskustan tuntumassa. Alueelle ei kohdistu suoranaista rakentamispainetta. Alueen päivitys ja mahdollisten uusien rakennuspaikkojen yleiskaavoitus käynnistyy tavoiteaikataulun mukaan vuonna 2025 tai myöhemmin.

Vuolijoen Oulujärven rantaosayleiskaavan rakennusoikeuden mitoitus poikkeaa muista Kajaanin rantayleiskaavoista. Rantaosayleiskaavan päivityksellä rakennuspaikkojen mitoitus ja käyttötarkoitus tarkistetaan. Kaavoitus tulee vireille 2023-24.   
    
Tuulivoimakaavat

Kaupunginhallitus hyväksyi ABO Wind Oy:n Kivikankaan tuulivoimapuistoa koskevan kaavoitusaloitteen joulukuussa 2019 ja kaavoitus tuli vireille 2021. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos tulee nähtäville 2023. Hankealue sijoittuu Lehtovaaran ja Murtomäen eteläpuolelle. Alueelle on suunniteltu korkeintaan 68 tuulivoimalaa. 

Metsähallituksen Harsunlehdon tuulivoima-alueen kaavoitusaloitteen kaupunginhallitus hyväksyi keväällä 2020 ja vireilletulon 2021. Kajaanin ja Vieremän rajalla oleva tuulivoimahanke sijoittuu kumotun Murtomäen tuulivoimaosayleiskaavan alueelle. Alustavasti hankealueelle sijoittuu 8 tuulivoimalaa. Kaavaprosessin eteneminen tarkentuu myöhemmin. 

Fortum Oyj:n Katajamäen tuulivoima-alueen kaavoitusaloite ja vireilletulo hyväksyttiin kaupunginhallituksessa keväällä 2021. Alueelle on suunniteltu korkeintaan 55 voimalan tuulivoimapuiston sijoittamista Kajaanin eteläosaan Kajaaniin ja Sonkajärveen rajautuvalle alueelle, VT5:n länsipuolelle. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos tulee nähtäville vuoden 2023 aikana.

Pohjan Voima Oy:n Luolakankaan tuulivoima-alueen kaavoitusaloite ja vireilletulo hyväksyttiin kaupunginhallituksessa loppuvuonna 2021. Alueelle on suunniteltu korkeintaan 9 voimalan tuulivoimapuiston sijoittamista Otanmäen ja Saaresmäen väliselle alueelle. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos tulee nähtäville 2023.

ABO Wind Oy:n Sivakkalehdon tuulivoimahankkeen kaavoitusaloite on hyväksytty joulukuussa 2021 ja kaavan vireilletulo 2022. Kajaanin eteläosaan osittain Sotkamon puollelle ulottuvalle alueelle on suunniteltu korkeintaan 76 voimalan tuulivoimapuiston aluetta. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos tulee nähtäville 2023. 

Ilmatar Kajaani Oy selvittää tuulivoimatuotannon mahdollisuuksia Löytösuon alueelle, joka rajautuu Kajaanin ja Pyhännän rajaan sekä Piiparinmäen tuulivoimakaavaan. Vuolijoen taajama sijaitsee noin 1,5 km:n etäisyydellä. Alueelle on suunniteltu korkeintaan 30 voimalan tuulivoimapuistoa. Kaavoitusaloite ja vireilletulo on hyväksytty 2022. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos tulee nähtäville 2023.

Selvitysvaiheessa olevia tuulivoimahankkeita ovat Kokkosuo ja Ylihongikko. VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy selvittää tuulivoimatuotannon mahdollisuuksia Kokkosuon alueelle. Alueelle on suunnitteilla korkeintaan 18 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Kaupunginhallitus on hyväksynyt kaavoitusaloitteen keväällä 2022. OX2 selvittää tuulivoimahanketta Otanmäen ja Koivukylän väliselle alueelle. Alueelle suunnitellaan enintään 15 voimalaa. Kaavoitusaloite on tulossa käsittelyyn 2023.

Kainuun liitto on käynnistänyt tuulivoimamaakuntakaavan tarkistamisen vuonna 2019. Kaavaluonnos oli nähtävillä vuodenvaihteessa 2021/22. Kaavaluonnoksessa esitettiin uusina seudullisesti merkittävinä tuulivoima-alueina Katajamäkeä, Kivikangasta (Maaselänkankaan laajennus), Löytösuota ja Sivakkalehdon laajennusta. Vanhoina tuulivoima-alueina säilyi Murtomäki (Harsunlehto) ja Piiparinmäki. Aiemman kaavan mukaisista alueista on poistettu Kokkosuo. Kaavaehdotus on tulossa nähtäville syksyllä 2023.

Kajaanin kaupungin tahtotilaa ilmaiseva tuulivoimaohjelma 2035 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa marraskuussa 2022. Ohjelmassa linjataan maakuntakaavaa yksityiskohtaisemmin tuulivoiman rakentamisesta. Tuulivoimaohjelman kriteerejä tullaan soveltamaan vireillä oleviin tuulivoimaosayleiskaavoihin. 
    
Asemakaavat

Hallintosääntö muuttui (kv 31.5.2021) siten, että kaupunginhallitus hyväksyy muut kuin vaikutuksiltaan merkittävät asemakaavat ja asemakaavamuutokset. Tämä keventää ja nopeuttaa vaikutuksiltaan keskikokoisten kaavojen käsittelyä. Merkittävät asemakaavat ja asemakaavamuutokset hyväksyy edelleen valtuusto ja ympäristötekninen lautakunta hyväksyy vaikutuksiltaan vähäiset asemakaavat kuten aiemmin. 

Keskustan kehittäminen ja täydennysrakentaminen

Lehtikankaantien 33-35 ja Lukkarinpolun asemakaavamuutoksilla vastataan rivitalotonttikysyntään ja Vanamon päiväkodin pihajärjestelyjen uudistaminen vaatii asemakaavan päivittämisen. Asemakaavaluonnokset tulevat nähtäville syksyllä 2023.
    
Välikadun koillispuolen rakennuskanta on elinkaarensa päässä ja alkaa uudistua hankelähtöisesti. Raatihuoneentorin funkkiskorttelin tavoitteena on uudisrakentamisen sovittaminen arvokkaaseen kulttuuriympäristöön ja keskustan liiketilojen uudistaminen. Kaavamuutokset tulevat vireille tavoiteaikataulun mukaan 2023. Lönnrotinkatu 3-5:een tarkastellaan niin ikään täydennysrakentamista liike- ja asuinkäyttöön ja samalla tutkitaan Kalevankadun ottamista kiinteistöjen pysäköintikäyttöön. Teppanan Siwan kerrostalokaavan vireilletulo on ajoitettu vuoteen 2024. 

 Uudet pientaloalueet

Rajavartioston alue on linjattu arkkitehtikilpailun perusteella kerrostaloalueeksi. Ensimmäisessä vaiheessa alueelle asemakaavoitettiin asuinkerrostaloja, palveluita ja liikerakennuksia. Kerrostalorakentamisen lisääminen alueelle voi olla haasteellista ja alue voisi toimia paremmin pientaloalueena. Alueen omistaa Senaatti-kiinteistöt ja alueen kaavoittaminen voi edellyttää maan hankintaa kaupungille. Alueelle on mahdollista toteuttaa arviolta 30–40 pientalotonttia. Alueen asemakaavoitus tulee vireille tarvittaessa tavoiteaikataulun mukaan vuonna 2025. 

 Asemakaavan pientaloasuntotonttivarannon suhde tonttien kysyntään nähden on hyvä. Pientalotontteja on kaavoitettu viime vuosina eri puolille kaupunkia mm. Kangasmaastoon ja Pohjois-Kättöön ja Lehtikankaalle. Kaupungilla ja yksityisillä on tarjolla vapaita omakotitalotontteja tällä hetkellä 229, joista 180 valmiin kunnallistekniikan piirissä. Vapaita asuinpientalo- ja rivitalotontteja on 28. Pohjois-Kättöön rakennetaan lisää katua vuonna 2023 maankäyttösopimuksen mukaisesti, jolloin alueelle tulee 23 tonttia lisää. 

Omakotitalojen rakentamisen määrä kasvoi vuonna 2022 hieman edellisistä vuosista. Asemakaava-alueelle valmistui 25 (edellisenä vuonna 21) omakotitaloa ja haja-asutusalueelle 20 (edellisenä vuonna 20). Vuosina 2013–2022 on rakennettu vuosittain keskimäärin 22 omakotitaloa asemakaava-alueelle (n.60 %) ja 15 haja-asutusalueelle. Kerrostaloja Kajaanissa rakennetaan keskimäärin yksi vuodessa. Keskustassa ja sen lähialueilla on tarjolla yksittäisiä kerrostalotontteja mm. Niskantiellä ja Vienankadulla sekä useampi tontti Sammonkaaressa ja Rajavartiostossa.

Ranta-asemakaavat

Rantarakentamisen tonttikysyntään vastaava UPM-Kymmene Oyj:n Venäänniemen ranta-asemakaavaluonnos tulee tavoiteaikataulun mukaan uudelleen nähtäville 2023. Maanomistaja on selvittänyt viemäröinnin järjestämistä ja tieyhteyttä alueelle. 

Elinvoimahankkeet ja muut tärkeät asemakaavakohteet

Vireillä olevista kaavahankkeista Kauppapuiston korttelin asemakaavaehdotus oli nähtävillä keväällä 2016. Kaavaa on muutettu vastaamaan nykyistä käyttötarkoitusta seudullisesti merkittävänä tilaa vaativan vähittäiskaupan myymäläkeskittymänä. Kaavan eteneminen edellyttää maankäyttösopimusta. Huparin alueen asemakaavamuutos on keskeytetty toistaiseksi.

Peuraniemen jätevedenpuhdistamon rakenteellinen käyttöikä lähenee loppuaan ja korvaava puhdistamo tulee rakennettavaksi vuosikymmenen loppuun mennessä. Esisuunnitelman perusteella sijoituspaikaksi on valittu nykyinen tontti. Kaavoitus tulee vireille 2024. Kaupunginhallitus on hyväksynyt loppuvuonna 2022 kaavoituksen käynnistämissopimuksen Patrosentiellä toimivan kierrätystoiminnan laajentamiseksi. Kaavoitus on tulossa vireille tavoiteaikataulun mukaan 2024.

Teollisuustonttien kysyntä on kasvanut Petäisenniskan alueen vapaiden tonttien vähentyessä. Tähän tarpeeseen asemakaavoitetaan Sotkamontien uusi ympäristöhäiriöitä aiheuttamattoman teollisuusalue. Tavoiteaikataulun mukaan kaavoitus tulee vireille 2024.

Lisätietoja asiasta antaa kaupunginarkkitehti Anne Siltavuori, p. 044 7100 834 tai sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta merkitsee tiedoksi kaavoituskatsauksen 2023 ja vie sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.

Päätös

Merkitsi tiedoksi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §