Perustelut
Kajaanin kaupungin vuoden 2023 talousarvio (sisältää liikelaitokset) ajalta 1.1.–28.2.2023 on toteutunut toimintatuottojen osalta lähes talousarvion mukaan.
Tammikuussa 2023 kirjattiin verotuloja edelliseltä vuodelta 13,9 miljoonaa euroa, mikä selittää verotulojen hyvän kehityksen kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Valtionosuuksia on kohdistettu Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitokselle 5,6 miljoonaa euroa. OKM:n päätöksen mukaan Koulutusliikelaitokselle kertyy valtionosuutta vuonna 2023 n. 1,2 miljoonaa enemmän kuin talousarvioon on varattu. Peruspalvelujen valtionosuus on vuonna 2023 miinusmerkkinen johtuen kaupungilta Hyvinvointialueelle siirtyneistä valtionosuuksista.
Pitkäaikaisen sijoitussalkun arvo 28.2.2023 on 163,0 milj. euroa.
Kajaanin kaupungin talouden seurantaraportti 1.1.-28.2.2023 esitellään tarkemmin kokouksessa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi talouden seurantaraportin 1.1.-28.2.2023.