Elinkeinojaosto, kokous 22.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Kajaanin seudun innovaatioekosysteemisopimus

KAJDno-2021-7

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 12.1.2021 Kajaanin seudun innovaatioekosysteemisopimuksen, jonka muut osapuolet ovat Työ- ja elinkeinomiinisteriö ja Sotkamon kunta. Kainuun Liitolle sopimuksen toteutukseen osoitetulla nsimmäisen vaiheen AKKE-rahoituksella käynnistettiin kaksi hanketta, joihin kaupunki myönsi kuntarahoitusosuuden. Hankkeet olivat suurteholaskennan Kainuun tohtoriohjelma (KAMK), sen vaihe 1 (KATO 1) -hanke ja KUHA, Kainuun urheilu- ja hyvinvointidata-analytiikkaohjelma (CSC), vaihe 1. Sotkamon oli KUHA-hankkeen osarahoittaja.

Toisen vaiheen hankkeet käynnistetään hakumenettelelyllä Kainuun Liitolle sopimuksen toteuttamiseen osoitettuun Kestävän kaupunkikehiityksen EAKR-rahoitukseen. Hakukuulutus on ollut nähtävillä ja haku päättyy elokuun loppuun mennessä. Rahoitushakemusvaiheeseen esitettävät hankkeet hyväksyvät ekosysteemisopimuksen paikalliset osapuolet Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta. Päätös tehdään erillisessä kuntien keskinäisessä sopimuksen johtoryhmäkokouksessa, jossa ei ole mukana muita sopimuksen johtoryhmätyöskentelyn osapuolia. Kaupungin edustaja johtoryhmässä on kehitysjohtaja Risto Hämäläinen.

Hankkeiden kuntarahoituksesta päättävät kunnat erikseen. Mikäli hankkeet saavat EAKR-rahoituksen niin Kajaanissa kaupunginhallitus päättää niiden kuntarahoituksesta. Kaupungin rahoitusosuuteen talousarviossa 2022 on varattu 150.000 euroa, joka rahoitetaan tilinpäätöksen 2019 investointivarauksesta. 

CEMIS-johtaja Marko Jäntti ja CEMIS-osapuolten hankevalmistelijat esittelevät ekosysteemisopimuksen rahoitushakuun ehdotettavia hankkeita.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Elinkeinojaosto merkitsee hankevalmistelun tiedoksi ja tarvittaessa ohjeistaa kaupungin edustajaa rahoitushakuun ehdotettavien hankkeiden osalta. 

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §