Osallisuus- ja hyvinvointijaosto, kokous 3.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi

Todetaan kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Myönnetään pöytäkirjaan merkityille muille osallistujille läsnäolo- ja puheoikeus.

 

Osallisuus- ja hyvinvointijaoston kokouksen jälkeen on iltakoulu, jossa seuraavat asiat:

  • Järjestöjen ja asukkaiden ääni kuulumaan työpajassa
    Järjestöjen ja asukkaiden roolia halutaan vahvistaa esimerkiksi hyvinvointisuunnitelmatyössä. Laaja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma laaditaan keväällä 2025, mutta suunnitelmaa päivitetään vuosittain hyvinvointiraportin pohjalta. Isosta ja kiinnostavasta työpajasta saisi materiaalia sekä hyvinvointisuunnitelman päivittämiseen, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimiseen että esimerkiksi Kajaanin osallisuusohjelmaan. 
  • Osallisuus- ja hyvinvointijaoston avustusmäärärahojen käyttösuunnitelma 

Päätös

Jaoston kokouksessa Teams -etäyhteydellä olivat paikalla:

Kaija Patronen ja Jarmo Kinnunen. Muut jaoston jäsenet olivat paikalla kokoustila Brahessa.
​​​

Kokouksen jälkeen oli iltakouluasiat klo 17.45 alkaen. Teams -etäyhteydellä oli paikalla Minna Saastamoinen ja kokoustila Brahessa paikalla oli Aleksi Nyström.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §