§ 12 Tutkimuslupa opinnäytetyöhön Vainio Rosa

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2025-68

Päätöspäivämäärä

9.6.2025

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 28 varhaiskasvatuksen tulosalueen johtajan toimivalta

Kuvaus

Asianosainen Vainio Rosa

Kajaanin Ammattikorkeakoulussa Sosionomi (AMK) opiskeleva Vainio Rosa hakee tutkimuslupaa opinnäytetyöhön jonka aiheena on Neuropsykiatrisesti erityisen lapsen kuuleminen varhaiskasvatuksen tuen suunnittelussa

Opinnäytetyön toimeksiantaja on Kajaanin kaupungin varhaiskasvatus. Opinnäytetyö tehdään Kajaanin kaupungin varhaiskasvatuksen työelämälähtöiseksi kehittämistyöksi ja sen lopputuloksena syntyy tuotoksena esimerkiksi kirjallinen kooste tai suositus, jota voidaan hyödyntää Kajaanin varhaiskasvatuksessa. 

Opinnäytetyön aihe liittyy vahvasti varhaiskasvatuksen inklusiivisiin perusteisiin ja erityispedagogiikan lähtökohtiin. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä lapsen osallisuudesta ja kuulluksi tulemisesta tuen tarpeiden arvioinnissa ja pedagogisessa suunnittelussa sekä tuoda työelämään konkreettisia toimintatapoja tuen suunnittelu prosessiin lapsen näkökulmasta. 

Opinnäytetyö ei sisällä tiedonkeruuta Kajaanin varhaiskasvatuksen henkilöstöltä tai asiakkailta.Työ toteutetaan narratiivisena kirjallisuuskatsaus menetelmällä, tarkastelemalla aihetta aikaisempien tutkimusten, tieteellisten artikkelien ja ajankohtaisten lähteiden avulla. Aineisto ei sisällä henkilötietoja eikä arkaluontaista tietoa.

Opinnätetyö valmistuu loka-marraskuussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätös

Myönnän tutkimusluvan Rosa Vainiolle opinnäytetyötä varten. Tutkimus pyydetään toimittamaan varhaiskasvatuksen johtajalle. 

 

Lisätietoja asiasta antaa Kaisa Mattila, sähköposti kaisa.mattila@kajaani.fi

Allekirjoitus

Kaisa Mattila, varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja

Organisaatiotieto

Varhaiskasvatus