Ympäristötekninen lautakunta, kokous 25.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Lautakunnan päätökseen: "Vesilintujen ruokinta Kajaaninjoella ja eläinten ruokinta kaupungin yleisillä alueilla" tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittely

KAJDno-2020-1150

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Säkkinen, Kaupungingeodeetti, jari.sakkinen@kajaani.fi

Perustelut

Ympäristötekninen lautakunta on käsitellyt kuntalaisaloitetta vesilintujen talviruokinnasta Kajaaninjoella kokouksessaan 28.10.2020 § 83. Aloitteessa esitettiin, että Kajaanin kaupunki huolehtisi Kajaaninjokeen jäävien sorsien ja joutsenten talviruokinnasta. 

Asian valmistelun yhteydessä hankituissa lausunnossa terveydensuojeluviranomainen totesi, että maahan ruokkiminen on ehdottomasti kielletty, koska se edesauttaa haittaeläinten lisääntymistä ja houkuttelee paikalle varsinkin rottia. Lisäksi huonosti hoidettu ruokintapaikka voi edesauttaa tautien leviämistä lintuihin ja lisäksi muihin eläimiin. Terveydensuojeluviranomainen suositti tällöin kelluvan ruokintapaikan käyttämistä. 

Lautakunta päätti, että kaupunki ei ota ruokintaa hoitaakseen ja esitti, että yhdistykset tai järjestöt voivat ottaa tehtävän hoitaakseen sillä edellytyksellä, että ruokinta hoidetaan asianmukaisesti kelluvaa ruokintalauttaa hyödyntäen. 

Asiassa tehtiin oikaisuvaatimus, jonka johdosta ympäristötekninen lautakunta muutti päätöstään siten, että hädänalaisten sorsien ruokkiminen vesirajan alapuolelle sallittiin, mikäli kelluvaa ruokintalauttaa ei ole välittömästi saatavilla. 

Kaupunki on ruokintaa helpottaakseen toimittanut alueelle talveksi pienen merikontin, jossa ruokintaa hoitavat tahot ovat voineet varastoida ruokana käytettäviä siemeniä turvallisesti. Ruokintaa varten ei kuitenkaan ole hankittu kelluvaa lauttaa ja vaikuttaa ilmeiseltä, että sellaista ei ole tarkoituskaan hankkia. Voidaan todeta, että ruokinta ei siten täytä lautakunnan päätöksessään asettamia ehtoja, minkä takia lautakunnan on asiaan puututtava.

Vuoden 2022 aikana kaupungin tietoon on myös tullut lisääntyvässä määrin havaintoja haittaeläimistä eri puolilta kaupunkia. Haittaeläinten lisääntymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi avokompostointi, huonosti suojatut jätteidenkeräyspaikat sekä lintujen ja muiden eläinten ruokintapaikat, joita on sekä yksityisten omistamilla aluilla, mutta myös luvattomasti sijoitettuna yleisillä alueilla.

Kaupungille on tullut useita vaatimuksia haittaeläinten torjunnasta puistoalueilla. Kyynäspäänniemi on kuitenkin ainoa paikka, jossa kaupunki on nimenomaisesti sallinut lintujen ruokinnan päätöksissä esitetyin ehdoin. Muilla alueilla ruokinta on kiellettyä ja Kyynäspäänniemen alueellakin sallittua vain kelluvalla lautalla olevalla ruokintapaikalla. Koska kieltoa ja ohjeistusta rikotaan räikeästi ja toistuvasti, tulee kaupungin ryhtyä ennakoiviin toimenpiteisiin ennen kuin haittaeläimistä aiheutuu vakava terveysriski, jolloin kaupungin olisi ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin terveydensuojeluviranomaisen määräyksen saatuaan.

Ensisijaisesti kaupungin tulee päivittää ohjeistusta ja parantaa tiedottamista asiassa. Lintujen ruokintaan Kajaaninjoella tulee puuttua vaatimalla ruokintaa hoitavilta yhdistyksiltä asianmukaisen ruokintalautan käyttämistä ja sen kunnossapitoa.  Samalla tulee puuttua muuhunkin luvattomaan eläinten ruokintaan yleisillä alueilla poistamalla kaikki tavatut ruokintalaitteet. Lisäksi tiedossa oleville yleisillä alueilla sijaitseville ruokintapaikoille tulee asettaa eläinten maahan ruokkimisen kieltävät kieltotaulut. 

Lisätietoja antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, p. 044 4214 112 tai sposti etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää, että Kajaanin kaupunki ei salli lintujen talviruokinnan jatkamista Kajaaninjoella ennen kuin ruokintaa hoitavat yhdistykset ovat hankkineet tehtävään soveltuvan ja siistin ruokintalautan ja esittäneet hyväksyttävän suunnitelman sen kunnossapidosta ja hoidosta.

Lisäksi lautakunta toteaa, että eläinten ruokkiminen on kaupungin yleisillä alueilla kielletty, kaikki yleisillä alueilla tavatut eläinten ruokintalaitteet poistetaan ja eläinten maahan ruokinnan kieltämistä osoittavat kyltit hankitaan ja asetetaan tiedossa olevien ruokintapaikkojen läheisyyteen.
 

Päätös

Jäsen Mikko Alakärppä esitti jäsenten Kaija Patronen ja Jukka Poutiainen kannattamana, että Kajaanin kaupunki hankkii kelluvan lintujen ruokintalautan ensi talveksi esimerkiksi Kainuun ammattiopistolta, ja lintujen ruokkimista voidaan jatkaa talven yli, koska se on jo aloitettu. Ennen kuin lautta on saatu, voidaan lintujen ruokintaa jatkaa vesirajan alapuolelle. Kevään aikana selvitetään kuinka tilanteessa jatkossa edetään.

Jäsen Anssi Manninen esitti, että ruokinta kielletään kokonaan. Esitys raukesi kannattamattomana.

Ympäristötekninen lautakunta hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: teknisen johtajan päätösehdotus JAA, jäsen Alakärpän ehdotus EI.

Ympäristötekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan päätösehdotuksen äänin JAA 7- EI 3.

Valmistelija

  • Jari Säkkinen, Kaupungingeodeetti, jari.sakkinen@kajaani.fi

Perustelut

Yksityishenkilöt ovat tehneet lautakunnan päätöksestä 23.11.2022 § 107 oheisen liitteen mukaisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että lautakunta muuttaisi päätöstään siten, että Linnanvirtaan talvehtimaan jääneiden sorsien ja joutsenten ruokinta sallittaisiin vähintään nykyisen talviruokintakauden loppuun saakka nykyisen käytännön mukaisesti. Samana aikana selvitettäisiin kelluvan ruokintalautan käyttöönottossa tarvittavat asiat. Toiminnalla estettäisiin oikaisuvaatimuksen mukaan ruokinnassa olevien lintujen joukkokuolema ja siitä kaupungille mahdollisesti aiheutuva mainehaitta.

Lisäksi oikaisuvaatimuksessa esitetään, että lautakunnan päätökseen olisivat vaikuttaneet virheellisesti seuraavat seikat:

- Ruokintaa eivät hoida yhdistykset, vaan yksityishenkilöiden muodostama talkooporukka, joka hoitaa ruokinnan kaupungin toimittamassa kontissa varastoidulla lahjoitusviljalla.

- Ruokintaa hoitava ryhmä toteaa, että Kyynäspääniemen alueella ei ole koskaan havaittu rottia ja katsovat, että haittaeläimet eivät pääse ruokaan käsiksi, koska ruokinta hoidetaan veden alle tai jään päälle.

- Ryhmä toteaa, että terveydensuojeluviranomaisen lausunnossa mainittua maalleruokkimista ei ole alueella harjoitettu, eikä kelluva ruokintalautta ole lausunnossa ehdoton vaatimus.

- Ryhmän mukaan ruokintalautta-asian selvittely jäi pidetyssä palaverissa kaupungin selvitettäväksi.

- Ryhmä katsoo pelastavansa ruokinnalla myös vahingoittuneita ja lentokyvyttömiä lintuja, kuten erään lentokyvyttömän joutsenen kolmatta vuotta peräkkäin.

Oikaisuvaatimuksessa esitettyihin asioihin voidaan todeta vastineena seuraavaa:

- Sillä kuka ruokintaa hoitaa, ei ole asiassa merkitystä. Kielto koskee samalla tavalla yhdistyksia ja yksityishenkilöitä. 

- Sillä, että ruokkijat eivät ole havainneet rottia alueella, ei ole merkitystä asian ratkaisun kannalta. Rotta on arka, liikkuu enimmäkseen öiseen aikaan ja pyrkii väistämään ihmisiä. Rottapopulaatio voi siirtyä ja pesiytyä alueelle muutamissa päivissä, mikäli se menettää muualla ruuanlähteen. Rottien ja muiden haittaeläinten torjunnassa on oltava siksi johdonmukainen koko asemakaava-alueen osalla. Tämä koskee yleisten alueiden lisäksi myös kaupungin ja yksityisten hallinnassa olevia tontteja, joilla torjuntatoimenpiteitä tulisi tehdä yhtäaikaisesti.

- Ruokalautan on velvollinen hankkimaan se taho, joka ruokintaa alueella harjoittaa. Kaupunki ei tule lauttaa hankkimaan, koska se ei kuulu kaupungin tehtäviin.

- Vahingoittuneet luonnoneläimet tulisi eläinsuojelulain 13 §:n mukaan tilapäisen sairaanhoidon jälkeen vapauttaa luontoon, mikäli eläin sopeutuu vaikeuksitta luonnonvaraiseen elämään. Eläin olisi lopetettava, mikäli sitä ei voida vapauttaa tai sen hoitoa muutoin järjestää. Siten on kyseenalaista, mahdollisesti jopa lain vastaista ruokkia lentokyvyttömiä eläimiä vuodesta toiseen. 

Lisätietoja antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, p. 044 4214 112 tai sposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen ja pitää voimassa päätöksensä 23.11.2022 § 107.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijät

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
– kunnan jäsen.

Hallinto-oikeus ei ota tutkittavaksi valitusperustetta päätöksen työsopimuslain vastaisuudesta.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi tietoverkkoon.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

  Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

– päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
– päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
– päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.


Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite:  PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite:  Isokatu 4, Oulu 
Sähköpostiosoite:  pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero:  029 56 42841
Puhelinnumero:  029 56 42800 (vaihde)

Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: klo 8.00–16.15 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet  .


Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:


– päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
– miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
– vaatimuksen perustelut;

– mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.


Valitukseen on liitettävä:

– valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
– selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
– asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään


Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani 
Käyntiosoite:  Pohjolankatu 13, Kajaani
Sähköpostiosoite:  kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde) 

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00–16.00. Juhlapyhien aattoina klo 8.00-15.00.